PlayStation Storen tammiale on alkanut – alennuksia piisaa jopa 80 prosentin edestä

Halvalla lähtee taas.

29.12.2020

Tammikuu ei ole vielä alkanutkaan, mutta sehän tietenkään ei estä PS Storen perinteistä tammialea käynnistymästä ennen aikojaan.

Mukana on tuttuun tapaan jotain jokaiselle, ja säästöä ostamastaan pelistä voi kertyä jopa muikeat 80 prosenttia. Näistä esimerkiksi alelaarista tarjoiltavat Tekken 7 ja The Crew 2 ovat kumpikin on noukittavissa ostoskoriin vain 9,99 eurolla per kipale. Muista tarjousnimikkeistä mainittakoon vaikkapa roolipelihitti The Witcher 3: Wild Hunt (8,98 euroa) sekä klassikkokauhusarjan juurilleen palauttanut Resident Evil 7 (9,97 euroa). Sniputtelun ystävät voivat puolestaan kääntyä mainion Sniper Elite 4:n puoleen, jonka perusversio on saatavilla nyt vaivaiseen 6,99 euron hintaan. Myöskään PSVR:n omistajia on muisteltu helliä muun muassa Superhot VR:n (14,97 euroa) sekä Batman: Arkham VR:n (9,97 euroa) kaltaisilla nimikkeillä.

Tarkemmin tammialen satoa voi käydä selailemassa PS Storesta, täältä.

Lisää luettavaa