Sid Meierin suunnittelema Civilization oli melkoinen tapaus ilmestyessään vuonna 1991. Se yhdisti strategiapelien ja rakentelupelien mielenkiintoisimmat puolet ja onnistui luomaan täysin uuden pelityypin. Erittäin addiktiivinen peli sai osakseen koko pelimaailman jakamattoman huomion pitkäksi aikaa ja on sittemmin kerännyt melkoisen määrän erilaisia palkintoja ja tuhonnut siinä sivussa monet hyvät yöunet.
Civilizationin menestyksen ja suosion huomioon ottaen erilaisten seuraajien ilmestyminen pelihyllyihin oli väistämätöntä. Vuosien saatossa pelien diplomatia on kehittynyt, teknologiapuu on muuttanut muotoaan ja käytettävissä olevat yksiköt ovat lisääntyneet. Kymmenen vuotta sitten luotu peruskonsepti on kuitenkin pysynyt varsin muuttumattomana ja nyt markkinoille ilmestynyt Civilization III on edelleen paljon velkaa maineikkaalle edeltäjälleen. Alkuperäinen Civilization ei tosin ole ainoa uuden tulokkaan kantaisistä, sillä monet Civ III:n uudistuksista on lähtöisin Sid Meierin edellisestä maailmanvalloitus-pelistä Alpha Centaurista. Laadukkaan geeniperimän huomioon ottaen ei olekaan yllätys, että käsissämme on jälleen kerran erittäin huolellisesti toteutettu ja pirullisen addiktiivinen pelikokemus.
Pelin peruskaava on siis tuttuakin tutumpaa Civilizationia. Pelaaja ottaa kaitsettavakseen yhden kuudestatoista kansakunnasta ja päämääränä olisi johdattaa tämä valittu kansa läpi ihmiskunnan historian kohden kunniakasta kohtaloa. Suuruutta kohden voi pyrkiä niin sotimisen, tieteellisen tutkimuksen, diplomatian, kaupankäynnin kuin kulttuurinkin saralla.
Ensimmäiset uudistukset tulevat vastaan heti peliä aloiteltaessa. Jokaiselle kuudestatoista kansakunnasta on nimittäin määritelty kaksi vahvuusaluetta, jotka kuvaavat kyseisen kansan mielenlaatua ja elämänasennetta. Esimerkiksi laajenemiseen ja tieteeseen suuntautuneet venäläiset pystyvät kehittämään erityisiä tiedustelijayksiköitä ja rakentamaan tieteeseen liittyviä rakennuksia tavallista nopeammin. Muut mahdolliset vahvuusalueet ovat anarkiaa hillitsevä uskonto, joukkojen taistelukykyä nostava sotaisuus, tehokkuuteen vaikuttava työteliäisyys ja vaurautta lisäävä kaupankäynti. Alpha Centauria pelanneille systeemi on varmasti tuttu, joskin Civilization III:ssa nämä erikoiskyvyt ovat hieman rajoittuneempia ja persoonattomia kuin scifistisessä edeltäjässään.
Kansakuntien välisen kamppailun voittamiseen on tällä kertaa viisi eri mahdollisuutta. Yksinkertaisen valloitussodan lisäksi maailmanherruuden voi saavuttaa hallitsemalla kahta kolmasosaa kaikesta maapinta-alasta, lähettämällä ensimmäisen avaruusaluksen Alpha Centauriin, tulemalla valituksi Yhdistyneiden Kansakuntien todelliseksi johtajaksi tai tekemällä muihin kansoihin vaikutuksen oman kulttuuriperintönsä avulla.
Itse pelissä erilaiset uudistukset ovat selvästi huomaamattomampia ja hienovaraisempia. Näistä ehkä tärkein rooli on Alpha Centaurista lainatulla ja edelleen kehitetyllä systeemillä, joka määrää eri kansojen hallitsemien alueiden rajat. Jokaisella kaupungilla on oma kulttuuriarvonsa, jonka avulla se sulkee tietyn alueen ympäriltään vaikutuspiirinsä sisään. Kaupungin kulttuuriarvo kasvaa esimerkiksi ihmeiden sekä uskonnollisten ja tieteellisten rakennusten avulla. Tiettyjen virstanpylväiden kohdalla kaupunkien vaikutuspiiri kasvaa ja se ulottuukin parhaimmillaan valtavien maa-alueiden poikki. Nämä kaupunkien vaikutusalueet muodostavat yhdessä kunkin valtakunnan rajat. Kulttuurisesti mahtavat kaupungit saattavat myös aiheuttaa lähellä olevien pienten viholliskaupunkien loikkaamiseen vaikuttavamman kansakunnan puolelle.
