Vastikään PC:lle julkaistu JRPG-klassikko päivittyy – koettavissa pian myös alkuperäisellä ulkoasulla

Chrono Triggerille satelee päivityksiä lähikuukausien aikana.

03.04.2018

Alkujaan Super Nintendolla nähty Chrono Trigger saapui hiljattain vähin äänin PC:lle, joskin ei kovin hyvällä vastaanotolla.

Square Enix on kuitenkin tarttunut tuumasta toimeen ja vahvistanut pelin saavan tulevien kuukausien aikana useita päivityksiä, jotka toivon mukaan parantavat kehnosta käännöstyöstä parjattua mestariteosta parempaan suuntaan. Näistä vielä huhtikuun aikana julkaistavan pitäisi tuoda mahdollisuuden pelata korkealla resoluutiolla terävöitetyn ulkoasun sijaan alkuperäisillä, SNES-versiosta tutuilla grafiikoilla.

Lisälohtuna yhtiö on myös ilmoittanut PC-versiosta myytävän erikoispainoksen olevan saatavilla ajoitettua pidempään. Alun perin 2. huhtikuuta Steam-kauppapaikalta poistuvaksi merkitty Limited Edition on lunastettavissa talteen kuun 30. päivään asti.

Tarkempia yksityiskohtia muista peliin saapuvista päivityksistä saataneen myöhemmin.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa