UREVO Spacewalk E1L on erittäin kompakti kävelymatto, joka on suunniteltu ensisijaisesti kevyeen liikkumiseen sisätiloissa. Sillä ei siis juosta, vaan se on tarkoitettu päivittäisten lisäaskelien tavoitteluun ja kerryttämiseen.
Mikäli tekee päivät pitkät päätetöitä, harrastuksiin kuuluu tietokone- tai konsolipelaaminen tai aikaa kuluu runsaasti elokuvien, sarjojen tai penkkiurheilun parissa, liikkuminen voi useina päivinä jäädä alhaiselle tasolle. Ja Suomessa sääkin voi usein olla reippailua vastaan, vaikka aikaa lenkille löytyisikin.
UREVO Spacewalk E1L on laite, jolla saa päivittäiset askelmäärät paremmille lukemille kuin itsestään. Ja myönnettäköön, että vaikka allekirjoittanut on joskus pitänyt kävelymattoja hieman hassuna ideana, mielipide muuttui jo testailun ensimmäisenä päivänä.
Noin 17 kilogrammaa painava Spacewalk E1L on mitoiltaan 107 × 49 × 11 senttimetriä. Laitteen kantaminen kaupasta tai postista on yhdelle henkilölle vielä kohtuullinen urakka, mutta kotona siirtely onnistuu vaivattomasti etureunassa olevien pyörien ansiosta. Matalan rakenteensa ansiosta matto on myös helppo piilottaa sängyn tai sohvan alle silloin, kun sitä ei käytetä.
Käyttöpaikan valinta voi kuitenkin vaatia hieman suunnittelua, sillä virtajohto on vain 110 senttimetriä pitkä. Pistokkeen täytyy siis sijaita sopivasti tai vaihtoehtoisesti on turvauduttava jatkojohtoon tai pidempään virtakaapeliin. Onneksi liitin on mallia C13, joten uuden johdon hankinta ei ole kallis ratkaisu.
Siinä missä monien teknisten laitteiden käyttöönotto vaatii nykyään sovelluksen lataamista ja tunnusten luomista, Spacewalk E1L on ilahduttavan nopeasti käyttövalmis. Laite tukee kyllä omaa sovellustaan, mutta mukana tulevalla kaukosäätimellä pääsee liikkeelle ilman minkäänlaista säätöä. Kävelyn voi aloittaa käytännössä heti: laite päälle ja valitaan kävelynopeus (1–6 km/h, 0,5 km/h välein).
Tämä tekee lyhyistäkin kävelyhetkistä helppoja toteuttaa – vaikka uutisten katselun ajaksi. Juuri tämä matala kynnys on omiaan kannustamaan liikkumaan useammin pitkin päivää.
Lue myös: Kuolema ei saa odottaa – arvostelussa Saros
Kävelyistä kertyy yllättävän nopeasti korkeita askelmääriä, kun niitä tekee useamman kerran päivässä. Testeissä saatiin seuraavia lukemia 15 minuutin jaksoissa:
- kävely 2,0 km/h -vauhdilla tuotti noin 1 300 askelta
- kävely 2,5 km/h -vauhdilla tuotti noin 1 450 askelta
- kävely 3,0 km/h -vauhdilla tuotti noin 1 600 askelta
- kävely 5,0 km/h -vauhdilla tuotti noin 1 850 askelta
Vauhdeista 2,5 km/h ja sitä hitaammat soveltuvat hyvin paitsi passiiviseen television katseluun myös kevyeen pelaamiseen. Esimerkiksi vuoropohjainen Gems of War sujui ohjain kädessä kävellessä ongelmitta. Näillä nopeuksilla matto pysyy myös miellyttävän hiljaisena.
Kun vauhti kasvaa, pelaaminen jää luonnollisesti pois, mutta television katselu onnistuu edelleen hyvin. 5–6 km/h nopeuksilla laite tuottaa jo jonkin verran ääntä, mutta ohjelmien seuraaminen onnistuu edelleen ilman tekstitystä. Tärkeää on käyttää sopivan hiljaisia kenkiä – ne ovat myös turvallisuussyistä pakolliset. Paljain jaloin tai sukkasillaan laitetta ei tule käyttää.