Kartalta löytyvät raaka-aineet ovat nyt entistä olennaisempi osa menestyvän kansakunnan tuotantokoneistoa. Ne lisäävät edelleen tuttuun tapaan kyseisen karttaruudun arvoa, mutta sen lisäksi niille on tullut kaksi uutta roolia. Ensinnäkin tiettyjen yksiköiden valmistaminen on mahdotonta ilman tarvittavia raaka-aineita. Esimerkiksi sotavaunuja ei saa aikaiseksi ilman hevosia eikä parempien sotilaiden varustaminen onnistu ilman rautaa. Tämä lisää raaka-aineita tuottavien karttaruutujen strategista merkitystä entisestään. Sota on nimittäin harvinaisen helppo hävitä, mikäli vihollinen valtaa ensimmäiseksi sen ainoan kaupungin, jossa voi tuottaa tehokkaimpia yksiköitään. Luksustavaroiksi laskettavat raaka-aineet, kuten silkki ja suitsukkeet, puolestaan lisäävät lähimmän kaupungin asukkaiden tyytyväisyyttä elämäänsä. Sopivaan paikkaan sijoitetut kaupungit ovat siis pidemmän päälle hyödyksi, kun kansakunnan varoja ei tarvitse siellä kuluttaa temppeleiden ja katedraalien ylläpitoon.
Myös sodankäynti on kokenut varsin suuria muutoksia, mikä herättää varmasti tyytyväistä murinaa edellisiä Civ-pelejä pelanneissa. Erityisen tervetullut on uudistus, jonka ansiosta yksiköiden kokoaminen yhteen ruutuun on lopultakin suhteellisen turvallista. Yhden sotajoukon tuhoutuminen ei nimittäin enää aiheuta kaikkien muiden samassa ruudussa olleiden yksiköiden tuhoutumista, vaan puolustajat taistelevat ja kaatuvat yksi kerrallaan. Poikkeuksen tähän tekevät erityiset komentajayksiköt, joiksi pieni osa eliittijoukoista voi pelin aikana kehittyä. Komentajat pystyvät yhdistämään useamman erityyppisen yksikön vahvuudet siten, että hyökkääjää vastaan asettuu taistelemaan aina tehokkain mahdollinen puolustaja. Nopeimmat yksiköt ovat oppineet myös vetäytymään taistelusta ennen tuhoutumistaan. Tämä tekee nopeista joukoille hieman entistä tehokkaampia, mikä on Civilizationin taistelut huomioon ottaen aina positiivista kehitystä.
Lisäksi jokainen kansakunta on saanut omat erikoisyksikkönsä, joita se voi kehittää tietyssä historian vaiheessa. Esimerkiksi muinaiset babylonialaiset saavat tavallista tehokkaampia jousimiehiä, venäläiset ratsuväen korvaavia kasakoita ja amerikkalaiset stealth-hävittäjien sijaan F-15 -koneita. Erikoisyksiköt ovat mukava lisä, mutta pelin kulkuun ne eivät rajoitetun saatavuutensa vuoksi pääse kovin paljon vaikuttamaan.
Politiikkakin on kokenut muutamia muutoksia ja ainakin omasta mielestäni parempaan suuntaan. Diplomaatti-, kauppias- ja vakoojayksiköt ovat kadonneet ja ne on korvattu uusilla valikkopohjaisilla toiminnoilla. Näiden käyttäminen vaatii melkoisen määrän kultaa, joten kaupungit eivät enää kärsi loputtomasta sabotöörien virrasta.
