Kakkososa aina kaunihimpi – arvostelussa Tom Clancy’s The Division 2

Tom Clancy’s The Division 2 siirtää sissisodan Isosta Omenasta Yhdysvaltain pääkaupungin kaduille tarjoten samalla vanhaa tuttua lääkitystä entistä paremmin, intensiivisemmin sekä huomattavasti isompana annoksena.

Vuonna 2016 ilmestynyt The Division oli varusteiden keruuseen keskittynyt sosiaalinen räiskintäpeli, joka sai ilmestyessään varsin ristiriitaisen vastaanoton. Kritiikkiä tuli erityisesti paljon toivomisen varaa jättäneestä loppupään sisällöstä. Pelin kehittänyt Massive Entertainment sekä julkaissut Ubisoft eivät jääneet kuitenkaan telineisiin tuotoksensa kanssa, sillä suosittua palvelua kehitettiin määrätietoisella otteella faneja kuunnellen sekä toinen toistaan parempia laajennuksia julkaisten. Jatko-osa The Division 2 onkin selkeä osa tätä jatkumoa, sillä pieniä parannuksia on jälleen tehty laajalla rintamalla. Myös sisältöä näyttäisi olevan useamman pelin tarpeiksi.

New Yorkin lamaannuttaneen dollari-influenssan puhkeamisesta on kulunut seitsemän kuukautta ja epidemia on pistänyt tuona aikana jo koko Yhdysvaltojen yhteiskuntajärjestyksen polvilleen. Ison Omenan sijaan kakkosdivarin tapahtumat sijoittuvat kansakunnan pääkaupunkiin, jonka kaduilla erilaiset sotilaalliset ryhmittymät käyvät taistelua kaupungin herruudesta kadunkulma kerralla. Edellisen osan tapaan pelaajat heitetään pahemmin selittelemättä suoraan presidentin alaisuudessa toimivan Strategic Homeland Division -yksikön agenttien saappaisiin. Yksikön tehtäväksi jää pääkaupunkia terrorisoivien roistoarmeijoiden eliminoiminen, vastarinnan organisoiminen ja yhteiskuntajärjestyksen palauttaminen. Tarina on tälläkin kertaa oikeastaan vain tekosyy, jonka ympärille rakentaa toinen toistaan hienompia tehtäväkokonaisuuksia sekä kuumottavia taisteluita. Toki tehtäviin on piilotettu paljon kaupungin romahtamisesta ja epidemian leviämisestä kertovia julmia minitarinoita, joiden lisäksi edellisen osan tapaan erilaiset tallenteet rakentavat kuvaa anarkian valtaan vajonneesta maalimasta.

Jokainen Tom Clancy’s -tuoteperheeseen tutustunut tietää, että kirjailijasedän nimellä myytävien teoksien tavaramerkit ovat reipas militaristinen ote taktisilla elementeillä ja tuhdilla määrällä asepornoa. The Division 2:ssa tyylilajina on kolmannen persoonan kuvakulmasta kuvattu tiimiräiskintä, jota voi pelata maksimissaan neljän sotilaan tiimeissä. Kaverin instanssiin siirtyminen tapahtuu kätevästi, joten lyhyen latauksen jälkeen kartalla voi liikkua vapaasti ilman odottelua. Tämän genren pelin keskeinen osa on tietenkin tehtäviä suorittamalla ja vihollisia tappamalla ansaittavat tavarapalkinnot. Tässä suhteessa The Division 2 tuo hiemaan mieleen Destinyn jatko-osan, sillä perinteisesti valkoisesta kultaiseen laadun mukaan värikoodattuja aseita ja kamppeita jaetaan koko ajan hyvin anteliaalla kädellä. Tässä piilee tietenkin inflaation vaara, mutta kakkosdivari välttää karikon kekseliään varustekehityssysteeminsä avulla. Näennäisesti omaa kalustoa heikommasta tuliluikusta saattaakin irrota se oman ykköspyssyn tehostamiseen tarvittava ominaisuus, sillä pelin loppupuolella varusteita kehitetään nimenomaan pulttaamalla niihin toisista aseista parempia erikoisominaisuuksia. Ylimääräiselle krääsälle on myös keksitty looginen käyttökohde, sillä niitä voi rakennusosiksi purkamisen lisäksi lahjoittaa myös kokemuspalkintoa vastaan esimerkiksi tukikohtien kehitysprojekteihin.

