Ensikosketuksessa Call of Duty: Modern Warfaren uusi Gunfight-pelimoodi

Tilt.fi pääsi tutustumaan ja testaamaan loppuvuodesta ilmestyvän Call of Duty: Modern Warfaren uutukaista ottelutyyppiä.

20.08.2019

Saksassa paraikaa käynnissä olevilla gamescom-messuilla päästiin ihmettelemään uudistetun Modern Warfaren intensiivistä kaksi vastaan kaksi -ottelutilaa Activisionin ja Nvidian yhteistyössä järjestämässä presentaatiossa. Show’n alussa esiteltiin King-nimisen kartan yöversiota. Kyseinen kenttä toimi samalla graafiisena henkseleiden paukutteluna, ylpeillen muun muassa upeilla valaistusefekteillä. Infinity Ward saakin henkseleitään paukutella, sillä uusi Modern Warfare näyttää nimittäin oikeasti melkoisen upealta.

King-kartta on jo aikaisemmin ollut esillä esimerkiksi Modern Warfaren julkistuseventissä, mutta tällöin taistelua käytiin kirkkaassa päivänvalossa. Miljöön kääntö yön puolelle on puhtaasti kosmeettinen ero, jotta kartassa päästään hyödyntämään NVidian Ray Tracing -tekniikkaa. Yöllisessä taistossa ehdotellaan myös käytettäväksi pimeänäkökiikareita, mutta ainakaan tämän testin perusteella niitä ei koettu tarpeelliseksi.

Viimeinen tappo toistetaan hidastettuna.

Esittelyvideon jälkeen päästinkin itse aiheeseen, eli sotatantereelle siirtymiseen. Gunfight-moodi on hyvinkin mukaansatempaava, intensiivinen ja ennen kaikkea helposti lähestyttävä kokemus. Ottelun vie kotiinsa ensimmäiseksi kuusi erää voittanut joukkue. Erät puolestaan koostuvat 40 sekunnin sähäköistä rutistuksista. Moodin miellyttävimpänä twistinä on se, että jokaisella pelaajalla on samat aseet ja varusteet, joten Gunfightissä todellakin otetaan taidosta eikä kalustosta mittaa. Varustus vaihtuu aina kahden erän jälkeen, joten liian yksitoikkoiseksi meininki ei pääse kärjistymään.

Vaikka Gunfightin kimppuun pääsikin vain vartin ajaksi, testin perusteella voi helposti puskea hypejunan uuniin reippaasti lisää pökköä. Onkin jännä nähdä mitä muuta metkaa Infinity Wardilla on hihassaan pelaajien iloksi Modern Warfaren julkaisun lähestyessä ärhäkkää vauhtia.

Call of Duty Modern Warfare saapuu 25.10.2019 PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Tulos kuin Suomi-Ruotsi-lätkäottelussa.

Lisää luettavaa