Kylmän ja lumen peittämän maan kamaralla, vuonojen keskellä varttuu nuori Eivor. Norjalaisen nuorukaisen suku on juuri lyöttäytymässä yhteen toisen mahtiperheen kanssa, kun tragedia iskee ja tarinan isot pyörät pyörähtävät liikeelle. Todellisuudessa Layla Hassan käy läpi muinaismuistoja geneettistä koodia lukevan virtuaalilaitteiston avulla. 800-luvun lopun tietämille sijoittuva viikinkisaaga on avain Laylaa nykypäivässä lähestyvän uhan torjumisessa. Eivorin muistojen perkaaminen on ensiarvoisen tärkeää ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.
Muinaiseen Egyptiin sijoittunut Assassin’s Creed Origins nollasi tehokkaasti pitkäikäisen sarjan jatkumoa niin narratiivisesti kuin pelimekaanisestikin. Munaisen medjayn saappaissa koettu haikea kostotarina oli poikkeuksellisen vahva henkilötutkielma muuten pääosin mekaniikat edellä juoksevassa pelisarjassa. Originsin sisarteoksena samanaikaisesti kehitetty Odyssey jatkoi uudistusten tiellä ja alkoi muistuttaa enemmän moderneja länsimaisia roolipelejä kuin tuttuja turvallisia salamurhailusaagoja. Nyt julkaistu Valhalla on samanaikaisesti askel eteen ja taakse.
Pääosin erinomaisen Odysseyn isoimmat ongelmat liittyivät hyvin pitkälti puolivillaiseen numeropohjaiseen hahmonkehitysjärjestelmään. Hahmon mukana tasoja nouseva maailma ja jokaisesta nurkasta löytyvät satunnaisgeneroidut varusteet tekivät hahmonkehitysjärjestelmästä lopulta käytännössä turhan. Valhallaa kehittäessä Ubisoft Montreal on varmasti ollut samaa mieltä, sillä teknisesti ottaen tällä kertaa mukana ei ole varsinaisesti tasoja tai satunnaisgeneroituja tilpehöörejä. Tilalle on tuotu sektoreihin jaoteltu pelikartta, jonka eri alueille on määritelty voimataso, jonka mukaan jokainen seikkailija voi pohtia alueella seikkailun kannattavuutta. Pelihahmon voimataso nousee tehtävistä saatuja taitopisteitä vapaahkosti käytettävään taitopuuhun sijoittamalla. Alueiden määritelty taso ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, etteikö alempitasoinen onnenonkija voisi käydä sovittamassa kirveensä terävää päätä vihollisten jakaukseen. Yleensä lopputuloksena on häviö, mutta taitavasti pelaamalla voi pärjätä huomattavasti haastavammalla alueella kohtalaisesti. Tehtävistä palkkioksi saadut sekä kartalta vapaasti löydettävät varusteet ja aseet ovat tällä kertaa myös kaikki uniikkeja. Mikä tahansa panssaripala tai astalo on myös mahdollista pitää päivitysten avulla käyttökelpoisena pelin loppuun saakka.
Haikean Bayekin ja veijarimaisen Kassandran vierelle asetettaessa Eivor on kuin eri planeetalta. Määrätietoinen, jylhä ja stoalainen viikinki on hahmo, jolle harva uskaltaa sanoa vastaan. Sarjan sisällä Eivor muistuttaa eniten fanikantaa vahvasti polarisoineen kolmannen osan Connor Kenwayta. Tosin tämänkertaisella sankarillamme on Connorista poiketen kuitenkin myös huumorintajua ja taipumus hauskanpitoon tilanteen niin salliessa. Geneettisen muistijäljen hämäryyden ansiosta Eivor on myös pelaajan valinnan mukaisesti joko mies tai nainen. Sukupuoli ei kuitenkaan määritä hahmon ominaisuuksia tai tarinan suuntaa millään merkittävällä tavalla, joten valinnan voi tehdä täysin omien preferenssien mukaisesti. Toisin kuin Odysseyssa, jossa Alexioksen ääninäyttely oli huomattavasti Kassandran vastaavaa heikompaa, ovat tämänkertaiset näyttelijät jotakuinkin tasaveroisia suorituksissaan. Yleisen jylhyyden myötä pelin toimintaakin on hilattu astetta synkemmäksi. Kyseessä on koko sarjan ehdottomasti väkivaltaisin osa.
Varustejärjestelmän ja kykypuun uudistusten lisäksi pääosa kartalta löytyvistä aktiviteeteista on uudenlaisia tai ainakin toteutettu uudella tavalla. Oletusasetuksilla pelatessa kompassi ei ohjeista kuin eriväristen karttamerkkien luo. Merkin väri antaa jonkinlaista osviittaa määränpäästä paljastuvasta aktiviteetista, mutta huomasin vielä tuntikymmenienkin jälkeen törmääväni täysin uudenlaisiin tehtävätyyppeihin. Mikään vastaan osuneista sivutehtävistä ei myöskään tuntunut pakkopullalta. Tarjolla on pulmia, pieniä tarinoita, aarteenmetsästystä ja muita yllätykseksi jääviä puuhia kymmeniksi tunneiksi. Kartta itsessään on jälleen kerran massiivinen muttei silti ähkyyn asti täynnä turhuuksia.
Graafiselta anniltaan Valhalla on ajoittain henkeäsalpaavaa katseltavaa. Xbox One X pyörittää ulos sellaisia maisemia, että alkaa olla jo vaikeaa uskoa teoksen näyttävän vielä paremmalta uuden sukupolven konsoleilla. Nykypolven karvalakkimalleilla luvassa on erinomaisen näköinen kokonaisuus, mutta esimerkiksi ruudunpäivityksen kanssa on jouduttu tekemään jo kompromisseja. Muilta osin kyseessä on selvästi Ubisoftin teos niin hyvässä kuin pahassa. Vaikka grafiikka on hiottua, äänimaailma on mukaansatempaavaa ja rahoilleen saa taatusti vastinetta, mukaan on kuitenkin eksynyt melkoinen määrä pieniä sekä vähän isompia bugeja. Arvostelujakson aikana peli kaatui kokonaan muutamaan otteeseen. Pieniä grafiikka- ja fysiikkabugeja esiintyi myös ajoittain tiheästi. Useimpiin mainittuihin ongelmiin on luvattu ratkaisua julkaisupäivänä saapuvan isomman päivityksen myötä, joten toivottavasti ongelmat jäävät virallisen julkaisun myötä historiaan.
Assassin’s Creed Valhalla on Layla Hassan-trilogian päättävänä teoksena kertakaikkisen mykistävä paketti. Tarinallisesti ja pelimekaanisesti se on koko sarjansa parhaita ellei jopa paras osa. Samalla Valhalla toimii hienona siirtymäpisteenä kahden konsolisukupolven välissä: se on samanaikaisesti yksi nykypolven näyttävimmistä peleistä, mutta toimii toisaalta myös eräänlaisena standardimittana Watch Dogs: Legionin kanssa uuden sukupolven julkaisujen saralla. Valhallassa tavataan, drengr!
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5, Xbox One (testattu), Xbox One X (testattu), Xbox Series X
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö)
”Tuotte muuten sitten ihan kaiken mitä ostoslistalle laitoin!”