Alkuvuodesta julkaistu, kokonaan uudelleen rakennettu Resident Evil 4 oli lähes täydellinen teos. Alkuperäisen pelin hengen onnistuneesti säilyttänyt, mutta hienosti modernisoitu paketti on ehdottomasti koko vuoden parhaita julkaisuja. Pc-puolella tilanne ei ollut aivan yhtä ruusuinen, sillä optimointi oli jätetty osin puolitiehen. Paketti on saanut useita sujuvuutta parantaneita päivityksiä, joten tutkaillaan hieman nykyistä tilannetta. Tämä arvostelu keskittyy pääasiassa tietokoneille tehdyn käännöksen teknisiin puitteisiin. Tarkemman arvion sisällöstä voit käydä lukemassa täältä.
Capcomin oma RE Engine on osoittautunut vallan tehokkaaksi ja hyvin skaalautuvaksi moottoriksi. Alunperin Resident Evil -sarjan pelejä varten kehitettyä koodipohjaa on sittemmin käytetty muun muassa Devil May Cry 5:n, Exoprimalin ja Street Fighter 6:n pohjana varsin onnistuneesti. Moottorin erityispiirteisiin lukeutuva valokuvagrammetriaa edukseen käyttävä tekstuurijärjestelmä loihtii ruuduille osaavissa käsissä varsin näyttävää jälkeä myös huomattavan kustannustehokkailla rautakokoonpanoilla.
Neljännen Resident Evilin uusioversion kohdalla muttereita on viilattu osin uusiksi. Tähtäin on siirretty selvästi aiempaa enemmän aitojen tehomyllyjen suuntaan ja poikkeuksellisesti kokonaisuus skaalautuu nimenomaan ylöspäin. Paketin saa pyörimään varsin mallikkaasti myös vanhemman polven nuhapumpuilla, mutta esimerkiksi näytönohjaimen välimuistia syödään kuin silakkaa katukissojen torikokouksessa. Tavoitteena on selvästi ollut pitää julkaisu ajan hermolla vielä usean näytönohjainsukupolven ajan.
Budjettikokoonpano Beautyn 8 gigan näyttömuistilla varustettu AMD:n Radeon 7600 jaksaa pyörittää 1080p-resoluutiolla kokonaisuutta varsin vauhdikkaasti, mutta kaikki krumeluurit tapissa muistirajoitukset paukkuvat pahasti vastaan. Teos näyttää kyllä jo keskitason asetuksilla kertakaikkisen upealta. Beastin 12 gigalla varustettu RTX 4070 Ti jaksaa ruksuttaa eteenpäin jo kaikin puolin mallikkaasti lähes kaikki herkkumittarit kaakkoon väännettynä, mutta senkään kohdalla lisämuistikapasiteetti ei olisi pahitteeksi. Temptress-kokoonpanon 16 gigainen Arc 770 -näytönohjain riittää sentään kokonaisuuden sulavaan pyörittelyyn pelin oman “Max” esiasetuksen mukaisesti 1080p-resoluutiolla. Paketin upeat tekstuurit ja yksityiskohtaiset mallit pääsevät todella oikeuksiinsa vasta 4K-resoluutiolla. Korkealla tarkkuudella pelatessa ainoastaan Beast suoriutui vailla isompaa nitkuttelua, tosin jopa sillä silmäkarkista joutui nipistämään piirun verran.
Tekoälyskaalaimista tarjolla on tuki vain AMD:n avoimen lähdekoodin FSR 2.1:lle. Intelin XeSS:n tai Nvidian DLSS:n saa käyttöön melko vaivatta modien avulla, mutta natiivituki olisi tänä päivänä vähintäänkin toivottavaa. Säteenseurannalle oli tuki jo konsolipuolella, joten sen mukana olo pc-käännöksessä ei juuri tule yllätyksenä. Ominaisuuden tarjoamat heijastusefektit elävöittävät kokemusta mukavasti, mutta mitenkään pakolliseksi lisäksi niitä ei voi väittää.
Tällä hetkellä pc-puolella tarjolla oleva versio on varsinainen malliesimerkki onnistuneesta käännöksestä. Touhun saa rullaamaan passelisti eritasoisilla kokoonpanoilla, mutta se osaa myös repiä uusimmasta raudasta tehoja irti niin halutessaan. Nykyjulkaisuille tyyppilliset tekstuurien latausongelmat, varjostimien latauksesta johtuvat nykimiset ja monet muut modernit ongelmat loistavat poissaolollaan. Kun teknisten puitteiden lisäksi pelillinen anti on erinomaisella tolalla, on kokonaisuutta mahdotonta olla suosittelematta kaikille kauhutoiminnan ystäville.
Saatavilla: PC (testattu), PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PS5, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 18 (graafinen väkivalta, kielenkäyttö, pelinsisäiset ostot)
YHTEENVETO:
***** / *****
Erinomaisen kauhutoimintapelin loistavan uusioversion onnistunut käännös. Upeasti eri teholuokille skaalautuvaa teosta on helppo suositella kaikille genren faneille.
Käytetyt arvostelukoneet:
Tehokone “Beast”
Prosessori: AMD Ryzen 7 7800X3D
Keskusmuisti: 32 Gt 6 000 MHz DDR5
Näytönohjain: Nvidia RTX 4070 Ti 12 Gt OC
AMD-kone “Beauty”
Prosessori: AMD Ryzen 5 5600
Keskusmuisti: 32 Gt 3 600 MHz DDR4
Näytönohjain: AMD Radeon 7600
Intel-kone “Temptress”
Prosessori: Intel Core i5 12600K
Keskusmuisti: 32 Gt 3 200 MHz DDR4
Näytönohjain: Intel Arc 770
Lue lisää Tiltin arvostelukoneista täältä.