Sisko ja sen veli – arvostelussa Plague Tale: Innocence

Makaaberi seikkailupeli Plague Tale: Innocence heittää pelaajan veljeään suojelevan teinityttö Amician saappaisiin julmaan keskiaikaiseen maailmaan. Sisarusparin seikkailu halki ruton runteleman maaseudun onnistuu olemaan koskettava ja lähes loppuun saakka kantava pulmaratkonta.

Ranskalaisen pelinkehittäjä Asobo Studiosin makaaberi keskiaikainen seikkailu Plague Tale: Innocence heittää pelaajan ohjastamaan aatelissisaruksia turvaan läpi vaaroja täynnä olevan eteläranskalaisen maaseudun. Kolmannesta persoonasta kuvattu brutaalin kaunis maailma on armottoman vaarallinen paikka, jossa ihmiselämä ei ole minkään arvoinen. Edes pienten lasten elinajanennuste ei ole kovin pitkä mustan surman, verenhimoisten rottien, saati häikäilemättömän inkvisition jahdatessa pakomatkalla olevaa sankarikaksikkoa. Pelin päähahmo Amicia de Runen on johdatettava pieni sairaalloinen veljensä Hugo turvaan selvittäen samalla sitä, mistä tässä kaikessa kaaoksessa on oikeastaan kyse.

Tarina sijoittuu Etelä-Ranskaan 1300-luvun puolivälin tietämille, jolloin satavuotinen sota on juuri alkamassa ja rottien levittämä rutto runtelee Eurooppaa. Aatelistyttö Amicia de Runen leppoisa elämä romahtaa häikäilemättömän inkvisition hyökätessä hänen perheensä kimppuun surmaten hänen vanhempansa. Jostain syystä pahikset etsivät Amician kuusivuotiasta pikkuveljeä Hugoa, joten tytölle ei jää muuta mahdollisuutta kuin paeta vannottuaan äidilleen suojelevansa pientä veljeään. Velipoikaa on kasvatettu koko lyhyen elämänsä ajan eristyksessä muulta maailmalta, joten pakomatkan lisäksi tarinaan tulee lisävivahdetta sisarusparin pikkuhiljaa tutustuessa toisiinsa. Päähenkilön ollessa hentoinen nuori tyttö, suora taistelu raavaita inkvisition sotilaita vastaan ei yleensä tule kyseeseen. Ainoaksi etenemisvaihtoehdoksi muodostuu näin ollen hyvin luontevasti äänetön hiiviskely, nokkelat aivot sekä nopeat jalat.

Kolmannesta persoonasta kuvattu tarina etenee pääasiassa sarjana ratkaistavia pulmia, joiden ohitse sisarusparin on setvittävä tiensä. Yleisimpänä etenemisvaihtoehtona on sopivan hiiviskelyreitin löytäminen vartioiden ohi. Yhtä lailla lymyilevä kaksikkomme selviää avoimemmista maastoista hämäämällä vihulaisia heittämällä kiviä tai ruukkuja, joilla pystyy hetkeksi siirtämään pahalaisten huomion toisaalle. Tielle osuvat inhat rottalaumat puolestaan kammoavat tulta ja valoa, joten näitä elementtejä käyttämällä on mahdollista etsiä turvallinen reitti eteenpäin. Sopivan tilaisuuden tullen ihmislihalle persot jyrsijät voi halutessaan jopa usuttaa varomattomien vihollisten kimppuun. Pulmien ratkomisessa on sopivasti variaatiota, jotta eteneminen tuntuu koko ajan luontevalta ja kiinnostavalta lähes koko tarinan noin kahdeksantuntisen keston ajan. Amicia ja kumppanit kohtaavat kammottavan loppunsa nopeasti pienenkin virheen sattuessa, joten aika lailla sydän kurkussa nuorten seikkailua joutuu seuraamaan. Raskaasti panssaroidun ritarin rynnätessä Amiciaa kohden pahat mielessä ollaan todella jännän äärellä.

Amicia ei ole onneksi varovaisesti edetessään täysin avuton vihollisia vastaan, sillä taitavana lingon käyttäjänä hän pystyy yllättämään tarkkaan valitut vihollisensa. Keskelle otsaa napsahtava kivenmurikka pudottaa kypärättömän vihollisen kertalaakista, minkä lisäksi kiviä ampumalla pystyy myös manipuloimaan ympäristön esineitä, kuten vaikka pudottamalla köyden varassa roikkuvan häkin tietämättömän vastustajan niskaan. Tarinan edetessä uusia kykyjä omaksuva Amicia pystyy myös rakentamaan itselleen parempia varusteita ja uusia erikoisammuksia linkoonsa. Erikoisammuksilla pystyy muun muassa sytyttämään ja sammuttamaan tulia, kuumentamaan vihollisten haarniskan osia sekä maalittamaan vihulaisia rottia houkuttelevilla hajupommeilla. Mikäs sen mukavampaa kuin tehdä soihdun turvin rottien keskellä etenevästä vihollisesta jyrsijän ruokaa sammutuskiven avulla? Monessa kohtaa pelissä eteneminen vaatii nimenomaan oikeanlaisen apuvälineen käyttämistä. Erikoisvarusteita rakennetaan matkan varrelta löydettävistä materiaaleista, mikä osaltaan myös johdattaa nuuskimaan jokaisen nurkan tarkasti.

