Liekö vain ajantajuni pettänyt vai julkaiseeko Nintendo nykyään yhä aktiivisemmin uusia Mario-seikkailuja? Oli miten oli, valitukseksi tätä ei pidä tulkita. Vasta kun Super Mario Bros. Wonderista, Paper Mario: The Thousand-Year Doorin uusioversiosta sekä Mario vs. Donkey Kongista on toivuttu, vuoronsa saa kokonaan uusi lisäys säännöllisen epäsäännöllisesti päivänvalon näkevään Mario & Luigi -pelisarjaan. Brothership-lisänimellä kulkeva teos tarjoaa rutkasti hauskanpitoa, mutta italialaisduon ikimuistoisimpien teosten joukkoon se ei aivan yllä.
Mario & Luigi: Brothership vie putkimiehet tällä kertaa Concordia-nimiselle saaristoalueelle. Nimen kaksi viimeistä kirjainta ovat merkittävässä osassa, sillä siinä missä Concord oli kaiken avun ulottumattomissa, Nintendon luomuksessa haastava tilanne on pelastettavissa. Pääsaarta ympäröivät kelluvat miljööt ovat nimittäin päässeet karkaamaan teille tuntemattomille, eikä yhteydenpito tätä myöten enää onnistu. Onneksi pelaajan ohjastama voimakaksikko voi ampua itsensä tykinkuulana lähistöllä lilluville saarille laittamaan viholliset nippuun, ongelmat kuntoon ja lopuksi töpselin seinään. Ei, et lukenut väärin. Jotta saaret saadaan palautettua osaksi sikäläistä Kansainyhteisöä, on niiden virtakaapeli laitettava takaisin paikalleen asioiden ennalleen palaamiseksi. Kokonaisuus on nintendomaisen hömelö ja höntti, mutta samalla se sopii pelin pirtaan.
Eri saaret kulkevat merivirtauksillaan, jolloin siirtyminen uuteen paikkaan vaatii riittävän lähellä olemista. Miljööt itsessään antavat perustellun syyn sille, miksi ympäristöt ja maailmat vaihtelevat merkittävästi toisistaan. Siinä missä yhtäällä ollaan trooppisessa lämmössä, toisaalla ihmetellään päinvastaista koiranilmaa. Liian radikaaleista muutoksista ei sentään puhuta, mutta on eri saariin hyvä suhtautua kuin perinteisempien Mario-seikkailujen eri kenttiin.
Lue myös: Kuolema saa odottaa – arvostelussa Life is Strange: Double Exposure
Teos itsessään on aiempien roolipeliseikkailujen tapaan varsin pitkä. Tarinan läpäisemissä saa kulumaan useamman kymmenen tuntia. Puuhaa siis piisaa, mutta harmillisesti saaristo ajaa samalla myös hieman karikolle. Sessiot tuntuvat nimittäin toistavan itseään turhan pahasti, mikä syö innostusta nopeasti. Lineaarisessa ”avoimessa” maailmassa hyppiminen ja pulmanratkaisu on varsin hauskaa hetken aikaa, sillä näissä hyödynnetään mukavalla tavalla huumoria. Erityisesti vihreänuttuisen veljen valokeilaan nostavat Luigi Logic -tilanteet hihityttävät monesti hölmöydellään. Vasta aivonystyröiden raapimisen jälkeen avautuu ymmärrys, että kapean kalterin välistähän voi pujahtaa. Vaikka Mario on suurimman osan ajasta tilanteen tasalla, on tutkaparin hyödyntäminen tehty näppärästi. Yhteistyön avulla voi esimerkiksi kuskata esineitä, heitellä hahmoja sekä ratkoa muita ympäristön asettamista esteitä.
Valitettavasti samoamisen keskeyttävät taistelut ovat nopeasti nähty. Kuten esimerkiksi vuonna 2018 ilmestyneen Mario & Luigi: Superstar Sagan läpäisseet tietävät, roolipelisarjassa luotetaan vuoropohjaiseen taisteluun. Iskuihin saa lisätenhoa sopivasti ajoitetuilla näppäinkomennoilla, mutta erityisesti tämä tylsistyttää nopeasti. Kun veljesparin hyppimiset sekä lekalla moukaroinnit pohjautuvat jatkuvasti samaan näppäilyrytmiin, systeemi ei toimi halutunlaisena virikkeenä aivoille. Sen sijaan viholliskatraan vuorolla tapahtuva väistäminen tai vastapalloon jysäyttäminen toimii paremmin. Tässä onnistumisen taustalla on eri vihulaistyyppien vaihtelevat hyökkäykset.
Taustalla on sarjalle sekä roolipeligenrelle ominaisia lisämausteita. Hahmojen kykyjä voi parantaa joko sopivilla varusteilla tai sitten ihan vain kokemustasoja kerryttämällä. Kokonaisuus on molemmilta osin varsin suoraviivainen, eikä mistään syvällisen RPG-seikkailun vaihtelevuudesta kannata edes haaveilla. Brothership on luotu koko perheelle soveltuvaksi eikä sen vaativuustaso aseta liian korkeaa rimaa edes vasta-alkajalle.
Audiovisuaalinen toteutus on Mario-seikkailujen parasta A-ryhmää. Välivideot sekä keskusteluhetket kestävät ajoittain kohtuuttoman kauan, mutta samaan aikaan niitä katselee mielellään. Pätkissä on Sienimaailman perinteisiin nähden jopa yllättävän animehenkistä fiilistä. Täysin ilmaiseksi tämä ei kuitenkaan tule, sillä lataustauot Switch OLED -konsolilla tuntuivat venyvän jatkuvasti turhankin pitkiksi. Erityisesti tämä ärsyttää taisteluiden alkaessa ja loppuessa. Myös äänimaailmassa on pienet nipotuksen aiheet, sillä kiljahdukset ja ääniefektit tuntuvat pelisessioiden venyessä syystä tai toisesta tavanomaista ärsyttävämmiltä. Liekö vain omien korvien välissä sitten vika.
Mario & Luigi: Brothership on laadukas ja kepeä roolipeliseikkailu putkimieskaksikon faneille. Samalla sen pitkät lataustauot, turhan pitkiksi venyvät rupatteluhetket sekä taisteluiden monotonisuus syövät sen verran terävyyttä, ettei pakettia voi laskea aivan Marion tähtihetkien joukkoon. Ongelma on kuitenkin enemmän todella korkealla olevassa rimassa kuin niinkään uutuusseikkailun laadussa. Vaikka pieni tiivistäminen tai monipuolistaminen olisi tehnyt paketille hyvää, tällaisenaan kyseessä on pätevä valinta talvi-iltojen kepeään roolipelinälkään. Ja sekös Marion seikkailuissa on tyypillisesti parasta, että vaikka tuokioiden välissä olisi muutamankin viikon tauko, asiat jäävät selkärankaan. Plussaa sekin hektisen ihmisen arjessa!
Saatavilla: Nintendo Switch
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta)
YHTEENVETO:
***(*) / *****
Mario & Luigi: Brothership naurattaa ja viihdyttää, mutta muutama lisäidea olisi tehnyt kokonaisuudelle poikaa.
Lue myös: Vitsikäs lässähdys – arvostelussa LEGO Horizon Adventures