Virtuaalinen tuomiopäivä – arvostelussa Doom 3: VR Edition

Aikoinaan ristiriitaisen vastaanoton saanut räiskintävanhus yrittää jälleen nousta haudastaan uusien metkujen kera. Antaako virtuaalikypärä syyn palata Marsiin vai onko tällä kerralla fiksumpaa jättää helvetin portit avaamatta?

Doom 3 on aina ollut sarjansa outolintu. Julkaisunsa tietämillä peliä usein kehuttiin graafisen antinsa puolesta, mutta kritisoitiin edeltäjiinsä nähden hitaamman temmon ja enemmän kauhuun kuin räiskimiseen nojaavan yleisannin osalta. Ajan kuluessa teosta on kuitenkin opittu arvostamaan omien vahvuuksiensa ansiosta ja nykypäivänä sitä jo kutsutaan ansaitusti klassikoksi. Vuoden 2006 Doomin palauttessa sarjan taas lähemmäs alkuteoksia jäi kolmannen osan erilainen ote kertaluontoiseksi kokeiluksi.

Pohdiskelevamman ja hillitymmän tyylinsä ansiosta Doomin kolmas tuleminen lieneekin sarjan osista helpoimmin virtuaalitodellisuuteen käännettävä. Selän taakse ilmestyvät paholaisperkeleet ja lukuisat muut normaalissa pelissä lähinnä ärsyttäneet säikäyttelytaktiikat toimivat kypärä päässä huomattavasti paremmin. Samalla taisteluissa samanaikaisesti pyörivien vihollisten vähäisempi määrä auttaa pitämään toiminnan tolkullisena monimutkaistuneella ohjauslaitteistolla. Pelin uudemmissa versioissa aseisiin pultattu valonlähde saa varmasti puristit ärsyyntymään, mutta virtuaalimaailmassa se on toimivampi ratkaisu kuin jatkuva aseen ja fikkarin välillä jonglööraus. PlayStationin virtuaalilaitteiston vähäisen tehonkin ansiosta lähes kaksikymppisen pelivanhuksen pitäisi olla ideaalitapaus käännöksen osalta.

Virtuaalikäännös ei kuitenkaan valitettavasti ole millään tasolla täysosuma. Paketissa on pielessä sen verran monta asiaa, ettei sitä missään tapauksessa voi suositella edes kaikille teoksen faneille täysin varauksetta. Isoimpien ongelmien joukossa lienee heikko tuki eri ohjainmalleille. PSVR:n vakiotyökaluina toimivia Move-ohjaimia Doom 3: VR Edition ei tue lainkaan. Pelaamaan pääsee joko perusohjaimella tai sitten harvinaisemmalla AIM-pyssyllä. Pyssyä kun ei arvostelutaloudesta löydy, jäi ainoaksi ohjausvaihtoehdoksi peruskapulan käyttö. DualShock 4:lla pelatessa aseella tähtääminen on toteutettu niin, että sivuttaissuunnassa käännetään klassisesti oikean tatin avulla, mutta pystysuunnassa tähtäin liikkuu vain ohjainta kallistamalla. Ratkaisu on kömpelö ja siihen tottumisessa kestää kohtuuttoman kauan. Virtuaalitilaan kääntäessä pelin mittakaavat on saatu heittämään häränpyllyä. Pelaaja itse tunteekin olonsa huomattavasti muita hahmoja kookkaammaksi. Palattavuuteen mittasuhteiden heitto ei varsinaisesti vaikuta, mutta immersio ottaa jossakin määrin osumaa.

Tämä versio vanhasta sotaratsusta ei niinkään tarjoa uutta rataa tutulla konilla laukattavaksi, vaan lähinnä uuden satulan ja erilaiset suitset. Teoksen vahvuudet loistavat virtuaalitodellisuudessa eri tavalla, mutta valitettavasti myös heikkoudet korostuvat. Peliä ei alunperin ole suunniteltu virtuaalikypärää varten, joten onkin lähinnä yllättävää, että se toimii näinkin hyvin. Valitettavasti alusta alkaen virtuaalitodellisuutta varten suunnitellulle pelille paketti ei pärjää. Ehkä olisikin ollut suotavaa julkaista konversio maksullisena lisäpakettina aiempiin julkaisuihin, joita on jo alustalla kuin alustalla lukuisia.

Saatavilla: PlayStation 4, PlayStation 4 Pro (testattu), PSVR (testattu)
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö)

Janne oli harkinnut rintaimplantteja jo pitkään, mutta ehkä olisi silti kannattanut jättää teeveestä tutun puoskarin halpisklinikka väliin.