Etsi
Bungien uutukainen on armoton futuristinen räiskintä kirpeän silmäkarkin muodossa.
Mitkä indie-pelit ansaitsevat huomion?
Kylän rakentamista ja vuoropohjaista seikkailua norjalaiseen tapaan.
Jääkiekkopelien ykkösen uusin versio on laadukas, mutta se tarjoaa vähän todellisia uudistuksia keskivertokausipäivitykseen verrattuna.
Yhteistyöpelien mestareiden uusin tuotos ei petä lajityypin ystäviä.
Lisälaitevalmistaja NZXT:n toisen sukupolven pelinäppäimistö lupaa suorituskykyä ja mukauttamisominaisuuksia vaativammallekin pelaajalle.
Vuosien ajan eteenpäin porskuttanut Destiny 2 laajenee jälleen uudella lisäsisältöpaketilla.
Suositun pöytäroolipelin toimintamätöksi muunnettu videopeliversio paljastuu herkullisista lähtökohdistaan huolimatta karvoja nostattavan kauhuklassikon sijaan todelliseksi ajanhukaksi.
Jälleen talven kynnyksellä on aika uuden Destiny 2:n laajennuksen. Vaikka valkoisesta joulusta ei olekaan tässä kohtaa varmuutta, käydään taistelu valon ja pimeyden välillä poikkeuksellisen lumisissa olosuhteissa.
Baldur’s Gate -sarjan jatko-osaa on odotettu pieneltä ikuisuudelta tuntuva aika, joten pelin ennakkoversion saapuessa testiin on naavapartaisilla roolipeliveteraaneillakin ymmärrettävästi perhosia vatsassa.
Lähes unohdettu fantasiaroolipeli kahdeksan vuoden takaa tekee paluun uudelleen stailattuna kuin todistajansuojelusta vanhoille kotiseuduilleen palannut gangsteri. Mutta onko kehittyneessä naapurustossa enää paikkaa vanhalle legendalle?
Rahti liikkuu ja toimitusvarmuus on huippuluokkaa olosuhteista huolimatta pelinkehittäjä Saber Interactiven uutukaisen SnowRunnerin vinssatessa itsensä markkinoille.
Baseball-simulaatio MLB The Show 20 saapuu pelastamaan urheilufanien kevään tosielämän kisailujen ollessa pakotetulla tauolla. Kausipäivitys tuo amerikkalaisten ykkösajanvietteen kotikonsoleille taas hivenen monipuolisempana, kauniimpana ja hiotumpana.
Overpass siirtää mönkijärallin mökkiteiltä kulkemattomille korpimaille ja esteradoille armottoman simulaatiomaisella otteella. Puuduttava toteutus meinaa kuitenkin kellauttaa koko pelikokemuksen katon kautta ympäri.
Parhaillaan pimenevä syksy tarkoittaa tietenkin Bungien avaruussaagan päivittymistä jälleen yhdellä maksullisella lisäosalla. Laajennusten myötä itsenäistynyt avaruusräiskintöjen kuningas alkaakin olla taas elämänsä vedossa.
Kuudenteen osaansa edennyt Gears of War -pelisarja tunnetaan suojaräisikintöjen merkkipaaluna. Nykyisin kanadalaisen The Coalition -studion luotsaama sarja on edennyt jo kuudenteen osaansa, ja nyt vain Gears 5 -nimellä julkaistu peli jatkaa elävän legendan Marcus Fenixin sekä muiden COG-jermujen tarinaa. Vieläkö vanhassa moottorisahassa riittää menomehua uudelle turneelle, vai onko koko sarjan läpi kahlanneelle veteraanille luvassa vain lisää traumaperäisiä stressihäiriöitä?
Urheat sankarimme palaavat vielä kerran Conanin maailmaan varusteinaan vain oma serveri ja vuoden verran pelipäivityksiä. Mutta onko Funcomin vuoden vanha teos vihdoinkin ehtaa Barbaaria masentavan Hävittäjän sijaan?
