Pääosin erinomainen Valhalla oli jo julkaisupäivänään kertakaikkisen massiivinen peli. Allekirjoittanut vietti pelin parissa reilut 120 tuntia ennen ensimmäistäkään ilmaista tarinapäivitystä tai maksullista laajennusta. Kokonaisuutta voisi kestonsa runsauden ansiosta syyttää jopa ylitsepursuavuudesta ja osa pelimedioista rokottikin pisteitä siitä johtuen. Itse nautin matkasta kivenpinoamispulmia lukuun ottamatta täysin rinnoin ja oletinkin Valhallan rutistavan Layla-trilogiasta ulos kehittäjien viimeisetkin inspiraation pisarat. Paketin kattavuuden ansiosta pelkäsin maksullisten lisäysten jäävän joko täysin turhiksi tai olevan jotain ihan muuta kuin mihin sarjan parissa on totuttu.
Ensimmäisenä päivänvalon nähnyt laajennus, Wrath of the Druids, päästää Eivorin ojentamaan kirveellä Irlannin vehreän maaperän värikästä kansanjoukkoa. Aluetta tuntevien iloksi voidaan mainita, että Liffeyn alue on ilmeisesti ollut jo reilu tuhat vuotta sitten samanlaista juoppojen ja turistien ryönäämisseutua kuin tänäkin päivänä. Paikallisten prefektuurien kuninkaat ja näiden jatkuva riitely alueiden hallinnasta kuitenkin jarruttaa ikävästi irkkujen iloista brenkun lipittelyä. Kansaa yhteen kokoavaksi voimaksi pyrkivän suurkuningas Flann Sinnan riesana on niskuroivien vasallien lisäksi aluetta ennen hallinneet mystiset druidit muinaisine salaseuroineen. Druidit eivät ole kotikonnuillaan rymyävistä valloittajista erityisen innoissaan. Mystiset alkuperäisväestön edustajat pyrkivätkin muun muassa myrkkyjä ja hallusinogeeneja valjastamalla kasvattamaan omaa mahtiaan smaragdin vihreällä saarella. Kaiken keskelle jäävän Eivorin tehtäväksi jää tietenkin jälleen kerran mystisen salaseuran ja sen jäsenten eliminoiminen sekä kipuilevien osapuolten yhteen saattaminen.
Alueena Irlanti on kooltaan arviolta noin kolmanneksen päätarinan pelialueesta, mutta se sisältää huomattavasti enemmän korkeuseroja. Alueen vertikaalisuudesta johtuen jolkottaminen paikasta toiseen on usein huomattavasti hitaampaa kuin Englannin maaperällä. Tarina on myös selvästi kirjoitettu siten, että kokonaisuuden voi sijoittaa käytännössä pääkampanjan mihin tahansa vaiheeseen ilman isompiin juonikuvioihin millään tavalla vaikuttamista. Tarjolla on niin sanotusti ihan kivasti uutta puuhasteltavaa, mutta suurempaan kuvaan ei tuoda mukaan mitään erityisen mielenkiintoista lisättävää. Pituutta lisäkampanjalla on itsessään reilut kymmenisen tuntia. Kovimmilta keräilijöiltä ja suoriutujilta menee vielä toinen kymmentuntinen nurmikenttien jokaisen neliön nuohouksessa. Hauskana knoppina mainittakoon, että Irlannin ainoan käärmeen tappajalle ropsahtaa saavutuksesta asianmukainen titteli.
Irlannin jälkeen Eivorin venho kääntyykiin kohti Ranskan viinitarhoja. The Siege of Paris -laajennus tarjoilee huomattavasti toimivampaa menoa kuin druidiseikkailu. Kaarle Paksun vallan alaisuudessa Pariisissa ja lähiseudulla on enemmän tai vähemmän kaikki vinksallaan. Pariisin saarron ensimmäisessä operaatiossa viikinkivalloittajaveljeksistä toinen, Sinric, on menettänyt henkensä. Jäljelle jäänyt Sigfred vannottaa verikostoa koko frankkien kansaa kohtaan. Tilanne on kaikin puolin tulenarka ja liikaa kipinää puhaltelemalla sotatila saattaisi levitä myös Englannin maaperälle. Oman klaaninsa ja sitä myöten myös Englannin puolustajaksi asettunut Eivor yrittääkin epätoivoisesti sovittaa osapuolten välisiä kiistoja ennen ilmiliekkien leimahtamista.
