Muun muassa Life Is Strange -sarjan peleillä vakuuttaneen ranskalaistudio Don’t Nodin uutukainen päästää uskaliaat seikkailijat Pohjois-Amerikan mantereelle selvittelemään aluetta piinaavia kummitusjuttuja. Studiolle poikkeuksellisen kunnianhimoinen Banishers: Ghosts of New Eden tarjoilee pitkän ja mutkittelevan matkan suoraan pimeyden sydämeen. Valitettavasti teos ei lopulta onnistu aivan lunastamaan kaikkea potentiaaliaan, mutta yrityksen puutteesta sitä ei ainakaan voi syyttää.
Antea Duarte ja Red mac Raith ovat kummitusten karkottamiseen erikoistuneita esoteerikkoja. Vanhan ystävänsä kutsusta parivaljakko matkustaa rapakon taa tutkimaan Uuden Eedenin siirtokuntaa piinaavaa poikkeuksellisen rankkaa kummitusten manifestaatiota. Paikan päälle saavuttuaan tilanne riistäytyy käsistä hyvin nopeasti ja pian kaksikon toinen jäsen heittää henkensä. Tuonpuoleiseen siirtymisen sijaan edesmennyt kumppani lyöttäytyy jäljelle jääneen seuraan ja yhdessä he päättävät selvittää aluetta piinaavan ilmiön salat. Kaiken ohessa pitäisi myös päättää, mitä kummittelevalle kollegalle tulisi tehdä; manan mantuvilta maailmaan vaikuttava rakastaja kun on haamujengiläiselle varsin ongelmainen partneri.
Tarinallisesti tilanne on lähtökohdiltaan varsin herkullinen. Jo heti alussa kummituksen muodon ottaneelle puolisolle tulee tehdä lupaus siitä, miten tilanteen aikoo lopulta klaarata maaliin. Paperilla vaihtoehtoja on kolme: joko puolison voi auttaa siirtymään rauhanomaisesti tuonpuoleiseen, karkottaa lopullisesti manan maille tai sitten syöttää tälle elävien syntisten sieluja henkiinherättämisen toivossa. Valinnan saa tehdä vapaasti ja määränpään lisäksi tarinan lopputulemaan vaikuttaa myös se, pitääkö pelaaja lupauksensa. Tarinan aikana tilannetta istutaan myös pohtimaan pariin otteeseen, ja tällöin lupaustaan on vielä mahdollista muuttaa. Lopullinen valinta ja lupauksen rikkominen tai sen pitäminen vaikuttavat seikkailun lopetukseen merkittävästi.
Pelimekaanisesti Banishers muistuttaa jossain määrin muun muassa Biowaren Mass Effect– ja Dragon Age -sarjojen pelejä. Aivan yhtä syvällisestä roolin pelaamisesta ei ole kyse, mutta hahmojen välinen interaktio ja sen seuraamukset ovat kaiken keskiössä. Parivaljakon tutkimukset nojaavat vahvasti maita ja mantuvia asuttavien uudisasukkaiden kanssa käytäviin keskusteluihin sekä kuulusteluihin. Lähes jokaisella kotiseudultaan puritanismia paenneella tuntuukin olevan jonkinlainen luuranko kaapissa, joskus jopa konkreettisesti. Tutkimusten edetessä tarpeeksi pitkälle, päästään painimaan jos jonkinmoisten mörköjen kanssa. Lopulta on päätettävä soppaan sotkeutuneiden osapuolten kohtaloista. Tehdyt päätökset haarauttavat tarinaa eri suuntiin, ja usein valinnoilla on myös yllättäviä seuraamuksia koko siirtokunnalle.
Kummitusten ja epäkuolleiden örrimörrien kanssa otetaan yhteen joko lähitaistellen sapelin, nyrkkien ja muutaman erikoiskyvyn avulla tai sitten kauempaa kummitusvoimia ja kivääriä käyttämällä. Taisteluiden aikana voi vapaasti vaihtaa kumman tahansa hahmon välillä. Molemmilla on omat hyökkäykset, vahvuudet ja heikkoudet. Vaikka taistelujärjestelmä ei varsinaisesti ole järisyttävän syvä, on se kuitenkin toimiva eivätkä toiminnallisemmat osiot ala tuntumaan pakkopullalta missään vaiheessa.
Teoksen ehdottomasti suurimpia vahvuuksia on sen kahden päähenkilön välinen dynamiikka. Äkkipikainen, tuima ja maailmaa kovin mustavalkoisesti tarkkaileva Antea ja lempeä, pohdiskeleva romantikko Red tarjoavat sanailuun jatkuvasti mielenkiintoisia kierteitä. Amaka Okafor ja Russ Bain ansaitsevat roolisuorituksistaan erityismaininnat. Protagonistien ohella myös muut seikkailun aikana kohdattavat hahmot ovat poikkeuksellisen hyvin ääninäyteltyjä ja käsikirjoitettuja.
