Tällehän olikin tilausta: Maanviljelijät ja tukkijätkät saavat omat pelinsä

24.08.2015

Kyllä, tämän uutisen otsikko saattaa olla hivenen sarkastinen… Nykypäivänä simulaatiopelejä kuitenkin tehdään jos jonkinlaisista asioista. Tällä kertaa Namco Bandai on julkaissut aikeensa julkaista omat pelinsä sekä landepaukuille että tukkijätkille. Professional Farmer 2016 ilmestyy 30.10. ja Professional Lumberjack 2016 kaksi viikkoa myöhemmin eli 13.11. Pelit saapuvat Xbox Onelle, Playstation 3:lle ja 4:lle sekä PC:lle. Myöhemmin luvassa on lisäksi myös Wii U -versiot.

Professional Farmer 2016:n luvataan olevan yksi realistisimpia ja autenttisimpia farmaussimulaatioita ikinä. Pelissä pääsee valitsemaan mieleisensä traktorin suuresta valikoimasta, minkä jälkeen siitä pidetään huolta ja sillä tehdään päivän yöt. Ominaisuuksiksi mainostetaan suuria kyntöalueita, vaihtuvia vuodenaikoja, uramoodia ja dynaamista pellonhuoltoa.

Professional Lumberjack 2016:ssa pelaaja saa käskytettäväkseen joukkion tukkijätkiä. Tarkoitus on hoitaa tuottoisaa sahalaitosta ja laajentaa bisneksiään realistisessa vuodenaikojen vaihtelun määrittämässä maailmassa. Pelaajan tulee ymmärtää erilaisia puutyyppejä ja valita oikeat työkalut maksimoidakseen voittonsa.

On vaikea arvioida, paljonko tällaiset pelit myyvät, mutta ainakin julkaistut kuvat ovat kauniita.

PROFARM_SCREEN1_1440406035 PROFARM_SCREEN2_1440406036 PROFARM_SCREEN3_1440406037 PROFARM_SCREEN4_1440406038 PROFARM_SCREEN8_1440406040 Lumberjack_2016_-_Screen-Shot_08_1440405742 Lumberjack_2016_-_Screen-Shot_11_1440405743

Lisää luettavaa