Laajennus onnistuu tempaisemaan mukaansa jo ensiminuuteiltaan saakka aivan erilaisella väkevyydellä kuin Irlannin pliisuhko väliseikkailu. Ilmapiiri on kerrassaan herkullisen synkeä, ja historiallisen diplomatian seuraaminen tapahtumien laitamilta norjalaisen viikingin silmin on varsinkin historiansa tunteville kertakaikkisen herkullista toimintaa. Alueena frankkien maa on huomattavasti edellistä laajennusta pienempi, mutta juonisisältöä on koettavana hitusen enemmän. Ennen kaikkea tarina tuo hyvällä tavalla mieleen sarjan vanhemmat pelit, kuten Unityn ja vaikkapa Ezio-saagan osat. Lisäkampanjan päätehtävistä iso osa noudattelee myös malliltaan Unitysta ja Syndicatesta tuttua tyyliä, joissa pelaaja saa itse vihjeitä etsimällä määritellä salamurhien yksityiskohdat ja toteuttamistavat.
Mätääkin on valitettavasti eksynyt patonkien, juustojen ja viinien täyteiselle tarjottimelle jonkin verran. Saastaista ja yleisesti ankeaa maailmantolaa korostamaan on tuotu mukaan rottalaumoja, jotka olemassaolollaan estävät alueella turvallisen tallustelun. Nilkkoja nakertavat syöpäläiset tuleekin ajaa keklua heiluttelemalla takaisin koloihinsa ja optimitilanteessa vielä tämän perään tukkia aukot ja täten estää rottien paluu. Valitettavasti mekaanisesti homma on toteuteuttu heikosti ja koko efekti tuo lähinnä huonolla tavalla mieleen esimerkiksi Plague Talen huomattavasti mielenkiintoisemmat ja toimivammat rottalaumat. Rottien lisäksi lisäkampanjaa vaivaa myös jälleen kerran Ubisoftin helmasynti: tekninen hiomattomuus. Muuten nykymuodossaan sujuvasti rullaileva Valhalla alkaa Ranskaan siirtyessä yskimään ikävästi ainakin testialustana toimineella Xbox Series X:llä. Mistään kokemuksen täydellisesti pilaavasta kyykkäämisestä ei sentään onneksi ole kyse. Jatkuva ruudun repeily sekä ruudunpäivityksen takkuilu kuitenkin pistävät silmään ikävästi.
Maksullisten laajennusten lisäksi Valhallaan on lisätty myös ilmaista lisäsisältöä erillisten jokihyökkäysmuotojen ja juhlapyhien muodossa. Korppiklaanin mantuvilla onkin toistaseksi juhlistettu jo muun muassa Ostaraa ja Sigrblottia. Eri juhlafestivaalit ovat tuoneet mukanaan aina muutaman tarinatehtävän, karnevaaliminipelin sekä nipun avattavaa tilpehööriä viikinkisoturien käytettäväksi. Jokihyökkäyksiä puolestaan pääsee suorittamaan täysin erillisessä tilassa; näin oikein passelia örvellystoimintaa ja kylien polttamista pääsee harjoittamaan kyllästymiseen saakka. Vaikka ilmaiset sisältöpäivitykset eivät varsinaisesti ole laivaa liikaa kallistaneetkaan on niiden tasainen virta taannut sen, että Valhalla on pysynyt ainakin allekirjoittaneella asennettuna kovalevyllä aina julkaisupäivästä saakka.
Kaiken kaikkiaan maksullisen ja ilmaisen sisällön laatu ja määrä nostavat jo entisestään mainion kokonaisuuden arvoa entisestään. Irlannin ja Ranskan seikkailut täydentävät toistensa puutteita tyydyttävällä tavalla. Ilmaissisältöä on tarjoiltu hissukseen pieniä määriä ja tulevaisuudessa peliin lisätään vielä edellistäkin osista tuttu Discovery-pelimuoto. Tasainen pienten lisäysten virta takaa sen että Valhallan pariin on hyvä palata vielä ainakin pariin otteeseen ennen seuraavan osan vääjäämätöntä saapumista kotirannikolle. Toivottavaa kuitenkin on, että kolmen temaattisesti ja mekaanisesti hyvin samankaltaisen pelin jälkeen sarjan seuraava osa tarjoaisi astetta tuoreempaa näkökantaa tuttuihin teemoihin. Kertakaikkisen herkulliseen tilanteeseen ja juonelliseen cliffhangeriin päättynyt pääkampanja ainakin vihjailee tuntuvista muutoksista. Sitä odotellessa Eivorin voi hyvillä mielin saattaa syksyn pimeyteen odottelemaan Ragnarökiä.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S (testattu X)
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö, verkkomaksut)
”Oletko kuullut The Voice of Finlandista?”