Tarinavetoiset ja valinnanvaraa tarjoavat seikkailut elivät todellista kultakauttaan kymmenisen vuotta takaperin. Telltalen episodipohjaiset menestystarinat ovat tästä kenties kaikista kirkkain esimerkki, mutta sen rinnalla on myös monia muita onnistujia. Erityisesti Square Enixin julkaisema Life is Strange on jättänyt moniin lähtemättömän muistijäljen. Mystisyyttä, ajalla leikittelyä sekä teinidraamaa sisältänyt pläjäys on kasvanut lähes kymmenen vuoden historiansa aikana jo viidenteen “varsinaiseen” osaan. Life is Strange: Double Exposure palauttaa valokeilaan ykkösosaa tähdittäneen Max Caulfieldin.
Vaikka alkuperäisteos sekä sitä seurannut Before the Storm -esiosa ovat itselleni merkittäviä, syystä tai toisesta sittemmin julkaistut Life is Strange 2 ja Life is Strange: True Colors ovat jääneet pelaamatta. Kiinnostusta sinänsä olisi, mutta tästä huolimatta pelit eivät ole päätyneet digikirjastosta pelilautaselle. Näinpä vertailukohtaa joutuu hakemaan kaukaa, mikä ei ainakaan helpota odotusten täyttämistä. Eikä Double Exposure siihen valitettavasti pysty muutenkaan, vaikka kyseessä on sinänsä pätevä julkaisu.
Elämässään seuraavaan vaiheeseen siirtynyt Max on tätä nykyä sujut menneisyytensä kanssa, mutta aikajatkumon uusi särkyminen nostaa pintaan ikäviä traumoja. Siinä missä aiemmin sankaritar on voinut kelata aikaa, tällä kertaa hypitään kahden eri jatkumon välillä. Näistä toisessa läheinen ystävä Safi on kokenut väkivaltaisen lopun, kun taas toisessa asiat ovat kutakuinkin jiirissä. Mitä oikein tapahtui, kuka on syyllinen ja miksi myrsky on taas nousemassa? Muun muassa näiden kysymysten parissa painitaan viiden episodin verran.
Elämän ja kuoleman aikajatkumot eroavat toisistaan tunnelmaltaan merkittävästi. Yhtäällä valmistaudutaan vuodenvaihteen iloisiin bakkanaaleihin, toisaalla rikosetsivä metsästää syyllisiä ja juhlahumu loistaa poissaolollaan. Tragedia on kuitenkin saanut aikaan monenlaisia tunnevyöryjä yliopiston henkilöstössä, mikä auttaa ratkomaan vääryyksiä sekä mysteereitä puolin ja toisin. Päätarinan rinnalla setvitään lukuisia pienempiä tarinoita aina vessan avaimen löytämisestä virka-aseman väärinkäyttöön. Lyhyenlännät tempaukset onnistuvat pääasiassa pitämään otteessaan jopa varsin hyvin, vaikka kovin monimutkaisista haasteista ei puhutakaan.
Lue myös: Henkeäsalpaava seikkailu upeissa maisemissa – Lataa nyt ilmaiseksi!
Lue myös: PDP julkaisi uuden Minecraft-ohjaimen – sisältää keräilyhahmon
Life is Strange: Double Exposure kompastuu ikäväkseen kriittisillä hetkillä. Tarinavetoisen pelin kohdalla juonikuvion pitäisi olla erityisen kiehtova, mutta tällä kertaa tässä ei onnistuta. Suurin ongelma piilee ennen kaikkea Safin hahmossa, johon ei synny todellista sidettä. Ero alkuperäisteoksen Chloeen on merkittävä, sillä hänen kohtalonsa selvittämistä ei malttanut odottaa. Double Exposuren tarina ei ole huono, mutta ei siitä juuri mitään käteenkään jää. Läpäisyn aikana huomio kiinnittyi erityisesti romanssikuvioihin, joiden kohdalla voi tehdä omia joskin hieman merkityksettömiä valintoja. Niistä sekä hahmokatraasta onkin hyvä sanoa, että käsikirjoitus on luotu “modernille yleisölle”. Tämä lienee arvomaailmasta riippuen joko hyvä tai huono asia.
Yksi suurimmista ongelmista koskee valinnanvaran puutetta, sillä tehdyt päätökset eivät tunnu merkityksellisiltä. Dialogissa voi toki valita parista eri vaihtoehdosta, mutta näiden väliset erot ovat pääasiassa lähes olemattomia. Tätä ei onnistuta piilottamaan yhtä hyvin kuin mihin erityisesti Telltale pystyi aiemmin esimerkiksi Walking Dead -sarjassaan. Vaikka vastapuolta pyrkisi tylyttämään parhaansa mukaan, reaktiot ovat laimeita. Kuvaavaa onkin, että suurimmat perhosvaikutukset nähdään pelin kylkiäisenä myytävän laajennuspaketin kissassa. Karvakamu sentään näyttää aiheellisesti mieltään!
Tästä huolimatta teoksessa on myös paljon hyvää. Jo mainitut sivutehtävät ovat yhdessä kauniiden ympäristöjen sekä tyylikkään musiikin kanssa ehdottomasti kokemisen arvoiset. Paikallinen yliopisto tuo mieleen vaikutteita Hogwarts Legacyn esittelemästä Tylypahkasta, kun taas rauhoittavat biisit nostivat keskusteluun True Detective -sarjan kakkoskauden. Aivan yhtä melankolista rämpyttelyä ei ole tarjolla, mutta kovin kauaksi ei toisaalta jäädäkään.
Kokonaisuutena Life is Strange: Double Exposure jättää hieman ristiriitaisen maun. Hyvistä puitteista sekä potentiaalisista hahmoista ei saada revittyä irti alkuunkaan kaikkea potentiaalia, mutta silti teos pelattiin arvostelumaratonin yhteydessä kertaistumalta läpi. Vaikka noin kahdeksan tuntia kestävä pläjäys ei tylsistyttänyt missään välissä, mieleenpainuneita kohtauksia joutuu kaivamaan pääkopasta tosissaan. Siinä missä Chloen ja Maxin surumieliset tapahtumat vaivaavat edelleen, jopa Double Exposuren hahmojen nimien muistaminen vaatii pinnistämistä. Kokonaisuus tuntuu tämän vuoksi hyvistä puolistaan huolimatta hieman yhdentekevältä. Edellisten osien fanit lienevät jo ostaneet tuoreimman seikkailun, mutta muiden kannattaa aloittaa suosiolla sarjan kultavuosista.
Saatavilla: PC, PS5 (testattu), PS5 Pro, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta, kielenkäyttö, päihteet, pelinsisäiset ostot)
YHTEENVETO:
**(*) / *****
Life is Strange: Double Exposure ei onnistu täysin lunastamaan potentiaaliaan, sillä merkityksettömät valinnat sekä vajaaksi jäävä pääjuoni latistavat kokemusta. Tyylikäs audiovisuaalisuus sekä parhaimmillaan hauskat pienemmät pulmat kuitenkin paikkaavat tilannetta parhaansa mukaan.
Lue myös: Kauniimpi horisontti – arvostelussa Horizon Zero Dawn Remastered
Lue myös: Elämän ja kuoleman yö – arvostelussa Until Dawn (PS5)