Yleisesti ottaen Civ III:n politiikka seurailee kuitenkin vanhoja tuttuja latuja. Lähes kaikesta voi nyt käydä kauppaa, mutta useimmiten varsinkin voimakkaiden liittolaisten tuella on oma hintansa. Kansojen välisiin poliittisiin neuvotteluihin vaikuttavat nimittäin etenkin niiden keskinäiset voimasuhteet. Pienellä valtiolla ei ole paljon vastaan sanomista, kun kolme kertaa suurempi naapuri päättää kuljettaa puolet sotajoukoistaan tämän alueiden lävitse. Tekoälyn ohjaamat kansakunnat tuntuvat edelleen olevan suhteellisen aggressiivisia, mikä voi ajoittain johtaa ikäviin yllätyksiin. Esimerkiksi ensimmäinen pelini päättyi keskiajalla varsin nolosti siihen, kun neljä muuta kansakuntaa päätti spontaanisti julistaa sodan kansaani vastaan. Onneksi tekoäly ei sorsi pelkästään pelaajaa, vaan olen nähnyt vastaavien liittoutumien syntymisen myös muita tietokoneen ohjaamia kansoja vastaan.
Civilization-pelien sarja on jostain syystä aina kärsinyt hieman kömpelöstä käyttöliittymästä, joka on vaatinut tarpeettoman paljon naksuttelua. Tuoreimman osan piti ennakkotietojen perusteella yhdistää aiempien pelien parhaat puolet, mutta syystä tai toisesta homma ontuu edelleen. Valikoissa hiirtä joutuu aina naksuttelemaan kahteen kertaan, sillä ensimmäinen klikkaus vain valitsee halutun kohdan ja vasta seuraava aktivoi sen. Neuvonantajien ikkunat ja niihin vaikuttaminen eivät ole erityisen selkeitä ja esimerkiksi diplomatia ja vakoilu on kätketty ruudun oikeaan alalai
taan häviävän pienien nappien taakse.
Pelin edetessä omien kierrosten välinen aika tuppaa myös kasvamaan kohtuuttoman suureksi, sillä tietokoneella näyttää olevan kummallinen tarve liikutella jatkuvasti suurinta osaa joukko-osastoistaan ja useimmiten vieläpä edestakaisin. Jokaisen kierroksen alussa käytävästä naksuttelurallista on sentään päästy eroon, sillä nyt eri kaupunkien tapahtumat esitellään automaattisesti etenevänä sarjana.
Graafisesti Civilization III on päivitetty vastaamaan varsin hyvin nykypäivän vaatimuksiin. Tarkan ja suhteellisen realistisen grafiikan myötä peliin on tosin tullut omat ongelmansa. Esimerkiksi tyytyväisten ja tyytymättömien kaupunkilaisten tunnistaminen kaupungin inforuudussa ei ole enää yhtä helppoa kuin ennen. Sama pätee jossain määrin myös maastossa liikkuviin joukkoihin, sillä etenkin ennen ruutiaseiden keksimistä ympäriinsä saapastelevia yksiköitä on hieman vaikea erottaa toisistaan. Uusiin hahmoihin tosin tottuu ajan kuluessa eivätkä ne muutaman pelitunnin jälkeen aiheuta enää samanlaista ihmetystä, mutta alkuperäisen Civilizationin selkeitä ikoneita ehtii pelin alkuvaiheessa tulla ikävä.
Kokonaisuutena Civilization III on kuitenkin erittäin hyvä peli ja jälleen yksi askel kohden entistä addiktiivisempaa pelikokemusta. Mukaan on ahdettu enemmän uudistuksia kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa ja oikeastaan kaikki niistä ovat kehittäneet peliä parempaan suuntaan. Edelleen hieman kömpelön oloisen käyttöliittymän lisäksi pelistä voi poimia pikkuvirheitä sieltä täältä, mutta mitään todellista valittamisen aihetta paketista on mahdotonta löytää. Ja mikä tärkeintä, vanha tuttu ”vielä yksi kierros” -tunnelma on edelleen mukana, minkä vuoksi tämäkin arvostelu on kirjoitettu pahojen univelkojen rasittamana. Eli lähtekäähän kipin kapin lähimmän pelikaupan suuntaan, minä jatkan pelaamista.