Yks hiton ruma äidinrakastaja – arvostelussa Predator: Hunting Grounds

Edellisellä lisenssipelillään lopulta mainiosti onnistunut Illfonic kokeilee siipiään nyt astetta maineikkaamman nimikkeen parissa. Onko toimistolla naksuteltu liikaa kuulakärkikyniä vai onko lopputulos ihka aitoa viidakkotetsausta Val Verdessä?

Illfonicin edellinen moninpelijulkaisu Friday the 13th oli erinomainen joskin moniongelmainen teos. Jasonin tappokinkereitä varjostivat varsinkin ensimmäisten kuukausien ajan massiiviset määrät teknisiä ongelmia sekä lopulta koko tuotteen jatkokehityksen tappanut oikeudenkäyntiprosessi. Nyt julkaistu Predator: Hunting Grounds tuntuu seuraavan edeltäjänsä viitoittamia polkuja niin hyvässä kuin pahassa.

Neljä erikoisyksikön jäsentä kulkee keskellä viidakkoa suorittamassa erinäisiä tehtäviä. Toimeksiannot vaihtelevat huumeviljelmän tuhoamisesta aina ekoterroristien taltuttamiseen. Viidakossa joviaalisti vapautta lyijyn muodossa jakavat jyrmyt huomaavat kuitenkin hiljalleen, että jotain on pielessä. Tiheikössä vaanii jotain paljon perinteisiä kartelliveijareita vaarallisempaa. Pian käykin selväksi, että saalistajat ovat muuttuneet saalistettaviksi.

Predator: Hunting Grounds on asymmetrinen moninpeli, jossa neljä tulitiimin jäsentä pyrkii suoriutumaan erinäisistä lennosta vaihtuvista tehtävistä. Samanaikaisesti viides pelaaja edustaa Yautja-rodun ylpeää saalistajaa, joka pyrkii vapauttamaan kommandot elinvoimastaan erinäisin tappovälinein. Ihmispelaajien kokemus muistuttaa pääosin perinteistä fps-räiskintää, kun taas viidakossa vaanivaa Predatoria ohjastetaan takakuvakulmasta. Väijyminen onkin päivän sana, sillä saalistaja pyrkii yleisesti ottaen välttelemään suoraa yhteenottoa ihmissotilaiden kanssa.

Valitettavasti nyt julkaistu kokonaisuus tuntuu hiomattomalta, sisältököyhältä ja huomattavan epätasapainoiselta. Kokonaisuus pyörii epätasaisesti ja raskaasti. Tulitiimillä pelatessa ruudunpäivitys sahaa jossain siedettävän ja ala-arvoisen välimaastossa lähes koko ajan. Metsästäjällä predkour-järjestelmän avulla puiden latvastossa pomppiessa touhu sentään soljuu eteenpäin melko sulavasti. Ruudunpäivityksen epätasaisuuden lisäksi teosta vaivaa Illfonicille hyvin tyypillinen huono nettikoodi ja käsittämättömän heikosti suunniteltu käyttöliittymä. Peliseuraa sai jopa julkaisupäivinä etsiä huomattavan pitkiä aikoja, vaikka väestöä tiettävästi linjoilla olikin merkittävät määrät.

Vielä bugisuutta merkittävämpiä ongelmia ovat kuitenkin sisällön vähyys ja huono tasapainotus. Julkaisussa koko paketti sisältää vain kolme karttaa. Vaikka tulitiimin tehtävät ovat osin satunnaisgeneroituja, alkaa samojen saniaspuskien ja ruohomättäiden tuijottelu käymään vanhaksi aivan liian nopeasti. Tuntuu käsittämättömältä, että kartoissa ei ole ollenkaan esimerkiksi erilaisia säätiloja tai vuorokaudenaikoja mukana lisäämässä variaation määrää. Tasapainon osalta metsästystantereet ovat puolestaan tällä hetkellä aivan liian pahasti kallellaan ihmisten eduksi. Yautjojen voittoprosentti tuntuu jäävän johonkin muutaman prosentin tietämille. Universumin tappavimman saalistajan titteliä kantavan olennon saldoksi tämä on kerrassaan hävettävän huono tulos. Tulokseen toki vaikuttanee myös se, että rastapään kaikki parhaat lelut avautuvat vasta huomattavan grindailun jälkeen, joten vain fanaattisimmat pelurit pääsevät tehokkaimpiin tappovälineisiin käsiksi.

Potentiaalin keitoksesta kuitenkin haistaa helposti. Hyvällä kaveriporukalla pelailu on ajoittain huomattavan hauskaa ja tetsailusta kohelluksen takia syntyvät narratiivitkin ovat hykerryttävää kerrottavaa. Toivottavaa on, että karttoja ja tehtävävariaatioita saadaan lisää mahdollisimman pian ja kokonaisuutta vaivaavaa bugikatrasta päästään liiskaamaan mahdollisimman tehokkaasti.

Friday the 13th osoitti, että heikossakin kunnossa julkaistu teos saattaa nousta kukoistukseen vielä ahkeran jatkokehityksen ansiosta. Toivottavasti myös Predator nousee omille jaloilleen lähikuukausina. Tällä hetkellä tarjolla olevaa kattausta ei voi suositella oikeastaan edes fanaattisimmille viidakkosuhareille, mutta tulevat viikot näyttävät kykeneekö teos kampeamaan itseään pystyyn ollenkaan. Palaammekin Tiltin osalta tämän pelin pariin uudelleen lähiaikoina jälkikatsauksen muodossa.

Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro (testattu)
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö, verkko-ostot)

Yautjarotu oli tunnettu kiropraktisista taidoistaan.