Salamurhaajat alkulähteellään – arvostelussa Assassin’s Creed: Origins

Assassin's Creed on palannut huilitauoltaan vetreänä ja uudistuneena. Onnistuuko Origins-seikkailun Egypti ja niksikirja imemään pelaajan mukaansa?

Vuosikausia ahertaneet salamurhaajat saivat viimein kauan kaivatun huilitauon. Viime vuonna ilmestyi toki kaksi Chronicles-sivusarjan osaa, mutta varsinainen pääsaaga ei vuonna 2016 jatkunut. Tauko jäi kuitenkin hetkelliseksi, sillä tänä syksynä julkaistu uutuusosa lupaa nostaa sarjan riman ennätyskorkeisiin. Onko tauko tehnyt niin paljon terää, että uusi Assassin’s Creed: Origins tuntuu tuoreelta ja yllättävältä?

Origins kertoo nimensä mukaisesti salamurhaajapoppoon syntytarinan. Tällä kertaa tie vie Egyptiin, jossa seurataan niin päähenkilö Bayekin henkilökohtaista surua kuin Kleopatran vallanhimoakin. Pienen Siwa-kylän rauhaa vartioiva Bayek sekä tämän vaimo Aya eivät katso Khemu-lapsensa murhaa hyvällä. Kaksikko lähtee kostoretkelle etsimään salaliittolaisia, sillä sisäinen rauha vaatii pohjille verisen koston. Matkan varrella laitetaan Egyptin valtaapitävät ja rakenteet sfinksin sfonksin.

Seikkailun noin 30 tuntia kantava tarina on valitettavan heikkotasoinen ja epäkiinnostava. Junttimaisen kankeasti ja hölmösti puhuva Bayek ei auta asiaa, sillä hahmoon ei saa minkäänlaista kosketuspintaa. Ongelma voi olla lähinnä länsimaalaisen pelaajan, mutta Egyptin muinaisjumalien ympärillä pyörivä dialogi ei takerru mieleen – eikä oikein kyllä kiinnostakaan. Myös muut hahmot ovat epäkiinnostavia ja ohitettavia. Tekijät eivät jostain syystä ole onnistuneet kaivamaan Egyptin romahduksen ja Rooman valtakauden alun taitteesta kiinnostavia tekijöitä. Kleopatra ja Julius Caesar toki saavat omat lyhyet hetkensä, mutta edellisen Syndicate-osan merkkihenkilöiden kimaraa on todellinen ikävä.

Tarinankerronnallista ongelmaa ei ainakaan edesauta kostoretken lukuisat viholliset. Sarjalle tyypillisten rivivihollisten lisäksi on kymmenen erityistä pääpahista, jotka lahdataan yksi kerrallaan. Rosvopomoja alustetaan valitettavasti yleensä vain irtotehtävän verran, eikä hahmoihin ehdi syntyä minkäänlaista suhdetta. Vain yksi korsto onnistuu nousemaan muiden yläpuolelle tavalla, joka riipaisee rinnasta peleille hyvin epätyypillisellä tavalla. Jopa loppupahiksen motiivit ja tempaukset jäivät hämäränpeittoon.

Vaikka seikkailun puitteet ovat onnettomalla tolalla, onneksi pelaaminen itsessään on erinomaista menoa. Valtava Egypti on luotu kiinnostavaksi, yksityiskohtaiseksi ja ennen kaikkea saumattomaksi. Hevosen selässä voi halutessaan ratsastaa pelimaailman ääripäästä toiseen ilman ensimmäistäkään hetken katkaisevaa lataustaukoa. Lisäksi virtuaali-Egyptissä on erityisen mainioita paikkoja. Etenkin Gizan pyramideilla kiipeileminen on sykähdyttävää, minkä lisäksi Alexandrian kirjastossa piipahtaminen on mukava erityishetki. Ympäristö on täynnä upeita maisemia ja paikkoja siitäkin huolimatta, että pelimaailma on huisan valtaisa. Koosta ei parane valittaa, mutta pienempikin alue olisi ajanut asian vallan mainiosti. Tarinan loputtua kartasta oli nimittäin vielä kolmannes kokonaan hämärän peitossa.

