Huippuluokan suuren budjetin eli ns. AAA-tason peleissä ei alastomuutta yleensä näy. Tähän on toisaalta ihan hyvä syy: vuonna 2004 mediassa…
Amerikan ykköstoimittaja tunnusti: videopelien mustamaalaminen yksipuolista ja virheellistä – tsekkaa Tiltin sivuilta, mistä kohu sai alkunsa
12:37 - 21.05.
Pelit ovat jo parin vuosikymmenen ajan etenkin Amerikassa olleet tietämättömien ihmisten keppihevonen omien agendojensa ja uriensa eteenpäin viemiseen. Onneksi maasta…
Oscar-voittaja kirjoittaa vuoden odotetuimman toiminnan
12:07 - 21.05.
Call Of Duty -pelisarjan uusin osa Call Of Duty: Ghosts ilmestyy marraskuussa. Infinity Wardin tekemä ja Activisionin julkaisema toimintapeli on…
Uusi Xbox-konsoli paljastetaan tänään, suora lähetys klo. 20:00!
10:05 - 21.05.
Pelimaailma pidättää tänään henkeään, sillä on viimeinkin tullut uuden aika uuden Xbox-konsolin julkistukselle. Kymmenen tunnin kuluttua, eli Suomen aikaan klo….
Myös fanien rakastama Final Fantasy VII saa HD-päivityksen, mutta teräväpiirtoon se jääkin
19:46 - 20.05.
Final Fantasy X | X-2 -uudelleenjulkaisu tekee tuloaan vielä tämän vuoden puolella, mutta Japanissa ehdittiin jo julkaista vuoden ensimmäinen Final Fantasy…
Onko pokaaleja jo ennen julkaisuaan kahminut suomalaispeli seuraava megahitti?
15:26 - 20.05.
Suomi on mobiilipelien luvattu maa, mutta myös pc-puolelle tulee jatkuvasti uusia kotimaisia pelejä sellaisella tahdilla, että ne uhkaavat jäädä mobiilihypen…
Minkä seksikkään työalan pelejä on nähty uskomattoman vähän verrattuna siihen, kuinka moni nainen heitä himoitsee?
13:20 - 20.05.
Ron Howardin ohjaama Backdraft – Tulimyrsky ei välttämättä ole maailman paras elokuva. Se on silti harvinaisuus: popkulttuurin tuotos, joka käsittelee…
Alan Wake pääsi mukaan surkeimpien loppuratkaisujen listalle
10:22 - 20.05.
Cheat Code Central -nettisivusto on listannut pelilopetusten kymmenen suurinta pettymystä, ja listalla yllättävän korkealle on kohonnut kotimainen menetyspeli Alan Wake….
Eipä vähän siistiä: Google piilotti klassikkopelin kuvahakuunsa – tsekkaa miten pääset pelaamaan!
15:51 - 17.05.
Googlella ollaan näköjään komeasti kartalla, ainakin mitä tulee klassikkopelien arvostamiseen. Googlen kuvahakuun on nimittäin piilotettu pelattavaksi legendaarinen Breakout, joka julkaistiin…
Ahneudella ei ole rajoja – megakorporaatio kaapii peliharrastajien tuloja itselleen
14:34 - 17.05.
Let’s play -kulttuuri sai alkunsa 2000-luvun puolivälissä, kun pelaajat alkoivat kuvata pelaamiaan pelejä yksinkertaisilla kuvankaappaussoftilla ja levittivät niitä sitten verkossa…









