Näppäimistön valinnassa on ainakin itselleni usein valinnanvaikeuden vaara. Laitteita on niin monta erilaista mallia ja kokoa, puhumattakaan niiden naputtelusta kantautuvasta äänestä tai lisäominaisuuksista. Usein tuntuu, että jostain tekijästä joutuu tinkimään. Logitechin uusin G3-sarja saattaa kuitenkin päästä yllättävän lähelle ihanteellista kompromissia.
Logitech G316 X 98 on 920-grammainen langallinen mekaaninen pelinäppäimistö. Laite on nimensä mukaisesti kooltaan 98 %, joten siihen kuuluu lähes kaikki painikkeet aina erillisiin numeronäppäimiin asti kompaktimmassa asettelussa. Sen jalat ovat alustavasti neljän asteen kulmassa, mutta ne voi irrottaa ja kääntää hämäävän helposti myös kahdeksan asteen asentoon.
Ulkoasultaan näppäimistö on hillityn tyylikäs ilman mitään liian prameaa tai räikeää koristusta. Näppäimien valaistus on selkeästi näkyvä ilman, että se on liian kirkas. Funktionäppäinten alla oleva valopalkki on myös miellyttävä lisä, vaikka aluksi vaikuttikin hieman tarpeettomalta. Palkin voi ohjelmoida yllättävän moneen eri käyttöön, kuten reagoimaan päivitysnopeuteen.
Näppäinhatut ovat valmistettu laadukkaasta PBT-muovista. Ne ovat selkeälukuisia ja mattapintaisia, läpikuultavaa ESC-näppäintä lukuun ottamatta. Näppäintuntuma on erinomainen, ja taktiilikytkimien vastapaino sekä naksahdus tekevät painalluksen rekisteröinnistä selkeän. Jos taktiilikytkimien vastapaino ei ole omaan makuun, näppäimistö on saatavilla myös lineaarikytkimillä.
Näppäinääni on vaimea, mutta silti mekaanisen miellyttävä. Käyttäjä saa siis nauttia näppäimien melodiasta ilman, että vieruskaveri hieroo hampaitaan puhki. Jos kuitenkin kaipaa jotain erilaista tai haluaa tehdä näppäimistöstä vielä enemmän omannäköisensä, G316 X 98 tulee vastaan. Näppäinhatut ovat ristikiinnitteiset, joten mikä tahansa samantyyppinen käy tilalle. Myös itse kytkimet ovat hot-swap-vaihdettavat.
Nopeuden suhteen näppäimistössä on reilusti tehoa. Oletusarvoisesti päivitysnopeus on 1 000 Hz, mutta G Hub -lisäsovelluksen voimin laite yltää häkellyttäviin 8 000 Hz sfääreihin. On kuitenkin hyvä huomioida, että korkeampi päivitysnopeus voi kuormittaa prosessoria. Näppäimien 0,125 millisekunnin painallusvaste takaa lähes välittömän reagoinnin.
Näppäimistön silmäänpistävin ominaisuus on oikean ylänurkan hyrrä ja pieni ruutu. Pistematriisinäyttö ilmoittaa, missä tilassa näppäimistö on, ja esittää myös kaikenlaisia pieniä animaatioita, kuten väliajoin ilmaantuvan hymiön. Näyttö ilmoittaa myös, jos Caps tai Num Lock on päällä. Pyöröpainikkeella taas voi tehdä moninaisia toimintoja aktiivisesta tilasta riippuen, kuten nostaa tai laskea äänenvoimakkuutta, näppäinvalojen kirkkautta tai muokata päivitysnopeutta.
Pyöröpainike ja pistematriisinäyttö ovat mainio lisä ja saavat näppäimistön tuntumaan futuristiselta. Niiden käyttö on helppoa ja luontevaa. Tilojen vaihto oli kuitenkin hämmentävä kokemus, sillä sitä ei pystynyt hallinnoimaan G Hub -sovelluksen avulla. En myöskään löytänyt minkäänlaista ohjetta ohjelman kautta. Jouduin lopulta nöyrtymään ja lukemaan käyttöohjeen ennen kuin mysteeri selvisi.
Lue myös: Siivousapuri kaaoksen keskelle – arvostelussa Roborock Saros 20
Pistematriisinäytön suhteen toinen oleellinen huomio on, että se on jokseenkin levoton. Tuntuu, että näytössä liikkuu jatkuvasti jokin, oli se sitten nykyisen tilan symboli tai väliajoin ilmaantuva hymiö. Vaikka tämä on pieni murhe, herkempisilmäiselle jatkuva liike voi olla häiritsevää. On yllättävää, ettei tällekään tunnu olevan asetuksia.
Näytön ja hyrrän lisäksi näppäimistön yläkulmassa on Game Mode -painike. Tämä pieni nappi on yksinkertainen mutta nerokas. G Hub -sovellusta käyttämällä käyttäjä voi määrittää painikkeita, joiden painallusta ei rekisteröidä niin kauan kuin Game Mode -tila on päällä. Tällä toiminnolla on siis helppo välttää vahingollisia painalluksia.
Kuten monen Logitech-laitteen kohdalla, näppäimistö on parhaimmillaan, kun sen ohella hyödyntää G Hub -sovellusta. Ohjelman avulla käyttäjä voi muokata näppäimistön valaistusta joko valmiiden profiilien avulla tai luomalla oman ulkoasunsa. Käyttäjä voi myös muokata näppäimien toiminnallisuuksia tai lisätä itselleen mieleisiä pikanäppäimiä helposti ymmärrettävän käyttöliittymän avulla.
Logitech G316 X 98 ei ole hinnaltaan halvin mekaaninen näppäimistö, mutta se ei myöskään yllä hintojen huipulle. Hintaansa nähden se on kuitenkin erittäin hyvä ja miellyttävä laite, jossa on korkea päivitysnopeus ja runsaasti lisäominaisuuksia. Pyöröpainikkeen ja räätälöitävien pikanäppäimien avulla näppäimistöä on helppo mukauttaa tilanteeseen kuin tilanteeseen, kun taas RGB-valot sekä vaihdettavat näppäinhatut ja kytkimet mahdollistavat laitteen muokkaamisen omannäköiseksi.
Logitech G316 X 98 on saatavilla mustana ja valkoisena hintaan 129,99 euroa. Paketti sisältää käyttöohjeen, näppäimistön ja USB-A/C-kaapelin.
YHTEENVETO:
⭐⭐⭐⭐½
Logitech G316 X 98 on tyylikäs ja tehokas näppäimistö. Näppäintuntuma on erinomainen, eikä painallusten ääni kaiu läpi kodin. Laitteen pistematriisinäyttö ja pyöröpainike toimivat varsin hyvin, vaikka näyttö onkin hieman levoton.
Lue myös: Kompakti ja suorituskykyinen — arvostelussa Logitech G305 X SUPERLIGHT
Lue myös: Pihan pirteä parturi – arvostelussa Roborock RockNeo Q105
Lue myös: Kevyet kasuaalipelaajan kuulokkeet – arvostelussa Logitech G325 Lightspeed
Lue myös: Lippulaivamalli valikoivaan käyttöön – arvostelussa Dreame X60 Ultra