Mielipide: Tuore mainoskampanja ilmeisesti viimeistään todistaa, että myös tytöt pelaavat

11.01.2016

Naisten pelaaminen on asia, josta puhutaan paljon, mutta josta suhteellisen harva nuorimies kuitenkaan on tietoinen. Toisinaan taas kuulee, että naisille suunnitellut ”naistenpelit” eivät ihan osu kohderyhmäänsä, vaan monet pelaajaksi tunnustautuvat naiset pitävät Falloutin ja Witcherin kaltaisista syvällisistä seikkailuista. Tuntuisikin siis, että pelaajanaiset jakautuvat kahteen ryhmään: kasuaalit ja hardcoret.

Jo aiemmin uutisoimme, että muotimerkki Louis Vuitton on lyönyt hynttyynsä yhteen Final Fantasy -sarjan kanssa. Nyt firman mainoskampanja on sitten viimein julkaistu kokonaisuudessaan.

Mielenkiintoista tässä kampanjassa on muun muassa se, että se tuntuisi yhdistävän pelaavien naisten kahta ryhmää erikoisella tavalla. Toisaalta syvällisten roolipelien pelaamista ei yhteiskunnallisesti tunnuta pitävän kovin naisellisena asiana, kun taas Louis Vuitton on niin sanottua huippumuotia ja nimenomaan puhuttelee niin sanottuja naisellisia naisia. Kysymys siis kuuluu, keihin tämä kampanja pyrkii vetoamaan – niihin kasuaalisti pelaaviin naisiin, jotka ovat stereotyyppisesti kiinnostuneita tanssi- ja laulupeleistä eivätkä koskisi roolipeleihin, vai niihin hardcoresti pelaaviin naisiin, jotka ovat kiinnostuneista roolipeleistä mutta eivät toisaalta ole kiinnostuneita huippumuodista?

Voitaneen siis sanoa, että tämä mainoskampanja viimeistään kertoo siitä, että naiset pelaavat. Kenties huippumuotia seuraava, roolipelejä pelaava nainen ei siis olekaan niin suuri harvinaisuus.

Lisää luettavaa