Suomalaiskirja Pelien äärettömät maailmat ilmestyy pian – vuoden tärkein peliteos?

Hieno kirja eittämättä tulossa!

02.12.2019

Pelien äärettömät maailmat -kirja ilmestyy ensi vuoden helmikuussa.

Äärimäisen mielenkiintoisesta kirjasta kerrotaan seuraavaa:

”Mielenterveys, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kuolema ja kuperkeikkoja heittävät eläimet. Peleille mikään teema ei ole vieras. Ne ovat taideteoksia, joissa voidaan käsitellä käytännössä mitä tahansa.

Pelien äärettömät maailmat päivittää käsitykset pelimaailmasta. Digitaalisissa peleissä tartutaan yhä useammin aiheisiin, joissa ei välttämättä edes ole luontevia pelillisiä tai toiminnallisia elementtejä. Miltä kuulostaa esimerkiksi peli, jossa pohditaan, lisääkö teknologia hyvinvointia? Pelit ovat ottaneet paikkansa taidemuotona ja toisaalta omaksuneet myös kantaa ottavan roolin. Parhaimmillaan ne murtavat kulttuurin ja kasvatuksen nostamia muureja ihmisten väliltä ja päästävät pelaajan katsomaan maailmaa toisen silmin.”

Gaudeamus-kustantamon kautta ilmestyvän kirjan ovat kirjoittaneet Tuukka Hämäläinen ja Aleksandr Manzos.

Kirjan voit tilata vaikkapa täältä.

Lisää luettavaa