Matka varrella selvitettävät mysteerit käsittelevät usein todella rankkoja aiheita ja tarjolla olevat ratkaisut liikkuvat pääosin harmaan sävyissä polaaristen vastakohtien sijaan. Kun käsiteltävien aiheiden joukossa on muun muassa alkuperäisväestöjen kansanmurhan, kotiväkivallan, raiskausten ja uskonnollisten vainojen kaltaisia aiheita, ei teosta voi aivan herkimmille suositella. Aihepiiristä ja yliluonnollisten elementtien mukanaolosta huolimatta kyseessä ei kuitenkaan ole varsinaisesti kauhupeli. Esimerkiksi väkivallalla ei mässäillä missään vaiheessa.
Visuaalinen anti on ajoittain näyttävää, toisinaan mukiinmenevää. Sen, minkä grafiikan herkuissa hävitään, otetaan onneksi äänisuunnittelun suvereeniudessa takaisin. Kokonaisuutena audiovisuaalista synergiaa on poikkeuksellisen paljon. Metsien ja soiden kosteuden voi suorastaan aistia pelatessaan ja luonnossa visertävien lintujen äänet ovat omiaan luomaan erittäin vahvaa paikan päällä olon illuusiota. Hahmojen mallit ovat myös ilmeikkäitä ja erinomaisesti animoituja. Varhaisten Life Is Strange -sarjan muovisista pökkelöhahmoista on menty eteenpäin hurjin harppauksin.
Tekniikan osalta tarjolla on todella hiottu paketti. Unreal-moottorilla pyörivä kokonaisuus rullaa keskitehoisella tai tehokkaalla myllyllä varsin sulavasti. Nvidian 4000-sarjan näytönohjaimia käyttäville tarjolle tarjolla on koko DLSS 3 -ominaisuuksien kirjo. Teos skaalautuu passelisti myös alaspäin, eikä vähempitehoisellakaan kokoonpanolla ollut suurempia ongelmia pyörittää touhua yli 60 ruudun päivitysnopeuksilla. Steam Deckillä, Rog Allylla ja muilla mobiileilla pelilaitteilla krumeluurista joutuu tinkimään hienoisesti, mutta pääosin kokemus toimii myös matkan päällä erinomaisesti. Paketti on myös huomattavan hiottu, eikä arvostelujakson aikana silmään osunut käytännössä mitään mainitsemisen arvoisia bugeja.
Lähes 40 tunnin mittainen kampanja ei valitettavasti aivan jaksa kantaa painoaan loppuun asti. Osa ratkottavista sivupuuhista on selvästi toisia heikompilaatuisempia ja aivan kaikki kampanjan aikana tehtävät valinnat eivät johda mielenkiintoisiin lopputuloksiin. Myös loppuratkaisut jättävät piirun verran toivomisen varaa, joskaan huonoiksi yhtäkään lopetuksista ei voi haukkua. Pitkän seikkailun jälkeen lopputilityksen olisi lähinnä voinut olettaa olevan hieman mittavampi. Nyt tarjolla olevat juonisummaukset jättävät toivomaan syvempiä selityksiä. Budjettihintaisena myytävää Banishers: Ghosts of New Edeniä on kuitenkin vaikea olla suosittelematta pikkuvioistaan huolimatta. Se on rohkean aikuismainen seikkailu, joka laittaa kokijansa ajoittain aidosti pohtimaan tekojensa oikeellisuutta. Potentiaaliselta jatko-osalta on syytä odottaa suuria!
Saatavilla: PC (testattu), PS5, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta, kielenkäyttö)
YHTEENVETO:
**** / *****
Pääosin erinomaisen seikkailuroolipelin taival väsähtää hieman loppumetreillä. Muutamista nipotuksen aiheista huolimatta tarjolla on laaja kattaus aidosti mielenkiintoista tarinankerrontaa ja tyydyttävää toimintaa immersiivisissä puitteissa.
Käytetyt arvostelukoneet:
Tehokone “Beast”
Prosessori: AMD Ryzen 7 7800X3D
Keskusmuisti: 32 Gt 6 000 MHz DDR5
Näytönohjain: Nvidia RTX 4090 24 Gt
AMD-kone “Beauty”
Prosessori: AMD Ryzen 5 5600
Keskusmuisti: 16 Gt 3 600 MHz DDR4
Näytönohjain: AMD Radeon 7600
Intel-kone “Temptress”
Prosessori: Intel Core i5 12600K
Keskusmuisti: 32 Gt 3 200 MHz DDR4
Näytönohjain: Intel Arc 770
Steam Deck
Lue lisää Tiltin arvostelukoneista täältä.
Sinä päivänä grillimestari kypsyi hommaansa.