Mutta takaisin askelmäärin. Kävelemällä 3 km/h -vauhdilla yhden 45-minuuttisen sarjajakson ajan askeleita kertyy noin 4 800. Tällä rauhallisella tahdilla saa siis jo puolet 10 000 askeleen päivätavoitteesta kasaan – käytännössä huomaamatta, pelkästään lempisarjaa katsomalla.
UREVO-sovellus tuo käyttöön lisää ominaisuuksia. Vaikka laitetta voi käyttää ilman sitä, sovellus avaa lisämotivaatiota ja säätömahdollisuuksia. Yhteys mattoon muodostuu nopeasti ja pysyy vakaana, vaikka tauon aikana kävisi keittiössä juomatauolla.
Sovelluksella nopeuden voi säätää 0,1 km/h tarkkuudella, ja se kerää kattavasti tilastoja kaikista kävelyhetkistä. Mukana on myös erilaisia harjoitusohjelmia, kuten kalorien polttoon tai meditaatiokävelyyn keskittyviä tiloja. Lisäksi tarjolla on niin sanottuja realistisia haasteita, joissa kuljetaan virtuaalisesti esimerkiksi George Washington Bridgen yli tai Lake Comon maisemissa. Näissä tiloissa ruudulla pyörii kyseisissä paikoissa kuvattu video, mikä tuo kävelyyn oman lisämausteensa.
Peilaamalla kuvan televisioon tai projektoriin kokemuksesta saa vieläkin elämyksellisemmän. Ja vaikka kaikki videot eivät ole täydellisiä, joukosta löytyy myös erittäin onnistuneita toteutuksia.
Kokonaisuutena sovellus on hyvä lisä, mutta ei välttämätön. Tilastointi ja tavoitteiden seuranta toimivat kuitenkin tehokkaana motivaattorina, joten sitä ei kannata sivuuttaa. Sovellusta ei ole lokalisoitu suomeksi, mutta käyttö on yksinkertaista myös heikommalla englannin taidolla.
Laitteen mukana toimitetaan huoltovälineitä ja öljyä. Käytössä juoksumatto voi ajan myötä siirtyä hieman sivusuunnassa, jolloin se saattaa hangata reunoihin. Tämä on kuitenkin helposti korjattavissa nopealla säädöllä. On syytä huomata, että ainakin arvostelukappaleen mukana tulleessa englanninkielisessä ohjekirjassa säätökuvat olivat virheellisesti väärin päin, vaikka teksti olikin oikein.
UREVO Spacewalk E1L osoittautui käytännössä erinomaiseksi laitteeksi. Vaikka sitä ei pitäisikään jatkuvasti esillä, sen esiin ottaminen ja käyttöönotto käy nopeasti. Kun lempisarjojen katseluun yhdistää kevyen kävelyn, viikoittaiset askelmäärät nousevat huomaamatta aivan uudelle tasolle. Ja jos omistaa sähkötyöpöydän, voi päätetyöskentelynkin hoitaa hitaasti samalla kävellen.
Niin, ja kun pelaaminenkin onnistuu tietyissä rajoissa, tekosyitä liikkumattomuudelle ei yksinkertaisesti jää.
Lopulta tärkein asia on kuitenkin oma hyvinvointi. Siihen tämä laite tuo selkeän lisäpanoksen – vieläpä varsin edullisesti.
UREVO Spacewalk E1L maksaa 199 euroa, ja sen käyttäjän enimmäispaino on 120 kg.
YHTEENVETO:
⭐⭐⭐⭐⭐
Kaikin puolin fantastinen apuri päivittäiseen liikkumiseen. Teknisesti erittäin pätevä ja nopeakäyttöinen laite, josta on iloa kaikenikäisille.
Lue myös: Tehoa ja älyä, mutta vain pieniä kompromisseja – arvostelussa Roborock Saros 20 Sonic
Lue myös: Kratosin oppirahat – arvostelussa God of War: Sons of Sparta
Lue myös: Verevä vainaja – arvostelussa Code Vein II
Lue myös: Kepittäjän märkä päiväuni – arvostelussa Pure Pool Pro