Warcraft-leffa näyttää aavistuksen lupaavammalta uudessa trailerissa

Kesällä maailmanensi-iltansa saava Warcraft ei ole tähän mennessä vakuuttanut kuin korkeintaan idean ja ohjaajan puolesta, mutta leffan tuoreessa tv-mainoksessa on sentään hetken verran sitä jotain.

Alla oleva video alkaa kohtauksella, jossa kaksi sankaria on ottamassa yhteen taistelukentän karussa maisemassa. Valitettavasti tästä siirrytään pian tolkuttomaan toimintamyllytykseen, mutta hetken verran trailerissa onnistuu olemaan jopa hiukan tunnetta.

Duncan Jonesin (mm. Moon) ohjaama Warcraft on Wikipedian mukaan saanut myös alaotsikon The Beginning. Leffa saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 10. kesäkuuta, mutta Finnkinon sivuilla ei toistaiseksi ole listattuna täkäläistä ensi-iltapäivää.

Lisää luettavaa