Salamurhaaminen on nykyään sen verran rajua ja kalabaliikkia herättävää puuhaa, että joukoissamme lymyävät assassiinit ovat verkkaistaneet tahtiaan. Selkeimmin tämä näkyy onneksi tosielämän sijasta Ubisoftilla, joka antaa pelaajien hengähtää Assassin’s Creed -osien välissä muutamankin vuoden ajan. Näin ne ajat muuttuvat, sillä viisi vuotta sitten raikuivat toisenlaiset laulut. Kolme pääteosta vajaaseen 13 kuukauteen oli parahduksen aiheuttanut tahti ja faneille yksinkertaisesti liikaa. Onneksi aika kultaa muistot ja parantaa haavat, sillä nyt näistä teoksista kaksi parasta on käännetty Switchille. Vieläkö purjeisiin riittää myötätuulta, kun Assassin’s Creed IV: Black Flag ja Assassin’s Creed: Rogue kääriytyvät kapinallisiin kuoriin?
The Rebel Collection -lisänimellä varustettuun kokoelmaan lisätty kaksikko on veistetty samasta 1700-luvun puusta. Siinä missä lokakuussa 2013 julkaistu Black Flag vie Karibialle piraattisaappaisiin, Roguessa viillellään kurkkuja Pohjois-Amerikan viileillä vesistöillä. Tärkein ero pelikaksikon ja sarjan muiden osien välillä on veneilyssä. Merten kauhuna purjehditaan noin puolet ajasta, mikä tekee seikkailuista heittämällä salamurhaajasaagan tunnelmallisimmat osat.
Sarjan ainakin toistaiseksi viimeiseksi numeroiduksi osaksi jäänyt Black Flag muistuttaa kaikessa massiivisuudessaan nykyisiä Originsia ja Odysseytä. Karibian saaristot, kaupungit ja satamat huokuvat upeaa tunnelmaa sekä tekemistä. Aurinkoiset maisemat ja aavat meret vetävät puoleensa vastustamattomalla tavalla. Päähenkilö Edward Kenweyn ympärille rakentuva tarina kruunaa kokemuksen. Kyseessä on kaikessa inhimillisyydessään koko sarjan kiinnostavin juonikuvio. Kukapa ei haluaisi nauttia vapaudestaan vielä hetkeä itsepetoksenkin kustannuksella, vaikka velvollisuudet kutsuisivat kotisatamassa?
Tunnelma sekä miljööt saavat myös kätkettyä muutamat heikkoudet. Ensinnäkin Karibialla piisaa tekemistä liiankin kanssa. Aarrearkkuja, muistopalasia sekä muuta poimittavaa krääsää pursuaa jokaisesta nurkasta, minkä vuoksi kaiken keräämiseen saa kulumaan helposti 40 tuntia. Vaikka tahkosin pelin aikanaan PlayStation 4:llä täydellisesti, uusintakierroksella joutui silti perustelemaan itselleen nuohoamisen järjettömyyttä. Arkut saivat lopulta jäädä, mutta erityisesti miehistön soittolistaa kerryttävät yhteislaulut on yhä pakko noukkia heti ensimmäiseksi. Kun meri kiiluu edessä ja piraatit hoilaavat nuotin vierestä, suussa voi melkein maistaa rommin. Tällaiset hetket tekevät niin paljon enemmän kuin mihin uutuusosien miljoonat yksityiskohdat voivat ikinä venyä.
Roimat 20 tuntia tarinaa ja toisen mokoman kerättävää tarjoava Black Flag riittäisi monelle jo sellaisenaan. Mukana on kuitenkin vielä lisäsisältöä roiman viiden tunnin edestä. Mainio Freedom Cry -paketti vie päätarinasta tutun Adewalen saappaisiin, kun taas lyhyenlännän Aveline-osuuden taputtelee tuntiin. Erityisesti orjuuteen keskittyvä Freedom Cry on ehdottomasti sarjan kärkihetkiä vaikeine teemoineen. Aikanaan mukana ollut moninpeli sen sijaan on tippunut matkan varrella meren syvänteeseen. Puute on vuosien takaisten testien ja muistikuvien perusteella merkityksetön.
Rogue meni pelaajakansalta vuonna 2014 suurilta osin ohi, sillä kyseessä oli edelliselle konsolisukupolvelle kyhätty teos. Samaan aikaan uutuusalustoille ilmestynyt Assassin’s Creed: Unity vei niin ulkoasullaan kuin julkaisukuntonsa bugisuudellaankin pelaajien huomion. Tämä on sääli, sillä Roguen viime vuonna ilmestynyt uusioversio paljasti teoksen upeuden. Tahkosin teoksen tuolloin arvostelua varten Xbox Onella, ja seikkailu teki niin ison vaikutuksen, että palasin New Yorkin vesistöille vain puoli vuotta myöhemmin PlayStation 3:lla. Mitäpä sitä ei trophyjen takia tekisi.
