Super Mario on ehättänyt vuosikymmenten mittaisen historiansa aikana jos jonkinlaisiin eri tapahtumiin ja tilanteisiin. Pääsääntöisesti voidaan myös todeta käyrän olevan jatkuvasti nouseva, sillä lähes jokainen putkimiehen uusi tasoloikinta, urheilupläjäys tai muu seikkailu tuntuu aina parantavan edeltäjästään. Tällä saralla roolipelit ovat kuitenkin poikkeus, sillä monien fanien silmissä parhaat RPG-Mariot julkaistiin jo vuosikymmeniä sitten. Nintendokin tuntuu tämän hoksanneen, sillä monien silmissä ykköspaikkaa pitävä Super Mario RPG uusittiin viime vuoden lopulla, ja nyt vuoron saa GameCubelle julkaistu sekä yhtä lailla rakastettu Paper Mario: The Thousand-Year Door.
Nintendon viimeaikojen innostus klassikoiden uusimiseen on täsmälääkettä ikäkriisin pahentamiseen. Tällä kertaa onneksi tilanne on omalta osaltani parempi, sillä vaikka GameCube-fanipojaksi lukeuduinkin, ylistetty Paper Mario jäi 2000-luvun alussa pelaamatta. Tätä on tullut sittemmin harmiteltua etenkin sen vuoksi, että Nintendon klassikkoteokset eivät pelkästään ylläpidä vaan suorastaan nostavat arvoaan vuosien kuluessa. Onneksi vuosi 2024 on hyvä hetki paikata vajaus sivistyksessä.
The Thousand-Year Door on kestänyt aikaa hienosti. Piirrosmaisella tyylillä toteutettu roolipeli on hauska, kepeä sekä oivaltava. Lisäksi se on pelimekaanisesti selvästi koherentimpi ja perinteisempi kokemus kuin hieman sekavaksi osoittautunut Paper Mario: The Origami King. Tasapainottelu lapsenmielisyyden ja haastavuuden välillä on tehty taiten.
Mystistä legendaa metsästävä Mario lähtee tälläkin kertaa Peachin perään. Roimat 30 tuntia kestävä seikkailu yhdistelee vuoropohjaista taistelua sekä vapaamuotoisempaa tallustamista. Ympäristöt ovat täynnä vilpittömän hauskoja kanssaeläjiä, joiden kanssa rupatteleminen palkitaan hyvinkirjoitetulla dialogilla. Myös kourallinen mukaan lyöttäytyviä kuomia on raapustettu terävästi. Aivan yhtä onnistuneesta ja ikimuistoisesta kööristä ei puhuta kuin Super Mario RPG:ssä, mutta ei The Thousand-Year Door kauaksikaan jää.
Taistelusysteemi hyödyntää samoja mekaniikkoja kuin muut Paper Mario- sekä Mario & Luigi -pelit. Vuoropohjaiset taistot pohjautuvat oikea-aikaisiin painalluksiin sekä kikkoihin, joilla lyönteihin ja potkuihin saa lisävoimaa. Kun Mario hyppää vihulaisen niskaan, sopivasti ajoitetulla painalluksella saa polkaista päälakeen vielä toisenkin kerran. Systeemi on riittävän helppo toimiakseen kaikenikäisille ja -tasoisille pelaajille, mutta silti se pitää pelaajan sopivasti valppaana. Taistot käydään kaiken kukkuraksi intohimoisen faniyleisön edessä. Areenalla sekä sen puitteissa on rutkasti palkitsevaa huomattavaa.
Rogueport-maailma on yhtä lailla kiehtova alue. Visuaalisesti yksinkertainen mutta värikkyydellään hurmaava miljöö on pullollaan etsittävää ja löydettävää. Ympäristöt ovat toki rutkasti rajatumpia kuin mihin nykyaikaiset avoimet maailma ovat totuttaneet, mutta vastaavanlaista hauskuutta ja löytämisen iloa on tarjolla ani harvoin. Voikin sanoa, että jos jokin yksityiskohta kiinnittää huomion, se on yleensä kurkkaamisen arvoinen.
Nintendon “ongelma” uusiversioiden kohdalla on, ettei yhtiö ole vuosikymmeniin yrittänytkään taistella kilpakumppaneitaan vastaan pikselimäärissä tai visuaalisissa efekteissä. Kun pelit luottavat persoonalliseen ja monesti värikkääseen tyyliin, ovat ne graafisesti anteeksiantavampia kuin suorituskyvyn äärimmilleen puskevat teknologiademot. Tämä näkyy myös GameCubelle julkaistussa Paper Mariossa, joka ei saa uusioversiosta kummoista silmäniloa. Tokihan paketti on entistä komeampi ja toimivampi, mutta visuaalisesti ero on varsin maltillinen.
Uusioversion tekijät ovatkin satsanneet muihin osa-alueisiin. Vaikka suoraa kokemusvertailua en voikaan tehdä, jo pelkästään päivityslista itsessään kertoo paljon. Switchille julkaistuun pakettiin on ympätty rutkasti seikkailumieltä piristäviä muutoksia, jotka muun muassa tasaavat vaikeusastepiikkejä, vähentävät turhaa edestakaisin juoksemista sekä helpottavat hahmojen vaihtamista. Vain uutta versiota pelanneellekin on ilmeistä, että näistä ominaisuuksista luopuminen risoisi rutosti. Miten paljon ne sitten mullistavat kokemusta? Tokkopa hirveästi, mutta parannusaskeleita ne eittämättä ovat.
Paper Mario: The Thousand-Year Door on loistava roolipeli, joka yhdistelee erinomaisella tavalla huumoria, seikkailullisuutta sekä vilpitöntä RPG-ilotulitusta. Super Mario RPG:tä aikanaan pelanneena joudun nostamaan viimevuotisen uusioversion nostalgiadesimaalin verran paremmaksi, mutta GameCube-klassikon ehostus on tästä huolimatta vuoden parhaita pelejä. Sen hilpeys, toimivuus ja yksinkertainen kiehtovuus pitää otteessaan alusta loppuun. Nyt on korkea aika napata yksi 2000-luvun merkkiteos kokoelmiin mikäli se on aiemmin jäänyt kokematta – tai vaikka olisi kertaalleen pelattunakin.
Saatavilla: Nintendo Switch
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta, kauhu)
YHTEENVETO:
***** / *****
Paper Mario -sarjan ykkösjulkaisu pitää otteessaan vielä 20 vuotta julkaisunsa jälkeen. Pienet parannukset tekevät kokemuksesta nautinnollisen ja persoonallisen, joka jättää jäljen vielä lopputekstien jälkeenkin.
Laivan tax freen hajusteosasto ei sovi allergikoille.