Suomalaisen Lohkare Games Oy:n Last Drop näkee vihdoin päivänvalon! Useamman vuoden ajan kehitetty megaspektaakkeli julkaistaan Early Access -muodossa 18. elokuuta 2026.
Last Drop vie pelaajat takaisin aikakauteen, jolloin tuulipuvut kahisivat, televisiot painoivat kymmeniä kiloja ja autokanta oli vähintään 30 vuotta vanhaa ruosteista itäblokin takaista romua.
Vuoteen 1994 sijoittuva seikkailu tapahtuu fiktiivisessä Nykylän kaupungissa. Mistään fantasiamaailmasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan miljöö on ottanut vahvoja vaikutteita silloisesta Jyväskylästä. Ysärillä, missä tahansa suomalaisessa lähiössä eläneelle maisemat ovat hyvinkin tuttuja – betonibrutalismia ja ankeita rakennustyömaita käytännössä kaikkialla.
Pelin päähahmona toimii Seppo ”ZeZe” Sahtivaara, joka herää kotirappunsa lattialta vailla muistikuvia edellisillan tapahtumista. Selvitellessään tapahtumien kulkua hän sotkeutuu vasta vankilasta vapautuneen ystävänsä keittämään soppaan, josta ei puutu äkkivääriä juonenkäänteitä.
Ilahduttavasti teoksen ääninäyttelijöinä toimii nippu alan rautaisia ammattilaisia, aina legendaaristakin legendaarisemmasta Tommi Korpelasta lähtien.
Pelin Steam-sivuille pääset tästä linkistä.
Tilt selvittelee lähiöseikkailun tarkemmat askelkuviot lähiaikoina julkaistavassa ennakkokatsauksessa!
Lue myös: Kunniaa kultasilmille – arvostelussa Agent 64: Spies Never Die
Lue myös: Premiumia pakaroiden alle – arvostelussa Secretlab ATLAS
Lue myös: Aika ennen agenttia – arvostelussa 007 First Light
Lue myös: Koruja tekniikasta pitäville: DIODI-digikorujen toinen toimintavuosi yhdistää tunteet teknologiaan
