Valon ja varjon leikki – arvostelussa Alan Wake Remastered

Piirun vajaa kymmenvuotias kulttiklassikko sai pitkään toivotun uudelleenmasteroinnin nykysukupolven alustoille. Tarjolla on varsinaista herkkua kevyiden kauhupelien faneille, mutta myös yleisesti kevyestä kauhutoiminnasta kiinnostuneiden kannattaa perehtyä pakettiin.

Remedyn pitkään kehityshelvetissä virunut Alan Wake keräsi ilmestyessään kiitettävän määrän kehuja, mutta korkeat myyntiluvut jäivät haaveeksi. Ainoastaan pienimuotoisen sivuseikkailu Alan Wake’s American Nightmaren poikinut peli olisi ansainnut tarinansa puolesta kuitenkin myös täysimittaisen jatko-osan. Espoolaisen studion Controlin viimeinen lisäsisältöpaketti AWE palautti hieman yllättäen epäonnisen kirjailijahahmon pelaajien ruuduille. Ilmeisesti lisäpaketin suosion ja lisenssien kotiinpaluun ansiosta lopulta myös pitkään huhuiltu uudelleenmasteroitu versio alkuperäisestä seikkailusta saatettiin kauppojen hyllyille.

Kovaksikeitettyjä dekkaritarinoita työkseen rustaileva kirjailija Alan Wake lähtee purkamaan kirjoittamiskammoaan keskilännen Bright Fallsiin vaimonsa Alicen kanssa. Kraaterijärven keskeltä vuokrattu omituinen mökki paljastuu kuitenkin jonkinlaiseksi ansaksi. Sananikkari löytää pian itsensä tienposkesta kokonaisen viikon muistoistaan kadottaneena. Alice on kateissa ja hämärät muistikuvat tämän uppoamisesta syvälle järveen pohjaan ovat ainoat selvät kuvat männä viikon tapahtumista. Pikku hiljaa myös mystiset pimeyden voimat alkavat manifestoitua ja uhata Alanin fyysistä sekä psyykkistä hyvinvointia. Matka vaimon pelastamiseksi saa lopulta sellaiset kierteet, että pelialalta vastaavaa ei ihan heti tule vastaan.

Alan Wake on selvästi muun muassa Stephen Kingin tarinoista ammentava kauhuseikkailu. Kingin lisäksi inspiraatiota on haettu vahvasti muun muassa tv-sarjoista Twilight Zone ja Twin Peaks. Jälkimmäisestä mukaan on kopioitu hahmoja lähes sellaisenaan. Tribuuttina lainat kuitenkin toimivat eivätkä pistä kokonaisuuden seassa liian pahasti silmään. Visuaalista ilmettä varten Remedyltä matkattiin aikoinaan rapakon taa tutkailemaan paikallisia maisemia. Pohjatyö näkyy visuaalisessa ilmeessä vahvasti. Pikkukaupungin asuntovaunualueet, kahvilat ja bensa-asemat näyttävät poikkeuksellisen vahvasti eletyiltä ja autenttisilta paikoilta. Parannettu tekstuuritarkkuus nostaa paikkojen uskottavuutta entisestään. Uusilla konsoleilla touhu myös rullaa eteenpäin sulavuusasteilla, jotka saa pelattavuuden tuntumaan kertakaikkisen hekumalliselta. Teoksen äänimaailma tukee seikkailun yleistunnelmaa erinomaisesti. Pimeässä metsässä örisevät varjoveikkoset on usein helpompi havaita äänen perusteella jo hyvissä ajoin ennen varsinaista hyökkäystä. Maastoa runteleva ja esineitä ympäriinsä paiskova pimeyden voima puolestaan järisyttää kaiutinpatteristoja ja kuulolaitteita voimalla, joka saa ikkunapaneelit pärisemään sekä kattoparrut narisemaan. Vaikkei kauhustandardeilla kovinkaan pelottavilla tasoille ylletä, saa kuvan ja äänen yhteenpeluu parhaimmillaan aikaiseksi aitoja pakokauhun tunteita.

