Ylistetyn Rise of the Tomb Raiderin julkaisupäivä PS4:lle saattoi juuri selvitä

Viime vuonna Xbox-konsoleille ja vuoden alussa myös PC:lle saapunut Rise of the Tomb Raider on saapumassa loppuvuodesta myös PlayStation 4:lle, mutta virallinen julkaisupäivä on vielä mysteeri. Nyt odotetusta päivämäärästä saatiin kuitenkin hieman vihiä.

IGN:n mukaan pelin PS4-versio julkaisupäivä on nimittäin bongattu Italian GameStopin sivuilta. Tämä listauksen mukaan peli ilmestyisi 10. marraskuuta. Hinnaksi on merkitty kokonainen uuden pelin hinta, eli noin 70€.

Amazonissa pelin julkaisupäiväksi on puolestaan merkitty 30. joulukuuta, mutta IGN:n mukaan kyseessä on todennäköisesti vain väliaikainen merkintä julkaisuajankohdaksi. Jäämme kuitenkin odottamaan julkaisupäivän virallista julkistusta.

Rise of the Tomb Raider sai ilmestyessään erinomaisen arviot, ja Metacriticissä pelin keskiarvo onkin korkeahko 86/100. Tiltin arviossa peli sai arvosanaksi 8 ja peliä kehuttiin erityisesti pelisisällön monipuolisuudesta.

Lisää luettavaa