Amerikkalainen tieteisleffa kuvataan kokonaan Suomen Tampereella – pääosassa nimekkäitä Hollywood-staroja

Dual-elokuva kuvataan Tampereella!

22.10.2020

Amerikkalaisen Dual-tieteiselokuvan kuvauspaikaksi on valikoitunut hieman yllättäen monille tuttu Tampere.

Tieteistrilleriksi mainostettu raina ei ole jenkkimittapuulla järin ison mittaluokan projekti, sillä budjetiksi on määritelty noin 4,3 miljoonaa euroa. Tästä huolimatta pääosaan on saatu Breaking Badin toisessa pääosassa loistanut Aaron Paul sekä Avengers– ja Jumanji-elokuvista Karen Gillan.

Tuotantoyhtiö XYZ Filmsin projekti työllistää Suomessa satoja ihmisiä, sillä Yhdysvalloista paikalle saapuu minimaalinen määrä tuotantoryhmää. Dualin ohjaajana toimii aiemmin kaksi pitkää elokuvaa työstänyt Riley Stearns.

Vaikka kyseessä onkin tieteiselokuva, haetaan vaikutteita realistisista maisemista – kuuleman mukaan erityisesti paikalliset tunnistavat kuvauspaikat vaivatta.

No Spoilers] Happy birthday Aaron Paul! : breakingbad

Karen Gillan | Karen gillan, Jumanji karen gillan, Karen gillan doctor who

Lähde: YLE

Lisää luettavaa