Tarinan dramaattisena sydämenä on sisarusten välinen suhde, jossa Amicia oppii pikkuhiljaa tuntemaan eristyksissä kasvaneen pikkuveljensä. Hugo on myös pidettävä tiukasti käsipuolessa suurimman osan ajasta, sillä yhtään pidemmäksi aikaa yksin jätettynä poikaa alkaa pelottaa, jolloin hän itkullaan paljastaa sisarusten piilopaikan lähistöllä oleville vartijoille. Tämä on pidettävä mielessä erityisesti niissä kohdissa, joissa Hugo auttaa sisartaan esimerkiksi ryömimällä läpi jostain ahtaasta kolosta avaamaan reittiä eteenpäin. Inhottavat rottalaumat pitävät huolen siitä, ettei Hugoa kyllä kovin mielellään jätä itsekseen useammin kuin tarpeen. Pelin maailmanrakennus ja erityisesti ääniosasto toimivat tässä tapauksessa erinomaisesti saaden maailman tuntumaan todella vaaralliselta ja ahdistavalta. Keskiaikainen maailma on pimeä ja täynnä vaaroja pienelle lapselle – tämä pointti poltetaan pelaajan tajuntaan kuumalla raudalla isoin kirjaimin.

Seikkailu alkaa varsin ahtaassa putkessa etenemisenä, jossa meno tuntuu ennalta määrätyn tarinan lineaariselta seuraamiselta, koska pelaajalla on hyvin vähän vaihtoehtoja vaikuttaa tapahtumiin. Onneksi matkan edetessä ympäristöt muuttuvat avoimemmiksi ja peli onnistuu luomaan ainakin jonkinlaisen illuusion vaihtoehtoisista etenemisreiteistä. Pienimuotoinen tarina sisarusparin selviytymisestä järjettömän maailman keskellä kantaa suurimman osan pelin kestosta hajoten hieman vasta aivan loppumetreillä. Pulmanratkonnan suhteen vaikeusaste on viritelty aika lailla kohdilleen siten, ettei eteneminen pysähtynyt oikein missään vaiheessa pidemmäksi aikaa. Vain muutamassa kohdassa loppupuolella pelimekaniikat osoittavat rajoittuneisuutensa johtaen muutamaan hieman turhauttavaan taistelukohtaukseen.

Pelintekijät ovat tehneet hyvää työtä pelin ulkoasun kanssa ja ympäröivää kauheaa maailmaa jää usein ihailemaan kesken matkanteon. Varsinkin valoefektit ovat laatutyötä ja ympäristöä kelpaa katsella, kunhan ei keskity liian tarkasti yksityiskohtiin. Myös erityisesti valtavat rottalaumat ovat todellisena maailmanlopun kuvastona vaikuttavan näköisiä, vaikka animointi onkin hieman turhan mekaanista. Äänimaailma täydentää kokonaisuuden, sillä tuhansien rottien asuttamassa pimeässä luolassa soihdun hiipuvan liekin valokeilassa eteneminen luo pelaamiseen todella vainoharhaisen tunnelman. Allekirjoittanut läpäisi pelin englanninkielisellä ääniraidalla, jossa hahmojen ääninäyttely toimi kautta linjan hyvin, vaikka mongerrus ei kuulosta sen enempää ranskalta edes vahvalla aksentilla väännettynä.

Plague Tale: Innocence on onnistunut seikkailupeli, jonka brutaali ja synkkä kuvasto rottalaumoineen jää kytemään mieleen vielä pitkäksi aikaa pelin läpäisemisen jälkeen. Hiiviskelypelinä teos on aika peruskauraa, mutta rikollisen vähän seikkailupeleissä käytetty ajanjakso sekä koskettava tarina sankareineen tekevät tästä pakkohankinnan seikkailupelien ystäville. Tällaista ahdistavan tunnelman luomista tulee harvoin vastaan. Uskallankin väittää, että tämä pieni indie-helmi on vuoden lopussa monissa yhteyksissä vuoden parhaiden seikkailupelien listoilla.

Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu), PlayStation 4 Pro, Xbox One, Xbox One X
Ikäraja: 18 (PEGI)