Verkkokauppajätti julkaisi PS5-tuotesivunsa vaivihkaa – paljastetaanko odotetun konsolin julkaisupäivä ja hinta vihdoinkin?

PS5-tietoja voi olla luvassa ihan minä hetkenä hyvänsä.

Eri maiden Amazon-verkkokaupat ovat heittäneet päivän mittään julki PS5-tuotesivujaan.

Amazoniin putkahdelleet PS5-sivut eivät vielä uutista kirjoittaessa kerro mitään mitä konsolista ei toistaiseksi jo tiedettäisi. Esimerkiksi hinta ja julkaisupäivä on pidetty salassa, mutta ennakkotilausten on veikkailtu käynnistyvän ihan näillä näppäimillä. Tällöin luonnollisesti paljastuisi samalla myös paljon odotetut hinta ja julkaisupäivä.

PlayStation 5:n julkaisuhaarukaksi on toistaiseksi kerrottu ympäripyöreästi ”loppuvuosi”, samoin kuin pahimman kilpailijansa Xbox Series X:n.

Lähde: Screenrant