Parikymppisiään viettävä Tales of Symphonia oli monilta osin sarjan merkkipaalu ja käännekohta. Sarjan kolmiulotteiseen maailmaan siirtynyt seikkailu nosti Tales-seikkailut kertarysäyksellä myös länsimaalaisten pelaajien tietoisuuteen. Vaikka Final Fantasyn syrjäyttäminen on jäänyt vielä välistä, on jokainen osa kerännyt yhä enemmän huomiota.
Kuten Noora PlayStation 4 -version arvostelussa jo mainitsi, remasterointi on tehty hölmösti PlayStation 2 -julkaisusta. Valitettavasti ajan patina näkyy muutoinkin ongelmina, sillä tekninen puoli köhii ja pätkii luvattoman paljon. Tekijätiimi on ottanut palautteen vastaan ja pahoittelut tilannetta, joten korjauksia on todennäköisesti luvassa. Uusintajulkaisu tuntuu joka tapauksessa laiskanpulskealta.
Ruudunpäivityksen rajallisuus ei jää huomaamatta, mutta tämän lisäksi peli takkuaa muutoinkin siellä ja täällä. Mitään yksiselitteistä juurisyytä en keksinyt, mutta epäsäännöllistä nykimistä on vaikea antaa anteeksi. Lisäksi ympäristön karuuteen on hetkittäin vaikea olla kiinnittämättä huomiota, kun Tales of Arise on vielä tuoreessa muistissa.
Vaikka kokonaisuudessa on ongelmia, eivät ne pilaa klassikkoseikkailua. Lloyd, Colette, Kratos, Regal ja kumppanit luovat puitteet yhdelle kaikkien aikojen onnistuneimmista JRPG-seikkailuista. Hahmoissa on syvyyttä, luonnetta ja persoonallisuutta. Ennen kaikkea hahmokööristä kertoo paljon, että GameCubella viimeksi pelattu seikkailu on jättänyt niin voimakkaan jäljen, että useat kohtaukset muisti ennen kuin niihin asti oli uudelleen ehättänytkään. Miten monesta viimevuotisesta pelistä voi sanoa samaa?
Hahmot, sopivan taktinen taistelumekaniikka sekä maailma imaisevat hetkessä mukaansa. Ennen kuin lopputeksteihin asti pääsee, on pelikello tikittänyt helposti 50 tunnin edestä. Meno ei missään vaiheessa anna aihetta tylsistymiselle, sillä käänteet, dialogi sekä hauskat skit-välirupattelut kutittelevat tunneskaalaa jokaisesta päästä. Valitettavasti ääninäyttelyä on vain siellä ja täällä, joten jokaista juttutuokiota ei iskosteta korvakäytäviin.
Switch-version puolesta puhuu teoksen liikuteltavuus. Kun Symphonian paluu ei revi konepellin alta mainittavia tehomääriä, saa pelistä kaiken ilon irti myös tien päällä. Etenkin Switch OLED:n näytöllä kokonaisuus näyttää varsin hyvältä. Mikäli Nintendon konsoli on olohuoneessa eivätkä saavutuslistat ole elinehto, kannattaa tässä tapauksessa ottaa ilo irti liikuteltavuuden mahdollistavasta Switch-versiosta.
Tales of Symphonia on edelleen erinomainen teos, mutta Remastered-lisänimen kohdalla on hiukan pudisteltava päätä. Juhlavuoden kunniaksi on mainittujen ongelmien lisäksi pakko ihmetellä sitä, miksi kokoelma on tehty PS2-versiosta eikä PlayStation 3:lle julkaistusta Tales of Symphonia Chronicles -kokoelmasta. Tuohon pakettiin kuului nimittäin emopelin ohella myös Tales of Symphonia: Dawn of the New World. Vaikka jatko-osa ei pääteoksen kaltaista muisteloa suoranaisesti ansaitse, olisi paketista voinut tehdä sen avulla kattavamman.
Jos Tales of Symphonia on jäänyt aiemmin kokematta ja kehittäjät todella päivittävät ongelmat kumoon, kannattaa teokseen yhtä kaikki tarttua. Ja mikäli puutteet saadaan paikattua, voi Nooran antamaan arvosanaan lisätä jälkijättöisesti vielä neljännen tähden.
Samalla on myös toivottava, ettei paketti jää viimeiseksi paluuksi sarjan takavuosiin. Erityisesti Tales of Graces jätti aikanaan todella lämpimiä muistoja, joten sen pariin palaisi mielellään uudelleen. Lisäksi pääasiassa japanilaisten herkuksi jääneet Tales of Rebirth, Tales of Innocence, Tales of the Abyss, Tales of the Tempest ja Tales of Legendia voisi hyvin mahduttaa yksiin tai kaksiin kuoriin. Ainakin minun rahani saisivat.
Saatavilla: Nintendo Switch, PlayStation 4 (testattu), PlayStation 4 Pro, PlayStation 5, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S. Peli ei ole PlayStation 5- tai Xbox Series X|S -optimoitu.
Ikäraja: PEGI 12 (väkivalta, kielenkäyttö, uhkapelaaminen)
Tuomio ja nöyryytys onnistuvat ilman virkavaltaa myös fantasiassa.