Robottiruohonleikkureita on ollut kuluttajamarkkinoilla jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Viime vuosina tekniikka on kehittynyt sellaisin harppauksin, että laitteiden hinnat ovat tulleet alas ryminällä ja ominaisuudet ovat parantuneet merkittävästi. Muutama kuukausi sitten Tiltin testipenkkiin pääsi Roborockin keskihintainen, tavanomaisemmalle pihalle soveltuva malli. Nyt arvioitavana oleva Navimow i210 LiDAR Pro edustaa korkeamman hintaluokan laitteistoa ja on tarkoitettu käytettäväksi myös hieman haastavammissa maastoissa.
Heti kättelyssä on selvää, että i210 LiDAR Pro on tosiaan ammattimaisempaan käyttöön tarkoitettu laite. Ulkomuodoltaan se muistuttaa hieman moderneja citymaastureita. Todella vankkarakenteinen kotelo tuntuu kestävältä ja hyvin valmistetulta. Laitteen kanteen asennetut hallinointipainikkeet ovat sormituntumaltaan laadukkaan oloisia ja erottuvat kokonsa ja muotonsa ansiosta helposti myös hieman hämärämmässä valossa. Laitetta voi ohjelmoida ensiasennuksen jälkeen näppäinten ja kotelon kannessa sijaitsevan 2,4” värinäytön avulla. Näytön käyttöliittymä muistuttaa männävuosien puhelimien vastaavia, joten operointi onnistuu pienen harjoittelun jälkeen jopa mummoluureihin tottuneilta. Asennusta helpottaa sovelluksen sekä laitteen äänimerkkien täysi suomenkielisyys. Hallintapaneelista ja fyysisistä näppäimistä huolimatta asennustyöt on kuitenkin tehtävä älypuhelinta käyttäen. Täten ainakaan käyttöönotto ei välttämättä onnistu, mikäli digiajokortti on päässyt vanhenemaan jo 1900-luvun puolella.
Pro-lisänimestä voinee jo arvata, että tämä laite on todella suunniteltu astetta haastavampiin maastoihin. Kaksi valtavaa takarengasta ja robotin edessä sijaitseva vankkarakenteinen rulla pitävät huolen siitä, että laite puskee läpi rankemmistakin risukoista. Puskuvoimaa on tuntuvasti, ja useamman kuukauden testien aikana laite ei jäänyt huomattavan haastavalla testitontilla jumiin kertaakaan. Maastokuvioitujen renkaiden pito on erinomainen, eikä se juurikaan sudittele edes märällä nurmikolla. Pyörivän eturullan ansiosta se pystyy myös kääntymään käytännössä paikoillaan, ja täten se ei tarvitse valtavasti tilaa toimiakseen tehokkaasti. Laitteen luvataan kykenevän operoimaan jopa 29° mäissä, eikä tätä väittämää tarvinnut testien perusteella isommin kyseenalaistaa.
Toisin kuin esimerkiksi aiemmin arvostellun kilpailijan mallissa, i210 ei tarvitse toimiakseen erillistä RTK-antennia. Laite siis soveltuu paremmin pihoille, joille erillisen metallitolpan asentaminen ei ole vaihtoehto syystä tai toisesta. Robotti operoi wifin, bluetoothin ja oman sisäisen paikannusjärjestelmänsä varassa. Robotin sisuksiin on esiasennettu dataliittymä, jonka lisäominaisuudet toimivat vuosimaksun varassa, mutta ainakaan vielä järjestelmän käyttöönotosta Suomessa ei ole tarkempia tietoja. Vuosimaksu ei ilmeisesti ole kuitenkaan muutamaa kymppiä suurempi, joten mistään merkittävästä vuosittaisesta satsauksesta ei tarvitse olla huolissaan. Toistaiseksi käytöstä ei kuitenkaan veloiteta mitään käyttömaksua.
Lue myös: Siivousapuri kaaoksen keskelle – arvostelussa Roborock Saros 20
Virtaa yksikössä luvataan riittävän kerralla noin 195 neliömetrin parturointiin, mutta todelliseen operointikykyyn vaikuttavat luonnollisesti myös tontin parametrit. i210 on suunniteltu käytettäväksi noin tuhannen neliön nurmilla. Testipihalla lääniä siunaantui yhteensä noin 600 neliön verran, joten varaa kuningaskunnan laajentamiselle olisi ollut vielä tuntuvasti. Lataustelakka itsessään on varsin vaatimattoman näköinen, ja se on helppo sijoittaa niin, että siitä ei synny varsinaista näköhaittaa. Mukana toimitettava virtapiuha on sen verran pitkä, että tankkauspisteen sijainnin voi valita suhteellisen joustavasti. Virtaa robotti ahmii kitusiinsa varsin vauhdikkaasti, ja täyteen latinkiin päästään noin 90 minuutissa. Täydellä latauksella laite toimii noin 75 minuuttia, joten aivan 1:1-hyötysuhteeseen ei sentään ylletä.
