Sony vetäytyy pc-aikeistaan: Yksinoikeuspelit pysyvät jatkossa PlayStationilla

Muun muassa Ghost of Yotei ja Saros pysyttelevät PS5:n yksinoikeuksina.

21.05.2026

Sony on pyörtämässä suunnitelmansa koskien PlayStation-peliensä pc-julkaisua.

Tähän mennessä monet konsolin omista yksinoikeusnimikkeistä, kuten Horizon Zero Dawn ja sen jatko-osa, Marvel’s Spider-Manit sekä Ghost of Tsushima on saatu myös pc-pelaajien ulottuville. Nyt Sony-pomo Hermen Hulstin on kuitenkin Bloombergin mukaan kerrottu vahvistaneen, että aiempien lähteiden mukaisesti yhtiö on päättänyt pitää erityisesti yksinpelikirjastonsa jatkossa yksinomaan PS5:llä. Esimerkiksi viime vuoden lopulla nähty Ghost of Yotei sekä hiljattain julkaistu suomalaispeli Saros jäävät täten näillä näkymin täysin PS5:n yksinoikeuksiksi, minkä lisäksi tulevista julkaisuista muun muassa Marvel’s Wolverinen ja Naughty Dogin kehittämän Intergalactic: The Heretic Prophetin voi myös odottaa jatkossa ilmestyvän pelkästään Sonyn konsolille.

Tänä vuonna saapuvan Kena: Scars of Kosmoran pitäisi kuitenkin olla yhä matkalla pc:lle aiempien suunnitelmien mukaisesti. Lisäksi Sonyn tallista tulevat Marathonin sekä 6. elokuuta julkaistavan Marvel Tokon: Fighting Soulsin kaltaiset verkkomoninpelit nähdään vastaisuudessakin myös pc:llä.