”Tulevaisuudessa pelien laiton kopiointi on jo mahdotonta”, sanoo tunnettu piraatti

Kiinalaisfoorumi 3DM on kohtauspaikka piraateille. Nyt piraatit ovat huolissaan siitä, että nykypelit alkavat olla jo liian hyvin suojattuja. Monet piraatit pelkäävät, että he joutuvat parin vuoden sisällä työttömiksi.

TorrentFreak-sivuston mukaan foorumilaiset ovat joutuneet nostamaan kädet pystyyn parin viime vuonna julkaistun pelin piratisoinnin suhteen. Esimerkiksi Dragon Age: Inquistion -pelin kopionsuojausjärjestelmä saatiin purettua kuukausia pelin julkaisun jälkeen. FIFA 16– ja Just Cause 3 -pelien kopionsuojausjärjestelmiä ei ole vieläkään saatu murrettua. Kaikki kolme peliä käyttävät Denuvo-kopionsuojausjärjestelmää.

”Mikäli suojausjärjestelmät jatkavat kehittymistään, muutaman vuoden päästä kaikki pc-pelit ovat mahdottomia piratisoitaviksi”, foorumin perustaja kertoi.

Mielenkiintoista onkin seurata, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Pelistudioiden ja piraattien välillä on väännetty kättä jo 30 vuotta, eikä loppua näy.