Tämän klassikkopelin julkaisusta tulee tänään kuluneeksi jo 20 vuotta

Command & Conquer täyttää tänään pyöreitä.

Strategiapelien ystävät viettävät parhaillaan merkkipäivää, sillä genren kulmakivi Command & Conquer täyttää tänään 20 vuotta. Pelisarjan ensimmäinen osa julkaistiin 31. elokuuta vuonna 1995 ja sen sanotaan jopa määritelleen koko reaaliaikastrategian tyylilajin.

Westwood Studiosin kehittämä peli myi aikanaan yli kolme miljoonaa kappaletta, ja 12 vuotta myöhemmin, vuonna 2007, Electronic Arts julkaisi pelin myös ilmaiseen levitykseen.

Command & Conquer ei kuitenkaan ollut vain kaupallinen menestys, vaan se sai osakseen myös lukuisia palkintoja ja kiittäviä arvioita. Esimerkiksi Entertainment Weeklyn toimittaja kirjoitti pelin pelaamisesta: ”Jos leikit lapsena lelusotilailla, uskot astuneesi maamiinaan ja päätyneesi taivaaseen.” PC Gamerin arviossa taas todettiin: ”Tämä peli on todella hauska, joten hanki se, pelaa sitä ja rakasta sitä kuin omaa lastasi.”

Gamespotin kriitikko puolestaan hehkutti pelin olevan ”hienoimpia, parhaiten suunniteltuja pelejä, joita olen koskaan nähnyt.” Metacriticissä pelille listattujen arvioiden keskiarvo onkin 94, ja pelaajienkin keskiarvo on melko korkea 8,9.

Alta voit vilkaista kahdeksan minuutin pelinäytteen Command & Conquerin alusta. Herättää varmasti nostalgisia tunteita monille pelaajille.

Lisää luettavaa