Nappikuulokkeiden maailmassa malleja ja menetelmiä on enemmän kuin tavallinen tallaaja ehtii edes harkita. Vaihtoehtoja löytyy aina in-ear true wireless -malleista luujohdekuulokkeisiin. Ehkä tästä syystä on ihan ymmärrettävää, että open-ear-kuulokkeet olivat minulle aivan uusi tuttavuus, kunnes JBL Sense Pro tipahti Tiltin arviopöydälle.
Toisin kuin yleisimmät korvanapit, tämän tyypin kuulokkeita ei survota korvakäytävään lainkaan. Sen sijaan laite asetetaan lepäämään korvakaaren päälle, ja itse kaiutin sijoitetaan korvakäytävän eteen. Kaiuttimen ääni ei kuitenkaan kantaudu omia korvia pidemmälle JBL OpenSound-teknologian ja suunnatun äänen ansiosta.
JBL Sense Pro -kuulokkeet ovat hämmentävän mukavat korvilla, kunhan niihin tottuu. Ne ovat lähes huomaamattoman kevyet eivätkä ärsytä ihoa pehmeästä, nestemäisestä silikonista valmistettujen korvasankojen ansiosta. On toki huomioitava, että sangat voivat olla hieman hankalat, jos käyttää usein silmälaseja, sillä lasien tai kuulokkeiden poistaminen voi viedä toisen mukanaan. Tästä huolimatta pidin itse kuulokkeita korvilla monta tuntia ongelmitta ja ilman pitkäaikaiselle käytölle ominaista korvasärkyä.
JBL Sense Prossa on langattomille laitteille ominainen kosketustoiminnallisuus, jota käyttäjä voi räätälöidä JBL Headphones -sovelluksella. Open-ear-mallin myötä kosketustoimintojen käyttö on kuitenkin kiusallista. Kuulokkeet roikkuvat korvakäytävän edessä, joten kosketus vaatii, että laitetta painetaan hieman korvaa vasten. Sen lisäksi, että tämä tuntuu hieman oudolta, laite ei aina tunnista kosketusta kunnolla, ellei kuuloketta paina kohtuullisella voimalla. Onnistuin myös tökkäämään napin pois korvaltani säheltäessäni kosketuksen kanssa. Kuulokkeet ovat onneksi kestävät ja omaavat myös IP54-luokan veden- ja pölynkestävyyden, joten ne eivät pahastu pienestä liasta tai kosteudesta.
Akkukestoa JBL Sense Prolla on käytössä noin kahdeksan tuntia, johon voi lisätä varteenotettavat 30 tuntia lisää latauskotelon myötä. Jos kuulokkeista on mehut menneet ja on kiire, laitteeseen saa noin neljä tuntia käyttöaikaa jo 10 minuutin latauksella. Itse latauskotelo on tyylikäs eikä aukea vahingossa helposti. Se on kooltaan kuitenkin jokseenkin iso, verrattavissa pieneen taskupeiliin tai puuterirasiaan.
Äänenlaadultaan JBL Sense Pro on varsin loistava. LDACin tuottama Hi-Res-ääni ja kuulokkeiden mukautuva bassokorostusalgoritmi varmistavat, että audio on aina laadukasta, kun taas JBL-tilaääni tuottaa avaran stereomaiseman. Open-ear-malli myös mahdollistaa muun maailman kuulemisen ongelmitta. Käyttäjä voi siis vaivatta käydä keskustelua kuulokkeet päässä ilman merkittävää haittaa.
Tämä sama läpikuuluvuus on valitettavasti myös laitteen yksi suurimmista heikkouksista. Kuulokkeissa ei ole erillistä vastamelua, joten mikä tahansa vähänkään kova ulkopuolinen ääni peittää helposti kuulokkeiden ulosannin äänenvoimakkuudesta huolimatta. En esimerkiksi saanut äänikirjasta sanaakaan selvää autojen ajaessa ohi, vaikka laite oli täydellä äänenvoimakkuudella.