Washingtonin kadut toimivat jengisotien taistelukenttänä, jossa alueiden kaappaaminen takaisin omien haltuun tapahtuu tehtävien suorittamisen lisäksi valtaamalla joka puolella olevia vihollispesäkkeitä sekä esimerkiksi keskeyttämällä viattomien siviilien teloitussessioita. Kaupungin kujilla riittää erilaisia tulitaisteluun johtavia satunnaistapahtumia, joten varsinkin yksin pelaava saa olla koko ajan tarkkana, ettei joudu nopeasti tappavien vihollisjoukkojen piirittämäksi. The Division 2 onkin parhaimmillaan koettuna yhteistyötilassa kolmen muun kutakuinkin samassa kohtaa tarinaa etenevän kanssapelaajan seurassa, sillä taisteluiden luonne muuttuu dramaattisesti riippuen siitä, liikkuuko maastossa yksin vai tiimissä. Sotilaspartion kanssa pelatessa taktinen asetelma kääntyy täysin päälaelleen, kun pelaajat pääsevät esimerkiksi koukkaamaan vihollisten selustaan sekä hyödyntämään taktisia apuvälineitä monipuolisesti. Muutos on todella suuri yksin pelaamiseen verrattuna, ja hyvässä porukassa elämänlaatu on niin merkittävästi parempaa, että itse en lähtisi sooloilemaan kuin pakon edessä. Tekemistä pelissä riittää muutenkin paljon, sillä sain pelin kampanjaan käytettyä peliaikaa reilu 40 tuntia, minkä lisäksi loppupelin alkaessa siirrytään kokonaan uuden juonikuvion pariin.

The Division 2:n taistelut ovat todella kuumottavia koitoksia, sillä aggressiiviset viholliset koukkaavat sivustaan ja käyttäytyvät muutenkin perus maalitaulua fiksummin. Etenkin kovemmat rötöstelijät saattavat vaatia lipastolkulla lyijyä kaatuakseen roolipelielementtien vuoksi. Tekijät ovat sentään kehittäneet pahimpien luoti-imurien kestävyyttä lisäämällä niille hajoavat panssarit, jolloin kestävämpikin vihulainen kaatuu nopeasti koko ryhmän keskittäessä tulensa esimerkiksi hahmon rintaan. Eri vihollisryhmien välillä on myös eroja, joten taktiikoita pitää aina olla valmiina hieman muokkaamaan sen mukaan, minkä jengin ilkiöitä kulloinkin on tulilinjalla. The Division 2 on eräänlainen suojaräiskintöjen valioyksilö, jossa asevalinnoilla on valtava merkitys. Erilaisia etenemistyylejä mahdollistavia kyky- ja varustekokonaisuuksia tarjotaan joka lähtöön ja uusia aseita avataan pelaajan käyttöön vielä jopa loppupelin koittaessa.

The Division 2 on varusteiden kehittämisen ja erilaisten varustekoostumusten rakentajan unelma, sillä hahmon kykyjä saa muokattua todella yksityiskohtaisesti vastaamaan mieleistään pelityyliä. Ruuvipenkin ääressä vietetäänkin pitkät tovit tehtävien välillä. Jo entuudestaan selvästi erottuviin aseisiin saa pultattavia lisäosia, ominaisuuksia sekä erilaisia pintamaalauksia. Sama pätee kahdeksasta osasta rakentuviin panssareihin. Erilaisten asukokonaisuuksien yhdistäminen avaa myös lisäominaisuuksia hahmon käyttöön. Mukavana lisänä taistelukentältä kerättyjä kamoja voi antaa samaa tehtävää suorittamassa olleille tiimikavereille. Toisen miehen unelma on toisen miehen lounas, kuten Ron Moss jo aikanaan sanoi.

Sarjan avausosa näytti upealta, eikä jatko jää yhtään heikommaksi niin ulkoasun kuin äänimaailmankaan osalta. Tekijät ovat luoneet maailmanlopun Washingtonista todella lohduttoman kauniin ympäristön, josta dynaamisesti toimiva säätila, immersiivinen äänimaailma, sekä siellä täällä liikkuvat eläimet tekevät uskottavimman pelimaailman, mitä Ubisoftin hiekkalaatikoissa on toistaiseksi nähty. Ympäristön reagoiminen pelaajan toimiin ja erityisesti tulitukseen tekee myös vaikutuksen. Lähimmän rekan kylkeen voi esimerkiksi ikuistaa oman nimensä rynnäkkökiväärin luodeilla. Peliin ympäristöksi on mallinnettu tarkasti Washingtonin kaupungin keskeiset alueet Capitol Hillin ja pelaajan tukikohtana toimivan Valkoisen Talon ympäristöstä, mitä nyt valtion virastot ja kaupungin urheilujoukkueet esiintyvät hieman eri nimisinä. Ilmeisesti lisenssioikeudet säilyvät myös maailmanlopun jälkeenkin.

The Division 2 on erinomainen jatko-osa ja looginen jatko tekijätiimin tasaiselle kehitystyölle sarjan parissa. Päällisin puolin kaikki on tuttua ensimmäisen pelin parissa viihtyneille, mutta yksityiskohtia ja ominaisuuksia on viilattu kautta linjan entistäkin paremmiksi. Kun tekemistä on vielä jo heti näin julkaisussa kymmeniksi tunneiksi, puhutaan yhdestä alkuvuoden parhaimmista julkaisuista. Tulevan vuoden tiekartan sisältäessä tärkeimpien nähtävyyksien lisäksi myös sivukujien osoitetiedot, on helppo uskoa sisällön pysyvän laadukkaana myös jatkossa.

Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu), PlayStation 4 Pro, Xbox One, Xbox One X
Ikäraja: 18 (PEGI)