Raakileena julkaistun Fallout 76:n suurpäivitys linjoilla tänään – luvassa yli 150 korjausta!

Fallout 76:ssa riittää korjailtavaa.

Bethesda on ilmoittanut Fallout 76:n massiivisen korjauspäivityksen ilmestyvän pc-puolella linjoille jo tänään, 10. tammikuuta.

Surullisenkuuluisan julkaisuhässäkän kourissa ryvettynyt Fallout 76 saa päivityksen myötä yli 150 korjausta. Luvassa on niin yhteisön ehdottamia ehostuksia kuin pelin suorituskykyyn ja vakauteen liittyviä parannuksiakin. Lisäksi ilmenneitä bugeja korjaillaan samassa hötäkässä runsain mitoin, minkä lisäksi Perk-kykyjen ja aseiden ominaisuuksia hienosäädetään. Tänään pc:lle ilmestyvä korjauspäivitys nähdään alkuviikosta myös Xbox Onella sekä PlayStation 4:llä.

Seuraavaa mittavaa korjauspakettia on tarkoitus saada linjoille vielä kuluvan kuun lopussa. Nähtäväksi jää, saadaanko näin raivokas ja epäonnistuneen julkaisun aikaan barrikadeille noussut pelaajakunta rauhoiteltua.

Lähde: Gamespot