Vuosien varrella tässä kisassa on kuollut yhteensä 252 ihmistä, vuonna 2016 peräti viisi kuolonuhria – mikä saa osallistumaan?

Maailman vaarallisin kisa virtuaalimuodossa.

Mansaaren TT-ajot edustavat kilpamoottoripyöräilyn tunnetuinta antia. Parhaiten se tunnetaan vaikeustasostaan – ja sen kautta myös kuolemantapauksista.

Ensimmäisen kerran kisa järjestettiin 1907. Vuosien varrella kisassa ja sen harjoituksissa on kuollut peräti 252 ihmistä. Silti tai juuri siksi kisaa pidetään kuitenkin moottoripyöräilyn ”kuninkuuslajina”: kun Mansaarten kisasta on selvinnyt, on selvinnyt kaikesta.

Nyt kyseisen kuoleman reitin pääsee kisaamaan pian myös virtuaalimuodossa. TT Isle of Man – Ride on the Edge 2 julkaistaan alkuvuodesta 2020 pelikonsoleille ja pc-tietokoneille. Pelin tarkempi julkaisupäivä ja pelialustat julkistetaan myöhemmin.

”Pelin tekijätiimi on tehnyt yhteistyötä oikeiden kilpa-ajajien kanssa. Mukana on muun muassa pelin virallisena lähettiläänä toimiva Davey Todd, joka valmistautui vuoden 2019 kisoihin pelaamalla edeltävää peliä pelikonsolillaan. Vuonna 2019 hänen toisissa TT-ajoissaan hän sijoittuikin kahdeksan parhaan joukkoon kaikissa kisakategorioissa ja tuli seniorikisojen kuudenneksi”, tiedote kertoo.