Eläinsuojeluaktivistien raivo tepsi! – Suosikkihahmo jää pois Tekken 7:sta

Kesäkuussa julkaistava Tekken 7 jättää rannalle yhden klassikkohahmoistaan.

28.04.2017

PC Gamer kirjoittaa, kuinka Japanin pelihalleissa jo julkaistu Tekken 7 on saanut eläinsuojeluaktivistit raivoihinsa. Tämän vuoksi nyrkkeilevä kenguru ja pelisarjan pitkäikäinen vitsihahmo Roger Jr. on hyllytetty.  Alun perin pitkässä VG24/7 -julkaisulle antamassaan haastattelussa pelin vastaava tuottaja Katsuhiro Harada selitti tilannetta.

Netissä pyöri video, missä kenguru piti jonkun koiraa päälukossa, mihin koiranomistaja vastasi tirvaisemalla kengurua päin näköä. Siitä aiheutui valtava kohu. Ihmiset valittivat, kuinka mies kehtasi lyödä kengurua. Viime vuosina on tuntunut siltä, kuinka eläinoikeusaktivisteja on entistä enemmän, ja vaikkeivät he pelaisikaan peliämme, niin he kuitenkin kuulisivat kuinka Tekkenissä voi hakata kengurua ja siitähän se riemu repeäisi”, Harada sanoo.

Pelin toinen klassikkovitsi – tappeleva karhukaksikko Panda ja Kuma ovat kuitenkin pelissä mukana. Harada perusteli tätä päätöstä sillä, että karhu on luonnollisesti paljon vahvempi kuin ihminen.

Tekken 7: Fated Retribution on tulossa Steamiin, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle 2.6.2017.

Lisää luettavaa