Aina ei peleissä niiden hype ja myyntiluvut kohtaa. Joskus peliä hehkutellaan melkoisesti ennakkoon, mutta syystä tai toisesta ne eivät kuitenkaan myy kovinkaan paljoa, ja ne määritellään ainakin myyntilukujen suhteen flopeiksi.
Nyt Gameranx-sivusto on tehnyt videon, jolle on kerännyt yhteen kaksikymmentä peliä, jotka floppasivat. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö niitä kannattaisi kokeilla: etenkin, kun monet näistä peleistä on nykyään sen verran vanhoja, että ne saa itselleen pilkkahinnalla konsoleille tai pc:lle. Mukana on myös loistava suomalaispeli vuodelta 2016.
Lue myös: Tässä elokuun odotetuimmat peliuutuudet
Katso video alta.
