Resident Evil -pelin salat paljastuvat – näin syntyi edeltäjistään poikennut kauhuklassikko

Resident Evil 4 pääsi tarkempaan syyniin.

Vuonna 2005 GameCubelle julkaistu Resident Evil 4 teki merkittävän pesäeron edeltäjiinsä – niin hyvässä kuin pahassakin.

Vaikka monet tehdyistä muutoksista, kuten olan taakse siirretty kamerakulma, jakoivat erityisesti vanhempaa fanikuntaa, nauttii peli yhä tänäkin päivänä vankkaa kulttisuosiota. Ja eipä pidä unohtaa, että kyseessä oli myös sarjan luoneen Shinji Mikamin viimeinen Resident Evil -peli. Sittemmin oman pelistudionsa Tango Gameworksin pystyttänyt Mikami on jatkanut selviytymiskauhun parissa uudella The Evil Within -sarjallaan.

Mainio Did You Know Gaming -kanava on syventynyt uudella videollaan tarkemmin Resident Evil 4:n syntyyn ja sen ympärillä velloviin saloihin. Katso video alta.