Kampanja itsessään on jaettu kuuteen episodiin, joista jokainen kestää parisen tuntia. Episodien jaksotuksessa on jonkin verran ongelmia: esimerkiksi puoliväliin sijoittuva sahalle ja kaivosalueella tapahtuva osio tuntuu kestävän lähes ikuisuuden. Jaksotuksen pieni kompuroiminen on kuitenkin lähinnä mikrotason kauneusvirhe muuten hiotussa timantissa. Pääkampanjan lisäksi pakettiin kuuluu alunperin lisäsisältönä julkaistut lisäkappaleet The Signal ja The Writer. Lisäsisältö jatkaa tarinaa suoraan siitä mihin pääkampanja päättyy. Harmillisesti ne on piilotettu episodivalikon alle siten, että niiden olemassa oloa ei välttämättä edes huomaa. Kokonaisuuden kannalta olisi ollut hienoa, jos saman julkaisun sisään olisi ujutettu vielä erillisenä pelinä julkaistu Alan Wake’s American Nightmare, mutta tällaisenaankin paketti on ehdottomasti budjettitasoisen hintansa väärti.

Uusiin kuoriin puettu vanha paketti on edelleen omilla jaloillaan tukevasti seisova pienimuotoinen klassikko. Lopputulos on vahvasti kirjoitettu psykologinen seikkailu, joka ei kuitenkaan kalpene häpeästä modernien toimintapainotteisten kauhuteosten rinnalla. Sen kuvia kumartelematon metatasoilla leikittelevä käsikirjoitus on vielä tänäkin päivänä alallaan poikkeuksellisen kiero. Tekniseltä puolelta jo ennestään näyttävä paketti on nyt valovoimaisempi kuin koskaan aiemmin. Muistakaa, että pimeydessä tarpoviin ei tule luottaa!

– Ville Thurman

Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5 (testattu), Switch, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S (sivuäänitestattu X)
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta)

TEKNINEN SIVUÄÄNI (XSX)

Alanin uudelleenherääminen pyörii Xbox Series X:llä tasaisesti kuudenkymmenen kuvan sekuntivauhdilla resoluution ollessa 1440p. Teknisesti lopputulos on siis samaa laatua kuin PlayStation 5:llä. Ei tämä mikään ”komein koskaan” -tuotos ole, mutta kyllä tätä kelpaa katsella isommaltakin ruudulta. Xbox 360 -version grafiikkaan verrattuna tehdään komea kolmiloikka ja syystäkin, sillä onhan tässä yksi konsolisukupolvi jo jäänyt väliin. Pieni miinus muutamien sivuhahmojen nopeasti vilahtavista animaatio-ongelmista. Nämä tosin voivat jäädä jopa huomaamatta kamerakulmista riippuen.

Äänen suhteen peliä ei ole tarvinnut suuremmin remasteroida: 5.1-kanavainen digitaaliääni on sellaisenaan erittäin toimiva ja tyydyttävä. Takakaiuttimista tulee sopivasti ambienssia ja säpsähdyttäviä efektejä aina tarvittaessa. Jos kuitenkin asettaa konsolin Dolby Atmos -tilaan ja iskee yhteensopivan Atmos-vahvistimen avaamaan äänen kuusitoistakanavaiseksi (11.1.4), on kokemus parhaimmillaan jopa hulppean hienoa kuunneltavaa. Etenkin sivusurroundit tuovat erinomaista lisää äänimaisemaan Alanin imiessä pelaajan kirjaimellisesti keskelle tarinaa. Näin ollen peli kannattaakin nauttia kaikilla mahdollisilla Atmos-kotiteatterin ämyreillä (oli kyseessä sitten 11.1.4 tai 7.1.4 tai vastaavanlainen), sillä ääniraita soveltuu siihen erinomaisesti.

Pientä harmia tulee kuitenkin välivideoista. Ne ovat pelkkää stereota ja tästä johtuen siirtymät monikanava-peliäänistä kaksikanava-videoon tai toisinpäin ovat kanavatasapainon suhteen ärsyttävän jyrkkiä. Lisäksi itse pelin ja välivideoiden äänitasossa on melkoisen iso ero. Kannattaakin olla sen volumen kanssa valppaana, jos luukuttaa välivideota kovalla. Nimittäin peliin palatessaan äänet voivat räjäyttää kalsareihin annoksen jotain sinne kuulumatonta. Suosittelisinkin, että säätää äänet sopivaksi pelin aikana ja antaa välivideoiden suosiolla toistua hiljaisempana.

Itse pelistä haluan sanoa sen, että kyllähän tämä nyt on aivan mahtava kokemus jopa näin uudelleenkin pelattuna. Ehdoton hankintasuositus siis!

– Tom Kajaslampi

Vasta Alanin eksyminen Deerfesteille Beerfestien sijaan sai hänet tajuamaan lukihäiriönsä vakavuuden.

Lisää luettavaa