Lue myös: Businesshiiri budjetilla – arvostelussa Trust Ferro Hyperscroll
Puheluissa JBL Sense Pro palvelee erittäin hyvin. Molemmista napeista löytyvät beamforming-mikrofoniparit poimivat äänen ongelmitta, ja kuulokkeisiin sisäänrakennettu melua vähentävä tekoälyalgoritmi varmistaa, että puhuja kuuluu selkeästi. Kaikkia taustaääniä kuulokkeet eivät kuitenkaan peitä, joten meluisassa ympäristössä kuulumiset voivat jäädä epäselviksi suuntaan jos toiseenkin.
Heikoin lenkki JBL Sense Prossa ei kuitenkaan liity itse laitteeseen, vaan sen käyttöä “parantavaan” teknologiaan eli JBL Headphones -sovellukseen. Sovellus tarjoaa monenlaisia hyödyllisia toimintoja: käyttäjä voi räätälöidä ääniasetuksia, muokata kosketustoimintoja ja jopa luoda henkilökohtaisen ääniprofiilin Personi-Fi 3.0 -ominaisuuden avulla. Sovelluksen käyttö tuntuu kuitenkin raskaalta ja hankalalta.
Jo puhelimeen liitettyjen kuulokkeiden tunnistaminen vie kummallisen kauan, ja yllättävän moni ominaisuus joko vaatii kuulokkeiden uudelleenkäynnistyksen tai sulkee pois muita toimintoja. Esimerkiksi LDAC ei voi olla päällä yhtä aikaa tilaäänen tai Personi-Fi 3.0 kanssa. Kamelin selän katkaisi kuitenkin kuulokkeiden ohjelmistopäivitys, joka ei onnistunut lukuisista pitkistä yrityksistä huolimatta.
Reiluuden nimissä on huomioitava, ettei sovellusta tarvitse käyttää, jos oletusasetukset ovat mieleiset. Toivoisin kuitenkin, että tämän hintaluokan laite olisi helppokäyttöisempi myös asetusten osalta.
Sovellusharmeista huolimatta JBL Sense Pro on laadukas laite, ja sen korkean äänenlaadun sekä mukavuuden rinnalla pieni säätäminen ei ole huonoin vaihtokauppa. Jos korvakäytäviin sijoitettavat kuulokkeet tuntuvat epämiellyttäviltä, tämä on vähintään kokeilemisen arvoinen ratkaisu.
JBL Sense Pro -kuulokkeet maksavat 179,99 euroa. Värivaihtoehtoina ovat harmaa, musta, sininen, valkoinen ja violetti. Pakkaukseen kuuluvat itse kuulokkeet, latauskotelo, takuukortti ja pikaopas.
YHTEENVETO:
⭐⭐⭐⭐
JBL Sense Pro -kuulokkeet ovat hämmentävän mukavat ja kevyet, ja niissä on loistava äänenlaatu sekä kuunteluun että puheluihin. Kevyen rakenteen ansiosta kuulokkeita voi pitää päässä vaikka koko päivän. Open-ear-mallin vuoksi kovat äänet voivat kuitenkin peittää kuulokkeiden äänen, ja laitteen räätälöintiin käytettävä sovellus on turhan raskas. Kuulokkeet ovat silti kokeilemisen arvoiset, erityisesti niille, joille korvakäytävään asetettavat nappikuulokkeet tuntuvat epämiellyttäviltä.
Lue myös: Nopea ja helppokäyttöinen 5G-reititin – arvostelussa ZTE 5G Ultra
Lue myös: Hymyilevä näppäimistö – arvostelussa Logitech G316 X 98
Lue myös: Siivousapuri kaaoksen keskelle – arvostelussa Roborock Saros 20
Lue myös: Hiljainen puurtaja – arvostelussa Navimow i210 LiDAR Pro