Yli 20 vuoden takainen klassikkoseikkailu teki kauan odotetun paluun

Blade Runner tuotiin GOGin valikoimiin.

18.12.2019

Westwood Studiosin männävuosina työstämä Blade Runner on tehnyt paluun modernille laitteistolle soviteltuna.

Alkujaan vuonna 1997 julkaistu seikkailupeli on saanut uuden kodin GOG-pelikaupan hellästä huomasta, josta sen voi käydä ostamassa talteen – pelasipa sitten Windows-, Mac- tai Linux-koneella. Jatkossa pelin kimppuun voi siis hypätä ensi kertaa ilman tarvetta alkuperäiselle cd-levylle, joka ei myös nykyajan raudalla toimisikaan ilman ylimääräisiä keppokonsteja.

Peli sijoittuu Ridley Scottin Blade Runner (1982) -elokuvasta tuttuun vuoden 2019 Los Angelesiin, jossa sillä on kuitenkin tarjota aivan oma tarinansa.

Lisää luettavaa