Arvostelussa Rise of the Tomb Raider: Baba Yaga – ”uutta Tomb Raideria parhaimmillaan”

28.02.2016

Baba Yaga on venäläisissä kansantaruissa esiintyvä hahmo, paha noita joka asuu jättimäisillä kanankoivilla kävelevässä mökissä. Baba Yaga on ollut myös suosittu popkulttuurihahmo josta on vuosien varrella tehty monenlaisia tulkintoja. Tällä kertaa noita on pahiksena syksyn Rise of the Tomb Raider -peliin julkaistussa laajennuksessa.

Siperian perukoilla on laaksoja, joissa asuu valkoihoinen, maailmasta irrallaan elävä heimo. Nyt kun Lara Croft on saanut pahimmat ulkopuoliset uhat karkoitettua, käy ilmi että laaksoja riivaa myös vanhempi, kotoperäinen pahis. Neuvostoliiton aikana rakennettiin pakkotyöleiri johonkin mihin ei olisi pitänyt, ja niinpä muinainen pahuus heräsi vainoamaan alueen asukkaita.

Pelillisesti laajennus ei tarjoa mitään uutta. Lara ampuu ja kiipeilee kuten ennenkin. Parasta antia onkin hallusinaatioita ja harhoja aiheuttava pahis ja mielenkiintoinen tarina. Asiat eivät välttämättä ole miltä näyttävät, ja loppukäänne on koskettava vaikkei tulekaan yllätyksenä.

Yksi merkittävä muutos laajennuksessa on emopeliin verrattuna: Siperian luolista löytyvät arvoitukset ovat piirun verran vaikeampia. Rise of the Tomb Raiderissa ne olivat toimivia, näyttäviä ja helppoja, mutta nyt pelaaja joutuu käyttämään päätään päästäkseen eteenpäin.

Baba Yagan kotikonnuilla kasvaa kukkia, jotka aiheuttavat hallusinaatioita. Niiden ansiosta laajennus on usein visuaalisesti hieno ja selvästi erilainen kuin emopeli. Valitettavasti laajennus on myös varsin lyhyt. Sen pelaa läpi muutamassa tunnissa, ja uudet alueet eivät ole isoja. Vanhojakin kierrätetään.

Tästä huolimatta Baba Yaga on uutta Tomb Raideria parhaimmillaan. Se tuo mieleen kaksi Alan Wake -pelille tehtyä laajennusta, joissa oli mukana juuri sitä vaihtelua ja monimuotoisuutta, joka emopelistä puuttui.

Laajennuksia on kahdenlaisia: Niitä, joilla yritetään keinotekoisesti pitkittää pelin elinkaarta, ja niitä, joissa tekijät ovat päässeet soveltamaan mielenkiintoisia ideoita jotka eivät syystä tai toisesta mahtuneet emopeliin. Baba Yaga kuuluu tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

Arvosana: 9

Lisää luettavaa