Moderneille robottiruohonleikkureille tyypillisesti laitteen operointiääni on suorastaan naurettavan matala. 59 desibelin käyntiäänestä korotetaan korkeammalle oikeastaan vain hetkellisesti, mikäli terät osuvat johonkin astetta vankkarakenteisempaan. Missään vaiheessa ääni ei kuitenkaan yllä niin kovaksi, etteikö esimerkiksi laitteen vieressä normaalilla puheäänellä keskusteleminen onnistuisi. Leikkuukiekossa on yhteensä kuusi terää, jotka ovat käyttäjän itsensä vaihdettavissa. Mukana toimitetaan myös nipullinen vaihtoteriä. Testijakson aikana terien leikkuuteho ei kuitenkaan laskenut havaittavissa määrin, joten vaihtoväli mitataan todennäköisesti useissa kuukausissa. Terien lisäksi yksikössä ei juuri ole muita kuluvia osia, joten käyttökustannukset jäävät lopulta todella pieniksi.
Leikkuukorkeutta voi itse säätää hallinointisovelluksen avulla 2–7 senttimetrin välillä, ja kunhan pihan jaksaa alkuun kartoittaa antaumuksella, uskaltautuu leikkuri parturoimaan huomattavan haastaviinkin paikkoihin. Sovellus itsessään on intuitiivinen ja helppo käyttää, joskin uusien karttaparametrien lähettäminen laitteeseen on melko hidasta. Pihaa ei kuitenkaan tarvitse olla kartoittamassa jatkuvasti, joten kyseessä on varsin pieni murhe. Käyttöönotto itsessään on yllättävän nopea operaatio, ja eniten aikaa kuluu lähinnä pihan raja-alueiden manuaaliseen määrittämiseen. Ennen ensimmäistä leikkuuta pihanurmi tulee myös leikata valmiiksi haluttuun mittaan, jotta robotti pystyy kartoittamaan leikkuualueen mahdollisimman hyvin.
Fyysiset esteet laite tunnistaa kiitettävästi, ja esimerkiksi sen eteen astumalla se pysähtyy käytännössä välittömästi. Tontilla tallusteleva ihminen tai eläin ei täten ole käytännössä minkäänlaisessa vaarassa joutua robotin raatelemaksi. Kamerajärjestelmän ja tekoälyn avulla robotti osaa tunnistaa automaattisesti yli 200 erilaista esinettä ja asiaa. Laitteessa on myös modernit varkaudenestojärjestelmät. Yksikkö alkaa hälyttämään, mikäli sitä nostetaan, ja se lähettää hätäsignaalin käyttäjän puhelimeen näin tapahtuessa. Luonnollisesti se ilmoittaa sijaintinsa reaaliaikaisesti, joten väärille teille lähtiessään se on mahdollista paikallistaa melko vaivattomasti.
1 649 euron suositushintaan myytävä Navimow i210 LiDAR Pro ei missään nimessä ole mikään halpa laite. Hintansa puolesta kyseessä on selvästi jo robottiruohonleikkureidenkin osalta luksusmalli. Hinnalle saa kuitenkin vastinetta tuntuvasti. Erinomainen leikkuujälki ja erillisten ohjauslankojen tai antennien puute miellyttänevät esteetikkojen silmää. Hiljainen toimintaääni takaa sen, ettei laite häiritse pihan käyttäjiä missään vaiheessa. Tehokkaat moottorit puolestaan pitävät huolen siitä, ettei robottia tarvitse juuri käydä tönimässä liikkeelle tämän jumiutuessa, ja täten piha pysyy siistinä huomattavan pitkiä aikoja kuin itsestään. Laitetta on helppo suositella varsinkin haastavamman pihan omaaville, omaa aikaa arvostaville nautiskelijoille.
YHTEENVETO:
⭐⭐⭐⭐⭐
Astetta haastavammille pihoille tarkoitettu luksustason robottiruohonleikkuri. Laite hurmaa työjäljellään, hiljaisella käyntiäänellään ja ominaisuuksillaan.
Lue myös: Nopea ja helppokäyttöinen 5G-reititin – arvostelussa ZTE 5G Ultra
Lue myös: Pihan pirteä parturi – arvostelussa Roborock RockNeo Q105
Lue myös: Hymyilevä näppäimistö – arvostelussa Logitech G316 X 98
Lue myös: Lippulaivamalli valikoivaan käyttöön – arvostelussa Dreame X60 Ultra
Lue myös: Kompakti ja suorituskykyinen — arvostelussa Logitech G305 X SUPERLIGHT