EA-johtaja: Seuraava Titanfall ei enää Microsoftin yksinoikeuspeli

Titanfall 2 tulee saapumaan useammalle alustalle, toteaa EA:n talouspäällikkö.

Vajaa vuosi sitten Xbox Onelle ja PC:lle julkaistu Titanfall oli vuoden odotetuimpia pelejä, mutta koska kyseessä oli Microsoftin yksinoikeuspeli, ei robottiräiskintä kääntynyt muille alustoille. Sama kuvio ei kuitenkaan välttämättä tule toistumaan pelin jatko-osien kohdalla.

Asiaa kommentoi Electronic Artsin talouspäällikkö Blake Jorgensen San Franciscossa järjestetyssä Internet & Media -konferenssissa, kertoo Worlds Factory.

”Viime vuonna olimme vain Xboxilla. Tulevaisuutta emme ole vielä paljastaneet, mutta tulemme varmaankin tekemään toisen Titanfall-pelin,” Jorgensen kertoi. ”Se tulee varmaankin olemaan isompi kuin yhdellä alustalla, mikä on meille todella positiivinen asia.”

Mikäli Jorgensenin lausunto pitää paikkansa, voi Titanfallin jatko-osaa odottaa melkoisella varmuudella ainakin PlayStation 4:lle. Vanhemmille alustoille saapuminen on sitten asia erikseen.

Titanfall ilmestyi alunperin 11. maaliskuuta 2014, ja Xbox 360 -versio julkaistiin pari kuukautta myöhemmin. Peli on myynyt parhaiten Xbox Onella, jolla sitä on myyty noin 2,5 miljoona kappaletta maailmanlaajuisesti. Vanhemmalla Xboxilla luku on 1,2 miljoonaa ja PC:llä peli on kiinnostanut vain 0,5 miljoonaa pelaajaa.

Vaikka Titanfall myi hyvin, sai peli kritiikkiä niskaansa liian vähäisestä sisällöstä ja yliampuvasta hypestä. Kriitikot arvostivat peliä tavallisia pelaajia enemmän, sillä pelin Xbox One -version Metacritic-keskiarvo on peräti 86/100, kun taas käyttäjien keskimääräinen arvosana on vain 6,3. Ehkäpä pelin ongelmat korjataan jatko-osissa.

Lisää luettavaa