Tekijät ovat uudistaneet tauon aikana taistelumekaniikan kokonaan uuteen uskoon. Siinä missä aiemmissa osissa vihollistaistelijat hyökkäsivät kiltisti yksi kerrallaan, tällä kertaa pienikin miesylivoima on pelottava uhka. Mätöt ovat huomattavasti aiempaa taktisempia ja vaativampia. Onneksi myös mahdollisuudet ovat lukuisat, sillä erilaiset asevaihtoehdot luovat merkittävän valinnanvapauden. Siinä missä kauas ylettyvä keihäs ei vahingoita kilpimörssäriä pientä pintanaarmua enempää, pienillä kaksoismiekoilla on ikävä kömpiä vihulaisarmeijan iholle kiinni. Kaikilla aseilla on selvät aikansa ja paikkansa, minkä vuoksi erilaisia ratkaisuja kokeilee aiempaa innokkaammin.

Miekat, keihäät ja nuijat ovat kuitenkin Assassin’s Creed -maailmassa vasta viimeinen hätähuuto. Niin Bayek kuin hetkittäin pelattava Ayakin ovat vaarallisia hiippailijoita, joiden tappavuus perustuu vihollisraukkojen yllättämiseen. Etevät kiipeilytaidot ovat arvossa arvaamattomassa tämän tästä, kun pelaaja kömpii vihollisarmeijan selustassa lahdaten soturin kerrallaan. Jokaisen poloisen tappaminen ei tosin ole enää aina välttämätöntä, sillä partioita voi halutessaan hämätä esimerkiksi hälytysliekeillä.

Bayekin niksikirjan taktisin uutuus on piiloterän sijasta Senu-lintu, jonka tarkkaavaiset hoksottimet paljastavat ympäristössä väijyvät kätköt, salakäytävät ja viholliset. Tipun käyttö on harmillisesti alusta alkaen hyvin samanlaista, mikä tuntuu mahdollisuuden hukkaamiselta. Muutama lisäniksi olisi tehnyt terää.

Samainen yksitoikkoisuus näkyy valitettavasti pelin sivutehtävissä. Egyptin kaupungit ja kylät ovat täynnä kansalaisia, joiden sydämen päällä on tehtävä tai toinenkin. Harmillisesti lähes jokainen tehtävä perustuu yksittäisen nimimiehen tappamiseen, esineen noutamiseen tai vangin pelastamiseen. Tehtäväsysteemi toimii sinänsä mainiosti, mutta puutuminen alkaa olla etenkin loppumetreillä tosiasia. Hauskimmillaan Origins on nimittäin hetkinä, jolloin unohdetaan perusniksit tyystin. Etenkin vanhan kehäraakin kanssa höpöttely ja nyrkkeily ovat ehdottomia kohokohtia – samoin valitettavan harvassa olevat rikostutkimukset. Onneksi pulmanratkontaa vaativat pergamenttirullat ovat alusta loppuun silkkaa timanttia.

Teknisesti Origins on mestarillista tasoa. Peli on nykykonsolien karvalakkimalleillakin uskomattoman upeaa katsottavaa. Horisontti jatkuu silmänkantamattomiin, pyramidit hohkavat maiseman kohokohtana ja ympäristö on täynnä yksityiskohtia. Saumaton pelimaailma on erityisen ansiokas työnäyte. Ainoat pienet moitteet kohdistuvat muutamiin pelin kaataneisiin bugeihin sekä hiukan monotonisiin kasvoihin. Onneksi pääasiassa hyvin tehdyt välivideot kompensoivat murhetta. Etenkin merkkihenkilöt on toteutettu hienosti: ensitapaaminen Kleopatran kanssa jää väkevästi mieleen.

Assassin’s Creed: Origins on salamurhaajasarjan väkevä paluu etenkin teknisen lopputuloksen osalta. Vaikka tarina ja hahmot jäävät selvästi Syndicaten, Unityn ja Black Flagin varjoon, Egyptin komeus kompensoi pahimmat puutteet. Mittava sisältömäärä, upea maailma, onnistuneet pulmat ja yksityiskohtainen ympäristö saavat pelisessiot venymään kerta toisensa jälkeen. Sarjan ottamat uudistusaskeleet ovat onnistuneita, joten seuraavaa osaa odottaa jälleen innolla. Origins tarjoaa sykähdyttävää seikkailtavaa, oivallista pelattavaa ja kelvollista seurattavaa. Kokonaisuus on siis muutamista murheista huolimatta tukevasti plussan puolella.

Saatavilla: PC, PlayStation 4 / PS4 Pro, Xbox One (testattu) / Xbox One X
Ikäraja: 18 (PEGI)