Vaikka Roguessa on vahvasti Black Flag -kierrätyksen fiilistä, onnistuu oivallisesti rytmitetty teos peittämään tuttuuden. Noin 10 tuntia kestävä tarina yllättää suoraviivaisuudessaan, mutta mukana on muutamia erittäin upeita hetkiä. Erityisesti päähenkilö Shay Cormackin pyörähdys Lissabonissa tekee kolmannellakin kerralla vaikutuksen. Tarinakaari ja Shayn siirtymä assassiinista temppeliritariksi ei ihan Edwardin vapaudenkaipuun rinnalle veny, mutta kyseessä on silti sarjan mittarilla paremmalla puoliskolla oleva kokemus.
New Yorkin merkittävin kauneus on teoksen vahvuuksissa. Roguen tekijät eivät valttikorttejaan pihistele, vaan pelaaja päästetään heti alusta asti nauttimaan tekemisen riemusta ja seilaamisen vapaudesta. Lyhyempi tarinakaari helpottaa rytmitystä, ja taival lopputeksteihin viihdyttää hämmentävänkin hyvin. Kuten Black Flagissakin, myös Rogue pyörähtää tämän tästä tosielämän Abstergo-toimistolla. Vaikka irtopalaset kestävät vain lyhyen hetken, katkaisevat ne molemmissa teoksissa eeppisen seikkailun ikävällä tavalla. Työpisteelle läntätty QR-koodi ei keräilyesineenä pääse ihan hiekkaan jemmatun piraattiaarteen tasolle.
Niin Black Flag kuin Roguekin edustavat yhden peliaikakauden loppua. Siinä missä kaksikon jälkeiset teokset ovat mahdollistaneet vapaan kiipeilyn millä tahansa pinnalla, niin Edward kuin Shaykin joutuvat etsimään reittinsä. Pidän ratkaisusta huomattavasti enemmän, sillä ihan jokaisesta talon lämmitysvillasta ja kaarnanpalasesta ei tarvitsekaan saada kiinni. Tosin harmillisesti mukana on samalla lievää kankeutta, eikä erityisesti kattoparkour onnistu aivan yhtä sutjakasti kuin uutuusteoksissa. Onneksi liikkeeseen tottuu varsin nopeasti.
Audiovisuaalisesti kaksikko on erinomaisella tasolla, vaikka Switchin kohdalla muutamia rajauksia onkin tehty. Esimerkiksi aallokosta roiskuva vesi ei enää huuhtele veneen kantta, mutta kosmeettiset rajaukset jäävät onneksi pieniksi. Selviten Nintendon ja muiden konsolien tehoeron huomaa piirtoetäisyydessä, jossa uutuusversio vedetään ikävästi kölin ali. Tarkkaavaisempia pelaajia tämä ehkä harmittaa, itseäni ei. Kantotila-Switch tiputtaa resoluutiota ja yksityiskohtia entisestään, mutta vastaavasti teokset rullaavat moitteetta myös ilman telakkaa. Erityisesti Black Flagin lyhyehköt tehtävät tarjoavat oivallista seikkailtavaa tien päälle.
The Rebel Collectionista on kaikkinensa äärimmäisen vaikea keksiä mitään isompaa motkotettavaa. Oikeastaan ainoa harmistuksen aihe on teosten samankaltaisuus. Kun Ubisoft on Assassin’s Creed III:n jälkeen innostunut kääntämään teoksiaan Switchille, Nostradamusta vaatimattomammatkin huijarit voivat povata Unityn ja Syndicaten päätyvän yksiin kuoriin lähitulevaisuudessa. Ihan mielellään olisi tällä kertaa voinut Black Flagin oheen ympätä vaikkapa juuri Pariisiin sijoittuvan Unityn, jolloin Lontoon kaduilla puukottava Syndicate olisi saanut kyytipojakseen Roguen. Näin kokoelmissa olisi hitusen enemmän vaihtelua.
The Rebel Collectionin asiat ovat varsin kohdillaan, kun ainoa motkotuksen aihe on kuin kritisoisi mansikkakakkua liiasta kermavaahtoisuudesta. The Black Flag on merirosvotunnelmassaan vertaansa vailla oleva mestariteos. Kun yksikseen hankintapäätöksen oikeuttavan paketin kyytiläiseksi saa mainion Roguen sekä erinomaiset lisäsisältöpaketit, on Switchin pelaajille tarjolla merirosvokissanpäivät. Mikä olisikaan talvipakkasilla parempi tapa paeta arjen ja ulkoilman julmaa kylmyyttä kuin Karibian aurinko, jonka alla hoilataan rommista, naisista ja vapaudesta?
Ja kun kaikki kruunautuu Black Flagin lopetukseen, kyyneleet ovat lähellä. Seikkailuilla on toisinaan kova hinta, mutta tällaisen matkan kohdalla sen maksaa enemmän kuin mieluusti.
Saatavilla: Switch
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö)
Tässä tavernassa jonon ohi kiilaavat muilutetaan järjestysmiesten toimesta.