Modern Warfare III:n kakkoskausi tuo mukanaan melko perinteisen kattauksen uusia aseita sekä moninpelikarttoja. Call of Duty on viime vuosina tehnyt myös tiukkaa yhteistyötä julkisten sekä muun populäärikulttuurin parissa, minkä myötä on nähty useita vierailevia tähtiä pelattavien operaattorien parissa. Kauden teemana pyörivät vahvasti zombit, vaikka teoksen varsinaiseen zombimoodiin ei saatukaan mitään uutta.
Vaikka lyttäsimme MWIII:n kampanjan ansaitusti pohjamutiin, teoksen verkkokahinat rullaavat erinomaisesti eteenpäin. Kauden päivityksen kohokohtina toimivat ehdottomasti kolme uutta karttaa sekä kaksi uutta tuliluikkua pelaajien hypisteltäväksi, sillä muutoin sisältö on valitettavan kosmeettista.
Uuden pelattavan lisäksi pari vuotta vanha Modern Warfare II aloittaa fuusioitumisensa kolmannen sodan kanssa tuomalla ison nipun moninpelikarttoja tuoreempaan tohinaan. Kokonaan uusiin svääreihin liittyy Departures, joka on Terminalin tapaan lentokentälle sijoittuva keskisuuri kartta, jossa keskiössä on enemmän kentän palvelualueet varsinaisen lähtöselvityksen sijaan. Stash House on pienessä lähiössä oleva pieni moderni omakoti, joka toimii huumeiden kätköpaikkana. Kartta on hyvin mahdollisesti koko Call of Dutyn historian pienin taistelutanner, jonka ottelut ovat todella hektisiä. Vistassa ihaillaan Brasilian vuorten huippujen maisemia, vaikka kaunis lomakylä on muuttunut synkäksi ampumaradaksi. Miljöön koko sijoittuu johonkin keskikoon ja pienen välimaastoon, joten meno ei kerkeä juuri hidastumaan. Kartat ovat kohtalaisen mukavasti onnistuneita kokonaisuuksia, joista ainoastaan Departuresin uudelleensyntymispisteet tuntuvat ajoittain menevän vähän solmuun. Tästä syntyy taistelun dynamiikkaa pilaava piina, jossa vastakkaiset tiimit tupsahtelevat hieman liian lähelle toisiaan jatkamaan sotaa.
Asekaappiin täräytetään RAM-9-konepistooli sekä BP50-rynnäkkökivääri. Kevyempi konepistooli on jo arsenaaliin kuuluvan RAM-7:n pikkuveli, joka on käännetty 9mm-kaliiberiseksi todella ripeäksi lähitaisteluaseeksi. BP50 on hyvin nopealla sarjalla varustettu erittäin tarkka rynnäkkökivääri, joka loistaa erityisesti keskipitkällä kantamalla. Tuliluikun rekyyli on helppo hallita, joten vaurion vaihtaminen tarkkuuteen kannattaa ehdottomasti laittamaan testiin. Uusi aseistus on positiivinen yllätys, sillä lisäykset ovat perinteisesti valitettavan usein rikkoneet silloisen Call of Dutyn dynamiikan. Molemmat tuliluikut ovat hämmästyttävän tasapainoisia ja tuovat epätasapainon sijaan uusia tapoja loikata luotihippaan. BP50 saa minulta kunniapalkinnon, sillä sen käyttö Hardcore-pelitilassa on saanut aikaan melkoisen eeppisiä tappoputkia.
Zombiteema tulee erityisesti esiin uuden battle passin myötä, jossa monelle operaattorille on tarjolla hyvinkin raadollinen ulkoasu avattavaksi. Sen lisäksi kauden vieraileva taistelija on Walking Deadista tuttu Rick Grimes. Samassa sarjassa pöhisevä Michonne astelee taistelukentille kauden puolivälin jälkeen muutaman kartta- ja aselisäyksen kera.
Karttavalikoiman kaveriksi tulee uusia pelimuotoja koluttavaksi, joista yksikään ei varsinaisesti yllä perinteisten veroisiksi. Klassisen Gun Gamen rinnalle tuotu Team Gun Game on sama tuttu pelimuoto, mutta 6-vastaan-6-asetelmalla. Snipers Only on nimensä veroisesti perinteistä tiimitappoa, mutta pelkillä tarkkuuskivääreillä. Rajallisen aikaa on saatavilla myös Hordepoint, jossa Hardpoint kohtaa satunnaisesti vaeltavat zombiarmeijat. Hordepointin olemassaolon aikana on myös mahdollista osallistua zombiteemaiseen kuukausihaasteeseen, jossa raadoilta putoavia luita sekä kalloja keräilemällä ansaitaan pientä lisäherkkua varsinaisen zombimuodon tueksi. En ole oman elämäni Simo Häyhä, joten omat tarkkuuskiväärini saavat levätä kaapissa aivan rauhassa. Team Gun Game on ihan hauskaa rentoa huttua, mutta kaipaan räiskyttelyltäni hieman tiukempaa kilpailullista fiilistä. Hordepoint suoriutuu uutukaisista parhaiten, mutta ei kuitenkaan tarjoa varsinaisesti mitään hämmästyttävää. Kuukausihaasteeseen osallistuminen kannustaa hetken, mutta pelimuodosta keräiltävät luut sekä kallot putoilevat niin hitaaseen tahtiin, että järkihän siinä lähinnä menee.
Call of Duty: Modern Warfare III:sen kausipäivityksen kaikkiin herkkuihin pääsee käsiksi noin 10 euroa maksavalla premium battle passilla. Sen lisäksi tarjolla on noin 30 euron BlackCell-jäsenyys, jolla saa premium battle passin, BlackCell-teemaiset uniikit skinit sekä avattua 20 ruutua passista. Maksullisen passin myötä avaat myös 10 prosentin pysyvän kiihdytyksen kokemuspisteiden keräilyyn koko kauden ajaksi.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PS5, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S (testattu X)
”Pussi päässä ja kivääri vinossa?! Me ollaan hävitty tää peli…”