Etsi
Ruotsalaisen MachineGamesin vuodesta 2014 asti luotsaama natsintapposarja siirtyy uusimmalla osallaan 80-luvulle. Tarjolla on samalla ensimmäistä kertaa sarjan historiassa mahdollisuus jatkaa natsien tappamista muidenkin kuin legendaarisen B.J Blazkowiczin saappaissa. Kantaako tyttöenergia, vai alkaako lippaasta jo loppumaan panokset?
Urheat sankarimme palaavat vielä kerran Conanin maailmaan varusteinaan vain oma serveri ja vuoden verran pelipäivityksiä. Mutta onko Funcomin vuoden vanha teos vihdoinkin ehtaa Barbaaria masentavan Hävittäjän sijaan?
Urheat sankarimme palaavat Conanin maailmaan varusteinaan vain oma serveri ja vuoden verran pelipäivityksiä. Mutta onko Funcomin vuoden vanha teos vihdoinkin ehtaa Barbaaria masentavan Hävittäjän sijaan?
Justin Roilandin luotsaama Squanch Games kokeilee siipiään ensimmäisen täysin itse kehittämänsä projektin parissa. Onko lopputulos lähempänä Rick and Mortyn tasoista happotrippailua vai Simpsonien viimeisimpien kausien mahalaskuja?
Fatshark kehottaa sotavasaran heiluttelijoita palaamaan lopun aikojen rottajahtiin, mutta onnistuuko jatko-osa parantamaan edeltäjänsä jo loistavaa peruskaavaa?
Vuonna 2016 julkaistulla Playstation VR Worldsilla taitojaan lyhyillä kokemuksilla todistellut SIE London Studio esittelee osaamistaan nyt kokopitkällä agenttijännärillä. Onko tällä kertaa kovat piipussa, vai irtoaako aseesta luistin jo ensi laukauksella?
Pokémon-sarjasta parhaiten tunnetun Game Freak -pelitalon välipalatuotos yrittää epätoivoisesti yhdistellä useammankin sopan sisältöä yhteen kattilaan, mutta onnistuu pääasiassa vain polttamaan koko keitoksen pohjaan.
Jo vuodesta 1992 jatkunut Mortal Kombat on pelisarjana saavuttanut jo kunniakkaan 27 vuoden iän. Onko sarjan tullut aika kuolla rocktähdille ominaiseen tapaan omaan oksennukseensa tukehtuen, vai jatkaako uusin osa vuonna 2011 käynnistyneen renessanssin viitoittamaa tietä?