Urheat sankarimme palaavat Conanin maailmaan varusteinaan vain oma serveri ja vuoden verran pelipäivityksiä. Mutta onko Funcomin vuoden vanha teos vihdoinkin ehtaa Barbaaria masentavan Hävittäjän sijaan?
Makaaberi seikkailupeli Plague Tale: Innocence heittää pelaajan veljeään suojelevan teinityttö Amician saappaisiin julmaan keskiaikaiseen maailmaan. Sisarusparin seikkailu halki ruton runteleman maaseudun onnistuu olemaan koskettava ja lähes loppuun saakka kantava pulmaratkonta.
Tom Clancy’s The Division 2 siirtää sissisodan Isosta Omenasta Yhdysvaltain pääkaupungin kaduille tarjoten samalla vanhaa tuttua lääkitystä entistä paremmin, intensiivisemmin sekä huomattavasti isompana annoksena.
Crackdown 3 on jo julkaisussa vanhentunut ja itseään toistava agenttisekoilu, joka tarjoaa kuitenkin mukavaa aivot narikkaan -rymistelyä Game Passin omistajille.
BioWaren uusi sosiaalinen räiskintä saattaa olla suuri askel kanadalaiselle studiolle, mutta pieni askel pelaajakunnalle, sillä genressä riittää kilpailua, eikä avaruuslaulu näyttäisi kantavan julkaisussa ensimmäistä säkeistöä pidemmälle.
BioWaren ja EA:n uutukainen hyökkää tutunoloisin eväin Destinyn ja Warframen hallitsemille sosiaalisten räiskintöjen markkinoille. Pelin demo tarjosi ensipuraisut rakettisotureiden seikkailuista.
Souls-pelisarjan kehittänyt studio ottaa ensipuraisut VR-maailmasta luoden teoksen, joka vaihtaa toiminnan rauhalliseen tunnelmointiin – unohtamatta kuitenkaan kaikkia tekijälleen ominaisia tavaramerkkejä.
Tukkisavotta ei mantereenvaihdolla muuksi muutu, kun Spintires: Mudrunner vaihtaa äiti-Venäjän korpimaat uuden mantereen syrjäseutuihin.
Astro Bot: Rescue Mission on Sonyn yritys siirtää tasoloikat kertaheitolla komeasti VR-aikakaudelle, ja Astro-kansan seikkailuissa onkin vastustamatonta vetovoimaa.
Bungie yrittää elvyttää avaruussaagaansa henkiin sarjan tähän mennessä kunnianhimoisimman laajennuksen avulla. Paketti lupailee laadukasta sisältöä ja suurta draamaa, mutta onko Travelerissa vielä virtaa kantamaan seikkailua lähiviikkoja pidemmälle?
Norjalaisen pelinkehittäjä Funcomin toinen yritys valloittaa Conan Barbaarin maailma on puhdas selviytymispeli, joka tarjoaa ahkeralle pelaajalle puhdetöitä kymmeniksi tai jopa sadoiksi tunneiksi. Samalla se on yksi vuoden koukuttavimmista ja turhauttavimmista pelikokemuksista, joka mukavien rakennushetkien lomassa tarjoilee säännöllisin väliajoin tikaria virtuaalibarbaarien kylkiluiden väliin.
Parin vuoden takaisen teinisäikyttely Until Dawnin esiosa vie pelaajat tutustumaan 60 vuoden takaisiin tapahtumiin pelin taustalla. Kammottava tarina on mahdollista kokea ainoastaan virtuaalikypärä päässä, mutta valittettavasti todellinen pakokauhu nostaa päätään vain hetkittäin.
Verenhimoiset uskonlahkolaiset riivaavat aiemmin niin rauhallista Hope Countya. Riivaajien poistaminen kuvioista jää kokemattoman tulokaskytän harteille Ubisoftin suositun räiskintäpelisarjan uusimmassa osassa, joka ravistelee sekä uudistaa onnistuneesti julkaisijan teoksille tuttuja kaavoja ja mekaniikoita.