Vuonna 2016 julkaistu animemätkintä saapuu uusille alustoille – julkaisu toukokuussa

Dragon Ball Xenoverse 2 päivittyy PlayStation 5:lle ja Xbox Series X|S:lle.

01.03.2024

Alkujaan vuonna 2016 ilmestynyt Dragon Ball Xenoverse 2 on saapumassa myös Sonyn ja Microsoftin nykysukupolven konsoleille.

Muun muassa SoulCalibur VI:stakin tutun Dimps-studion animemätkintä ilmestyy PlayStation 5:lle ja Xbox Series X|S:lle 24. toukokuuta. PS4- ja Xbox One -painoksen omistajat voivat päivittää pelinsä uuteen versioon, minkä lisäksi vanhat tallennukset ovat nekin siirrettävissä saman alustaperheen sisällä. Tarkempia lisätietoja alustaversion päivittämisestä ja tallennusten siirrosta saadaan lähempänä julkaisua.


Dragon Ball Xenoverse 2 on saatavilla PlayStationin ja Xboxin ohella Nintendo Switchille sekä Steamin kautta pc:lle.

Lisää luettavaa