Isoja MCU-uutisia: Ryan Gosling Ghost Rideriksi, Black Panther III tulossa – kummankin julkaisu 2028

MCU:n tulevaisuus selkeytyy taas hiljalleen.

26.07.2026

Marvel paljasti tulevaisuudensuunnitelmiaan San Diegon Comic-Con-tapahtumassa.

Marvel on ryhtynyt suunnittelemaan leffauniversuminsa tulevaisuutta loppuvuoden Avengers: Doomsdaytä odotellessa. Jo ennen Doomsdaytä teattereihin saadaan Avengers: Endgame Encore, joka sisältää alkuperäisversioon nähden kokonaan uusia kohtauksia – näiden voimin on tarkoitus lasketella kohti tuomiopäivää.

Uusi Ghost Rider -elokuva on myös työn alla. Aavekuskiksi on valikoitunut monessa mukana ollut Ryan Gosling, ja uuden leffasovituksen ohjaa Deadpool & Wolverine -miekkonen Shawn Levy. Ensi-illan on määrä tapahtua vuonna 2028.

Kolmas Black Panther -rainakin on työn alla, vieläpä aiemmat osat sekä Sinnersin ohjanneen Ryan Cooglerin toimesta. Uudeksi nimihahmoksi on pestattu Alien: Romuluksesta ja The Long Walkista tuttu David Jonsson. Myös Letitia Wright (Shuri) ja Winston Duke (M’Baku) ovat edelleen mukana kuvioissa. Black Panther III:n ensi-ilta on jo kalenteroitu joulukuun 15. päivälle, vuonna 2028.

Seuraava MCU-elokuva on kuitenkin Suomessa jo ensi viikon keskiviikkona ensi-iltansa saava Spider-Man: Brand New Day, jossa käsitellään kaikkien unohtaman Peter Parkerin surullista tilannetta Hämiksenä.

Lähde: Polygon

Lue myös: Tilaa Tiltin uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset peliuutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.