Kehuttu animemätkintä nähdään tänä vuonna myös Nintendo Switch -konsolilla

21.05.2017

Viime lokakuussa julkaistu Dragon Ball Xenoverse 2 on tekemässä tuloaan myös Nintendo Switchille.

Asian vahvisti julkaisija Bandai Namco virallisella Twitter-tilillään. Tähän mennessä PlayStation 4:llä, Xbox Onella kuin PC:lläkin nähdyn animemätkinnän on määrä saapua Nintendon uutuuskonsolille vielä ensi syksyn paikkeilla.

Sisältönsä puolesta tuleva Switch-versio ei poikkea mitä todennäköisimmin lainkaan muista alustavastineistaan. Mitä itse ohjattavuuteen tulee, ovat pelin kontrollit sen sijaan räätälöity laitteen Joy-Con-ohjainkapuloita ja niiden liikkentuunnistusta hyödyntäviä ominaisuuksia tukevaksi.

Dragon Ball Xenoverse 2:sta aiemmin ilmestyneen julkaisutrailerin voi katsastaa alapuolelta.

Lisää luettavaa