Verkkokauppa Amazon on vilauttanut tuotesivullaan mystistä julkaisupäivää The Last of Us Part II:lle.
Odotetun jatko-osan ilmoitettiin vastikään viivästyvän hamaan tulevaisuuteen koronaviruksen aiheuttamien haasteiden vuoksi. Amazonin mukaan uusi julkaisuajankohta olisi kesäkuun 26. päivä. Mainittakoon kuitenkin, että tuolloin kauppoihin olisi tarkoitus saada Sonyn toinen suuri yksinoikeus Ghosts of Tsushima, joten päivämäärään on syytä suhtautua varauksella.
Toki on myös mahdollista, että The Last of Us Part II olisi kiilannut aikataulussa Tsushiman edelle, ja samuraiseikkailun julkaisua on siirretty esimerkiksi syksylle.
Ota tästä nyt sitten selvää.
Lähde: Reddit